maanantai 17. heinäkuuta 2017

Ann-Mari Leinonen: Sentillä rakkautta - liattu

"Paikkani oli taas näytetty. Se oli maassa, siellä missä paskan paikka on." 
(s. 347)

Jotkut kirjat ovat helppoja ja keveitä luettavia, joiden parissa lukija saa viskata aivonsa narikkaan. Ann-Mari Leinosen Sentillä rakkautta - liattu (Rose-kustannus 2017) ei ole sellainen, ei todellakaan. Kun kirjan teemoina pyörivät raiskaus, menetykset, sairaudet, seksuaalisuus, lapsettomuus, henkinen hyväksikäyttö ja arvottomuus, on tuloksena kaikkea muuta, kuin kepeä kesäromaani. Mykistävintä on se, että tämä esikoinen on omaelämäkerrallinen, "tositapahtumia mukaileva", kuten kustantamon sivuilla sanotaan.

Mykistävää tosiaan. En tiedä, mitä ajatella, mitä sanoa.


Leinonen nappaa lukijan heti alusta syvälle, suoraan ihonsa alle, häpeilemättä, peittelemättä. Kaunistelematta. Silmille rävähtää heti ensimmäisillä sivuilla sellainen maailma, jota ei soisi olevan olemassakaan. Siinä maailmassa murskataan ihmisarvo, naiseus, kunnia, luottamus, kaikki. Yhä uudelleen ja uudelleen. Kun tuntuu, että pohja on saavutettu, matto vetäistään vielä kerran alta. Selkään nakataan vielä uusi puukko, vielä vähän syvemmälle.

Lukija saa tietää hetki hetkeltä, kuinka todella nöyryyttävä raiskaus etenee. Lukija saa lukea päivä päivältä, kuinka suhde varattuun, sadistisen ailahtelevaan mieheen muotoutuu. Lukija saa nähdä sekunti sekunnilta, kuinka kertoja uppoutuu intohimon ja seksuaalisen nautinnon aallokkoon. Lukija myötäelää viikko viikolta surua, jota rakkaimman ihmisen menettäminen aiheuttaa. Kuukausi kuukaudelta, kuinka kaikki kaatuu yhä uudelleen, yhä pahemmin. Vuosi vuodelta, kuinka ihmisen arvo aina vain mitataan senteissä - mitä enemmän senttejä, sitä arvottomampi ihminen.

Ja mitä tapahtuu, kun ihminen menettää arvonsa omissa silmissään. Kun ei kunnioita itseään lopulta enää lainkaan. Kun ihminen kerjää rakkautta, mutta ei osaa itse rakastaa itseään.

Kirjan kuvasto ei ole kaunista, vaan välillä jopa inhorealistista. Täysin peittelemätöntä ja viiltävän avointa. Siksi kirjaa ei ole helppo lukea. Kieli sen sijaan imaisee tarinaan niin (ajoittaisista kömmähdyksistä huolimatta), että kirjaa ei silti pysty laskemaan käsistään. Jouduin kamppailemaan jatkuvasti sisälläni kirkuvan "Ei, ei ei enää!" -mantran ja kirjan imun välissä. Aikaa tämän kirjan lukemiseen kannattaa varata. Ja resursseja. Mahdollisuuksia työstää herääviä ajatuksiaan, tuntemuksiaan, mieleen muistuvia kokemuksiaan. Toisen henkilökohtainen tarina muuttuu hiljaiseksi vuoropuheluksi, omien kokemusten peilailuksi, jaetuksi kokemukseksi.

Maailma ei ole aina kaunis, suomalainenkaan yhteiskunta ei ole idylli. Ja ihmiset - miten ihmiset voivat olla niin pahoja niin itselleen kuin toisilleenkin?! Onneksi on olemassa myös ystävyyttä, rakkautta, aitoa välittämistä. Onneksi.


