maanantai 5. marraskuuta 2018

Jyri Paretskoi: K15

Jyri Paretskoin K15 (Otava 2018) oli huimalla 80 sivun pituudellaan hauska pieni välipalakirja, jonka seurassa viihdyin vallan mainiosti, vaikken varsinaista kohdeyleisöä (l. nuori) olekaan. Kirjan paksuuden ei pitäisi ainakaan pelottaa lukemista karttavia nuoria ja dialogipainotteisuus ja huumorilla höystetty toiminta voivat hyvinkin iskeä nuorisoon. 

Jyri Paretskoi: K15

Kirja kertoo kohta 15-vuotiaasta Ronista, joka on vähän erilainen kuin muut, ja on joutunut siksi kiusatuksi läpi elämänsä. Ja joutuu taas möläyttäessään luokassa tykkäävänsä runkkaamisesta - ja nousee ihan somesensaatioksi asti. Onneksi Ronilla rinnallaan on Niko ja luokan uusi tyttö Sara.

Tarinassa olisi ainesta enempäänkin, nyt se jää aika nopsaksi pintaraapaisuksi - tosin varmasti ihan tarkoituksella, sillä ymmärtänen, että tämä kirja(-sarja) on kohdennettu nimenomaan nuorille, jotka eivät kirjaan hevillä tartu. Ohut kirja ja näpsäkkä tarina eivät toivottavasti tunnu liian isolta palalta kirjoja vierastavallekaan. 

Seksi ja seksuaalisuus, kaveruus ja koulumaailma, isättömyys, erilaisuus, kiusaaminen ja somen armoton maailma ovat teemoja, joista saa revittyä huumoria, mutta joista voi myös sanoa paljon painavaa. K15 naurattaa, mutta herättelee myös ymmärtämään erilaisuutta ja vastustamaan kiusaamista. Huudettakoon siis yhteen ääneen: "Mäkin tykkään runkkaamisesta!" 

Tämä kirja aloittaa sarjan, jonka seuraavatkin osat haluan lukea! Ja tätä kannattaa kyllä ehdottomasti tarjota teinille luettavaksi.

Ps. Mutta hei, onko Jyri Paretskoi jotain sukua Pahkasian Markku Paretskoille?

Tekijä: Jyri Paretskoi 
Teos: K15
Kustantaja: Otava 2018
Sivuja: 80
Mistä: Kirjastosta

- Viivi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti