keskiviikko 27. maaliskuuta 2019

Katja Tallqvist: Maa 2

Pellejä, tonttuja, kappoja. Kuolemanjälkeinen rinnakkaismaailma, jossa ihmiset eivät koskaan sodi keskenään. Katja Tallqvistin omakustanteinen Maa 2 (BoD 2017) on aikamoinen pakkaus, johon, myönnettäköön, jännitti tarttua monestakin syystä: pellemaailma, omakustanteisuus ja fantasiakauhu epäilyttivät kovin. 




Amerikkalainen Janni kuolee ja joutuu Maa 2:een, maailmaan, jonne joutuvat kaikki maassa salaisuuksia kantaneet. Maa 2 on maapallon menon takia pilallesaastunut, eläimetön ja kolkko paikka, joka vilisee verenhimoisia satuolentoja. Ihmiset Maa 2:ssa pitävät lujasti yhtä ja puolustautuvat yhdessä pelottavia vihollisia vastaan. 


Tarinasta toki löytyi muutama itseäni häiritsevä kohta. Janni ei ole kovinkaan amerikkalainen nimi, eikä ole myöskään kovin uskottavaa, että periamerikkalainen ei-amerikkalaisniminen nainen omistaa saunan - ja jopa saunoo. Maa 2:n todellisuudessa ihmetyttää ihmisten rauhanomaisuus toisiaan kohtaan, sillä ihmiset ovat muuten tyystin omia itsejään. Ei se riidanhalu ihmisestä koskaan katoa, luulen.  Vai katoaako se kadonneen seksuaalisuuden myötä (kas kun seksiä ei kuoleman jälkeen Maa 2:ssa harrasteta) - onko avain kaikkeen ihmiskunnan onnettomuuteen seksuaalisuus ja sen (tuho-) voima?! Juonellisesti on toimivan jännitystä lisäävää, että Jannille ei heti paljasteta kaikkia Maa 2:n kummallisuuksia, mutta sekin vaikuttaa hieman päälleliimatulta. Oikolukukin olisi ollut joissain kohdin paikallaan. 


Mutta: kaikesta ennakkoepäröinnistä ja epäilyttävyydestä huolimatta minä tosiaan nautin tästä romaanista! Kun pääsi sen yli, että kirja vilisee ihmislihaa metsästäviä tonttuja ja väkivaltaisia pellejä, kirjasta todella nautti. Tarina etenee jouhevasti, tunnelma on onnistuneen hyytävä ja kieli iisiä. Maa 2 on kirja, jonka suorastaan hotkin. Luin kirjaa nimenomaan viihteenä, viihdyttävänä. Jos olisin  aiemmin lukenut genren kirjallisuutta, osaisin ehkä vertailla Tallqvistin teosta sujuvammin tyylilajin klassikoihin, nyt joudun tyytymään hataraan lausuntoon stephenkingmäisyydestä. 




Maa 2 vaatii irtipäästämistä, vähän sormien läpi lukemista. Mutta siten se palkitsee oivallisella, nopsalla ja erilaisella lukukokemuksella.  Yhteiskunnallinen kantaaottavuus (seksuaalisuuden puute - sodan puute; luonnon saastuminen) on sidottu hienosti kirjan tarinaan Riemastuttavaa, kuinka joskus tuleekin yllätetyksi! 



Tekijä: Katja Tallqvist
Teos: Maa 2
Kustantaja: BoD / omakustanne 2017
Sivuja: 191
Mistä: Arvostelukappale

- Viivi

maanantai 25. maaliskuuta 2019

Noora Vallinkoski: Perno Mega City

Millaista oli 80-luvun lähiölapsuus? Rikkonaista, jos Noora Vallinkosken esikoista Perno Mega Citya (Atena 2018) on uskominen. Kirjan alaotsikkona on Lähiöromaani, ja sitä tämä tosiaankin on! 

Tässä välissä kiitos 4-vuotiaalleni, joka nappasi tämän kirjan minulle mukaan kirjaston uutuushyllystä. Hän halusi käyttää lainausautomaattia, joten kehotin häntä nappaamaan lähellä napottavasta karusellista minulle jonkin kirjan. Ei hullumpi valinta!