Sentillä rakkautta - liattu on kirja, jonka muistan varmasti aina. Se on todella ravisteleva lukukokemus, jonka prosessointiin minulla menee eittämättä vielä pitkä tovi. Se on kirja, joka nykäisee epämukavuusalueelle niin, että rytisee. Ennen kaikkea se on kuitenkin kirja, jolle on paikkansa tässä maailmassa ja tässä yhteiskunnassa. Se on rohkea teko. Teos, joka antaa äänen monelle ihmiselle, vaikka onkin vain yhden ihmisen henkilökohtainen tarina: raiskatuille, henkisesti hyväksikäytetyille, läheisensä haudanneille, kroonisesti sairaille, lapsettomille, rakkaudesta haaveileville, yksinäisille, ylipainoisille tai muutoin muottiin mahtumattomille, maahan miljoona kertaa tallotuille. Se on kirjoitettu auttamaan muita, antamaan vertaistukea, ja niin se eittämättä tekeekin. Tarttumapintaa on valtavasti. Mieleen puskee niin paljon sanoja, että olen melkein sanaton.

Liattu on  Sentillä rakkautta -trilogian ensimmäinen osa. Jatkoa on siis luvassa. Lukemattomat kysymykset risteilevät päässäni, epätoivo ja toivo tanssivat kohtalontangoaan. Tahdon jo lukea lisää, tahdon jatkaa matkaa Anskun rinnalla. Tahdon seurata selviytymistä, sillä selviytymistarinahan tämä on. Matka selviytymiseen - perillä ei tosiaankaan olla. Vaikka ollaanko oikeassa elämässä koskaan.


TekijäAnn-Mari Leinonen 
Teos: Sentillä rakkautta - liattu
KustantajaRose-kustannus 2017
Sivuja: 414
Mistä: Kirjailijalta

-Viivi

perjantai 7. heinäkuuta 2017

Gunilla Bergström: Mikko Mallikkaan parhaat tarinat

Kirjallisuuden klassikkohan on teos, joka kestää aikaa, herättää tunteita ja sopii hyvin erilaisten ihmisten luettavaksi. Mikko Mallikas on eittämättä klassikko. Enpä silti olisi kirjastossa kirjaan tarttuessani uskonut, kuinka suuri hitti siitä tulisi perheemme sangen kriittisen yhden miehen raadin ruodinnassa. Gunilla Bergströmin Mikko Mallikkaan parhaat tarinat (Tammi 2014, suom. Kaija Pakkanen; Alfons Åberg. De tre första berättelserna, 2013) oli sellainen menestys meidän taloudessamme, että päätin kirjoittaa siitä ihan blogipostauksen. 

Kuvassa pihdit, joilla lapseni uhkaa sangen usein nipistävänsä äitiään. Eikä muuten aina jää pelkäksi uhkaukseksi. 

Koska meillä luetaan paljon (ainakin niin tahdon uskoa) lastenkirjoja, on minusta ihan järkevää ja tärkeää käsitellä myös niitä täällä blogissa aikuisten romaanien lomassa. Toivottavasti olen kasvattamassa lukutoukkaa, sillä pidän kirjallisuuden lukemista yhtä merkittävimpänä tapana kehittää ajatteluaan ja etenkin sosiaalista älykkyyttän. Lasten kirjoilla on ehdoton paikkansa maailmassa ja tässä blogissa. 

Mikko Mallikkaan parhaat tarinat sisältää siis 3 ensimmäistä Mikko Mallikas -tarinaa: Mikko Mallikas on oikukas (ilm. Suomessa 1977), Mikko Mallikas rakentaa helikopterin (1977) ja Mikko Mallikas panee töpinäksi (1977). Meidän perheessä Mallikas kolisee siis jo kolmannessa polvessa, ja on oikeastaan jännää huomata, kuinka hyvin aikaa 70-luvun poika on kestänyt. Niin no, Mikon isä polttaa piippua sisällä, mikä nykyisin on sangen tuomittavaa, ja nykyvanhempi varmaan harvemmin enää uppotuu sanomalehden ääreen niin, että lapsi ehtii saada vaikka mitä aikaan - nykyisin huomion viejänä on some. Pienet pojat leikkivät edelleen autoilla, ovat käveleviä kommelluksia ja aivan huippuhauskoja tyyppejä. On lohdullista huomata, että moni asia on pysynyt ajan kuluessa ennallaan.