Muutamissa vastaani sattuneissa arvioissa on kiitelty kirjan samaistuttavuutta ja aikakauden lähiölapsuuden osuvaa kuvausta. Itse olen hieman nuorempaa sukupolvea, enkä (ilmeisesti onneksi) lähiöstä, joten samaistua en osannut, mutta nauttia kyllä osasin. 




Pernossa on ankeaa, köyhää, loskanhajuista ja harmaata. Kaikki ovat vähän rikki. Hannan äidin mieli on rikki. Hannan isän sisukset ovat rikki. Naapurien arjenhallinta on rikki. Vessan oven lukko on rikki. Aikuiset ovat rikki ja rikkovat lapsensa.


"Äiti oli tehnyt häkkikellariin pesän. 
Se oli pahvilaatikko. Äiti oli kippuralla sen sisällä."
(s. 123)


Hyvin paljon tästä rikkonaisuudesta tulee mieleen Reija Gladin Rikki (Robustos 2017). Samaa kirjoissa on myös erinomaisesti tavoitettu lapsen maailma, lapsen kieli ja ajatus. Lapsen silmin katsottuna aikuisten maailma on outo ja kummallinen, hämärä ja monin osin sanoittamaton. Siksi voi vain ihmetellä pienten ihmisten kykyä sopeutua ja löytää turva melkein millaisesta arjesta vain.




Rikkinäiset vanhemmat kasvattavat rikkinäisiä lapsia, joista tulee rikkinäisiä aikuisia ja taas rikkinäisiä vanhempia. Rikkinäisten vanhempien lapset oppivat kantamaan huolta ja huolehtimaan vanhemmistaan, seuraamaan jokaista mielenliikettä, kasvattamaan yliherkät tuntosarvet vanhempien huonojen päivien varalta niin, että raahustavat burn outin rahoilla. Kunnes väsähtävät.


Elämä Perno Mega Cityssa maistuu ruokalan ylijäämäruualle, Omo Color -haaveille ja kirpputorivaatteille. Se maistuu liian nuorena juoduille lonkuille, turruttaville opioideille ja huumekokeiluille; melkein tehdyille itsemurhille, luokkayhteiskunnalle ja lamalle.



"Olin nähnyt Ruokavarastossa Libressejä. Ne olivat paljon kalliimpia kuin Pirkan siteet. Joskus mamman Anna-lehden välissä oli Libresse-näyte. Se oli yksittäispakattu vihreään tai violettiin muoviin. Vaalin näytteitä suurimpina aarteinani."
(s. 223)


Vallinkosken esikoisromaanin tarina on traaginen, mutta koukuttava. Mitä tulee 80-luvun lähiölapsesta? Hannasta en tiedä, mutta Vallinkoskesta tuli kiinnostava kirjailija!



Tekijä: Noora Vallinkoski
Teos: Perno Mega City
Kustantaja: Atena 2018
Sivuja: 359
Mistä: Kirjastosta


- Viivi

torstai 14. maaliskuuta 2019

Mari Ahokoivu: Oksi

Läväytetään tämä nyt vaan heti ilmoille: Mari Ahokoivun sarjakuvaromaani Oksi (Asema 2018) on upea! 


Oksi on muinaisesta kansanperinteestä ammentava huimaavan kaunis kirja, jossa kuva puhuu sanoja enemmän. Oksi on kaunis, lumoava, salaperäinen, myyttinen ja myytillinen. Se on eittämättä Sarjakuva-Finlandia -ehdokkuutensa ansainnut. 


Oksi on, kuten takakannessa kerrotaan, laulu äid(e)istä ja tyttäristä. Se on sotkan huuto. Alkuäitien syvä murina. Tuulessa huokailevien tytärten virsi. 



Oksi on kehityskertomus. Oksi on myytti. Oksi on saaga. Oksi on tarina tyttäristä, jotka eivät täytä äitiensä odotuksia, koska valitsevat oman tiensä. Oksi on moderni, ja Oksi on ikivanha. Oksi ammentaa kalevalaisesta karhumyytistä, ja se keksii uutta. 



Kirjan päähenkilönä on karhuntytär Parka, joka ei ole niin kuin muut pennut. Ja joka ei ole niin parka, kuin luullaan. Parka yrittää etsiä äitinsä hyväksyntää, mutta onnistuu vain tuhoamaan kaiken. Eikä Parka ole ainoa tuhoava tytär. 

Kauneudestaan huolimatta tarina on myös synkkä, riipaiseva, raakakin. Tematiikka kulkee ihmisen ja karhun suhteesta äitien ja tytärten suhteisiin, ihmisen luontosuhteeseen, luonnon tuhoamiseen, kuolemaan ja kadotukseen. Tasoja löytyy vähäeleisestä kerronnasta huolimatta - tai juuri sen ansiosta! - lukuisia. 



Oksi on muinaissuomalainen nimitys karhulle. 



Tekijä: Mari Ahokoivu 
Teos: Oksi
Kustantaja: Asema 2018
Sivuja: 367
Mistä: Kirjastosta

- Viivi


lauantai 9. maaliskuuta 2019

Kelly Brogan: Hoida kehoasi, voita masennus

Entä, jos masennus (tai muut epidemian lailla länsimaisia ihmisiä vaivaavat mielenterveysongelmat) ei johdukaan häiriöistä aivokemioissa tai suoranaisesta viasta aivoissa, kuten meille on uskoteltu? Entä, jos mielialalääkkeet ovatkin enemmän vahingollisia kuin hyödyllisiä? Entä, jos avain useaan nykyihmistä vaivaavaan sairauteen diabeteksesta yleistyneeseen ahdistuneisuushäiriöön onkin hiljaisessa eli matala-asteisessa tulehduksessa - ja sitä kautta ravinnossa? Entä, jos liki kaikkia "sairauksia" voitaisiinkin hoitaa tehokkaimmin ravinnolla, puhtaalla elinympäristöllä, liikunnalla ja meditaatiolla?

Antti Heikkilä ei ole ainoa lääketieteen ammattilainen, joka on lääkkeettömän elämän kannalla:  Hoida kehoasi, voita masennus -kirjan (Atena 2018) kirjoittanut amerikkalainen psykiatri Kelly Brogan on myös yksi lääkäri, joka on herännyt siihen, että nykylääketieteessä mättää jokin todella pahasti. 

Ihan alkuun siis muutama huomautus: kyseinen kirja ja siten myös tämä postaus vaativat lukijaltaan avointa mieltä. Minä en lukenut kirjaa puhtaasta mielenkiinnosta, minä tartuihin tähän siksi, että koen tarvitsevani apua, jota pilleripurkista ei saa - kyllä, olen kokeillut.


Koetan olla kirjoittamatta esseetä Broganin ajatuksista, mutta jotakin tahdon kuitenkin avata: Brogan on laatinut hoito-ohjelman, jonka kertoo toimineen vastaanotolleen saapuvien naisten hoidossa ällistyttävän tehokkaasti. Kyseiseen hoito-ohjelmaan siis kuuluu läpikotaisin kokonaisvaltaisen terveellinen, myrkytön elämäntapa, jonka Brogan uskoo olevan hoito tai ehkäisykeino liki kaikkiin vaivoihin aina kilpirauhasen vajaatoiminnasta ylipainoon. Kirja koostuu laajasta teoriaosuudesta, jossa sivutaan masennusta ja sen hoitoa, ravintoa ja ravintoaineita, elimistön kokonaisvaltaista hoitamista, lääketeollisuutta ja lääketiedettä, joogaa, suolistoa, sekä 30 päivän puhdistautumisohjelmasta resepteineen ja muine ohjeistuksineen. Kyseisen ohjelman avulla Brogan lupaa uuden elämän alun kaikille rohkeille.

Kirjan sanoma on sekä karu, että selkeä: elämme myrkkyjen keskellä, myrkytämme (ja annamme myrkyttää) itseämme jatkuvasti, ajamme kehomme ja mielemme ahdinkoon nykyisellä elämäntavallamme ja olemme pahassa pulassa. Ainoa keino yrittää pysyä terveenä tai koettaa parantua on välttää kaikin mahdollisin tavoin sitä kemikaalicocktailia, joka meidän elimistöömme nykymaailmassa niin kovin helposti päätyy. Nykylääketieteen ongelmana on Broganin mukaan vaivan - ei syyn  -hoitaminen, yksi pilleri sopii kaikille -mentaliteetti ja lääkeyritysten peukaloidut ja piilotetut tutkimustulokset. 