Miksikö Mikko Mallikas sitten nousi suureksi hitiksi meidän perheessä? Voin toki vain arvailla 2,5-vuotiaan nappulan ajatuksia, mutta luulen, että suurin syy tarinoiden imuvoimaan ovat tilanteet, joihin jokainen pikkulapsiarkea elävä voi samaistua - niin lapset kuin vanhemmatkin. Helppo kieli, arkiset ongelmat ja juonen selkeys takaavat, että pienempikin lapsi tajuaa, mikä on jutun juju. Isommat lapset taas saavat tarinoista varmasti vielä enemmän, sillä he ymmärtävät paremmin moraaliset seikat sekä huumorin, joka myöskin koristaa tarinoita aika-ajoin.

Ja kuvitus. Totta kai kuvitus on tärkeä osa lastenkirjaa. Bergströmin piirrokset ovat selkeitä ja tarpeeksi yksinkertaisia lapsenkin käsittää. Aikuiselle (jos vain malttaa alkaa tukailla) kuvissa taas on hauskoja yksityiskohtia, kuten leikkaa ja liimaa -tyyliset lehdet, matot ja pyyhkeet. Tekstiä on sopivasti niin, että lapsi ehtii katsella kuvat samalla kun vanhempi lukee: kyllästymättä ja kuitenkin rauhassa. Se on mielestäni tärkeää.


Vaikka kyseessä onkin lastenkirja, en malta olla vetämättä yhtäläisyysviivoja Eve Hietamiehen Pasasten miesten tarinoihin (Hammaskeijusta tekemääni postaukseen pääsee tästä). Mikko Mallikkaassakin nimittäin eletään yksinhuoltajataloudessa miesten kesken, yritetään selvitä arjesta kahdestaan ja setvitään hulivilipojan toilailuja. Yksinhuoltaja- ja pikkulapsiarjen kuvauksen vuoksi Mikko Mallikas kolahti itsellenikin niin, että luen sitä pojalleni todella mielelläni: ah, vertaistuki! Sitäpaitsi pojan kanssa on hauska nauraa yhdessä ja muistella omakohtaisia tapauksia, joita Mallikkaan tarinat usein muistuttavat: "Muistatko, sinäkään et suostunut menemään nukkumaan!" "Niin, Mikon isä on vihainen, ihan niin kuin minäkin, kun sinä et usko!"

Ainoa suuremman luokan ongelma tässä on se, että meillä on kotona vain tämä yksi Mikko Mallikas -kirja. Pelkään pahoin, että ennen seuraavaa kirjastoreissua joudun lukemaan sen aika monta kertaa uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Ja uudestaan. Kirjalle siis pojaltani viisi ja puoli puoliksi syötyä juustosiivua. 

Sitäkin kyllä mietin, että voivatkohan naapurit tehdä valituksen, jos kirjaa intoutuu ilta-aikaan lukemaan ääneen vähän liian eläytyvästi. Hups.

Tekijä: Gunilla Bergström 
Teos: Mikko Mallikkaan parhaat tarinat (suom. Kaija Pakkanen; Alfons Åberg. De tre första berättelserna, 2013)
Kustantaja: Tammi 2014
Sivuja: 83
Mistä: Kirjastosta

-Viivi

tiistai 4. heinäkuuta 2017

Philip Teir: Tällä tavalla maailma loppuu


"#Vacation #summer #boring #sea #helpme".
(s. 40)


Kesäloma ja siihen liittyvät odotukset (ja niiden täyttymättä jääminen) ovat varmasti tuttuja juttuja jokaiselle meistä. Entäs, kun mökkilomalle lähtee perhe, jossa yksi salaa potkunsa, toinen kipuilee yksinäisyyden tunteen kanssa, yksi on astumassa naiseuteen ja yksi yrittää ymmärtää lapsenmielellään sitä mitä ympäristössä ja sisällään tapahtuu? Voin sanoa, että lomaan ladatut odotukset ropisevat jo ennestään tukkiutuneeseen lattiakaivoon, ja lopputuloksena on aikamoinen tahmaisa sotku.

Kriisit, kulissit ja kuplat - ja kuplien rikkoutuminen. Suomenruotsalaisuuttahan sanotaan kuplaksi, keskiluokkaisuutta myös. Kirjailija tarvitsee kuplansa kirjoittaakseen, rakastavaiset ja masentuneet sulkeutuvat kupliinsa - joskus yhdessä, joskus erikseen. Kirjan tapahtumapaikka Maitolahti on kuin yksi iso kupla, johon henkilöhahmot sulkeutuvat ja keräilevät ympärilleen pienempiä kuplia. Maailmanloppua julistava kommuuni se vasta kulissikupla onkin.

Kuplilla on myös tapana puhjeta ennemmin tai myöhemmin. Poks. 

Kaikki tarinan henkilöt ovat vähän irrallaan todellisuudesta. Kaikki yrittävät pönkitellä kulissejaan, jotta ihan kaikki ympärillä ei romahtaisi. Vaikka kaikki on jo romahtanut - tai romahtamaisillaan. Maitolahti on kuin eristyksissä oleva paratiisi, joka vilisee käärmeitä, joita kukaan ei suostu näkemään. On kuin ihmiset toisaalta haluaisivat ja toisaalta pakotettaisiin irtaantumaan muusta maailmasta, sulkeutumaan parhaat päivänsä nähneen mökkialueen pysähtyneisyyteen. Joskus se tekee hyvää, toisinaan ei.


Teirin luoma tunnelma on jähmeän tahmeaa, maidonharmaata mutavelliä. Kulissit kilahtelevat rikki taidokkaasti sanoitettuina, ja kesän tukala ja kummallinen tunnelma tuntuu hankalalta hengittää. Perheiden ja ylipäätään ihmissuhteiden monimutkaiset kiehkurat kieppuvat kaulan ympärille välillä hyväillen, välillä kuristaen.

Kirjan kieli ei sen sijaan ole tahmeaa, vaan sangen nautinnollista. Dialogi ei aina oikein uponnut itselleni, mutta taidokas tunnelman luominen vei huomioni hieman jäykältä vuoropuhelulta. Teemat ja ajankohtaisuus viehättivät suuresti, ja oli mielenkiintoista huomioida, kuinka eri tavoilla ja tasoilla samaa asiaa - ongelmien pakenemista ja piilottelua - voikaan kuvata. 

Henkilöhahmot vaikuttivat herkullisilta, mutta jäivät vähän valjuiksi ja etäisiksi. Olisi ollut mielenkiintoista sulkeltaa vielä vähän syvemmälle heidän elämiinsä, ihmissuhteisiinsa, mietteisiinsä - ja kupliinsa. Etenkin Anton-pojan herkkyyteen ja mielenmaisemaan olisin halunnut tutustua paremmin, samoin perheen vanhempien väliseen dynamiikkaan, johon jäi aika tavalla aukkoja, vaikka kaikkein olennaisin ehkä onkin sanottu. 

Olennaisesta puheenollen: täytyy sanoa, että Sanna Manderin luoma kansi on mielestäni aivan loistava. Sen lisäksi, että se on kaunis, on se onnistunut mielestäni tavoittamaan jotain olennaista kirjan tunnelmasta. Jotakin siitä tummankirjavasta raskaudesta ja kuplavaahdon hyhmäisestä keveydestä, joista tämä tarina on rakennettu. 

"Minulle siitä rannasta tulee ikäviä asioita mieleen." 
(s. 267)

Kesän loppu on syksyn alku. Maailmanloppukin on jonkin uuden lähtöpiste. Ehkä kaikki ei sittenkään ole menetetty - etenkään toivo. 

Ja millä tavalla se maailma sitten loppuu? Tämä kirja jätti minut vähän haikeaksi ja hieman hämmentyneeksi. En oikein tiedä, mitä ajatella tästä kirjasta. 


TekijäPhilip Teir
Teos: Tällä tavalla maailma loppuu (Så här upphör världen; suom. Jaana Nikula)
KustantajaOtava 2017
Sivuja: 287
Mistä: Kirjastosta

-Viivi

Ps. Blogi löytyy nyt myös Bloglovin'-palvelusta, jossa sitä on kätevää seurata! Tässä linkki:

Follow my blog with Bloglovin