Keneen sitten uskoa? Kenties omaan itseen. Brogan kehottaa pysähtymään oman itsen äärelle: mitä keho ja mieli tosiaan kertovat? Esimerkkinä sivuan taas omaa elämääni: huomasin himoitsevani ananasta, ei mitään muuta hedelmää, vain ananasta. Ajattelin kehon kuuntelua oppineena, että minun pitää antaa itselleni sitä, mitä keho tahtoo. Tuoretta ananasta napostellessani sitten googlettelin mistä ananaksenhimo voisi johtua. Ananas on oikea vitamiini- ja antioksidanttipommi, ja se sisältää bromelaiini-nimistä entsyymiä (se pilkkoo proteiineja, mistä johtuu kielen polttelu ananasta tuoretta syödessä). Niinpä ananas auttaa esimerkiksi ruuansulatuksessa ja tulehduksen hoidossa. Kenties elimistöni kaipasi bromelaiiniboostia!

Lisäksi on unohdettu se tärkeä seikka, että ihminen on kokonaisuus (jota ei edelleenkään edes ymmärretä). Vasemman kulman ulommaisen kulmakarvan vaivoihin otettu lääke ei vaikuta vain kyseiseen karvaan, vaan koko elimistöön - joskus hyvinkin ennakoimattomilla tavoilla. Oletko koskaan lukenut syömiesi lääkkeiden haittavaikutuksia? Kokonaisvaltaisuutemme näkyy niistä mielestäni todella hyvin: heinänuhalääke voi aiheuttaa kaihia, astmapiippu paniikkikohauksia ja särkylääke maksaongelmia. Kokonaisuuteemme kuuluu myös ulkopuolisia osasia, joiden merkitykseen on herätty vasta viime vuosina: suolistobakteerit ovat mukana aineenvaihdunnassa, umpieritysjärjestelmässä, hormonituotannossa... ne ovat toiset aivomme, joita tuhoamme antibiooteilla ja sopimattomalla ravinnolla (prosessoidut ruuat, sokeri, gluteeni ym.).

Muutama knoppi: Tiesitkö, että masennuksen hoito serotoniinin takaisinoton estäjillä perustuu teoriaan alhaisen serotoniinimäärän yhteydestä masennukseen, eikä kyseistä teoriaa ole ymmärtääkseni yrityksistä huolimatta kyetty todistamaan oikeaksi? Tiesitkö, että lääketieteessä menee keskimäärin 14 vuotta, ennen kuin uusien tutkimustulosten mukaiset hoitokeinot vakiintuvat osaksi arjen käytänteitä? Tiesitkö, että kolesteroli on hyvin tärkeä solujen ja siten myös aivojen rakennusosa, ei suinkaan paholaisen verisuonentukkimispommi? Tiesitkö, että mielialalääkkeiden käytössä jyllää lumevaikutus? Placeboefektiä on tutkittu myös päinvastaisella, eli noceboefektiä tutkimalla: tutkittavalle  ryhmälle kerrottiin, että heidän mielialalääkkeensä saattaa vaihtua lumelääkkeeseen. Mieliala laski myös niillä, jotka saivat edelleen mielialalääkettä.

Tiesitkö, että mielialalääkkeenä käytetyn venlafaksiinin aiheuttamat vieroitusoireet (siis anteeksi, kuten lääkeyhtiöt haluavat sanottavan: lopetusoireyhtymä) ovat pahempia, kuin heroiinilla? En tiennyt minäkään, ennen kuin aloin miettiä sangen toimimattoman lääkehoidon lopettamista. Kiitos vain lääkärini, kun et kertonut minulle ollenkaan siitä, millainen painajainen minulla on edessäni! Tosin minun tapaukseni kuvaa todella hyvin sitä, kuinka potilaita nykyään hoidetaan: ota pilleri ja mene kotiin. Terapialähetettä en saanut, vaan sain tuomion, että joutuisin luultavasti syömään lääkettä koko loppuelämäni. Ongelmahan on siinä, että olen nuori nainen, eli potentiaalinen raskautuja. Venlafaksiinia ei saa syödä raskausaikana, vaan sen käyttö on lopetettava viimeistään ennen synnytystä, jotta vauva ei saisi vieroitusoireita. Raskaus ja viekkarit taas: yhden raskauden kokeneena voin sanoa, että no thanks, kestämistä on ilman vieroitusoireitakin! Ja mitä tuollainen lääke sitten tekee kohdussa olevalle sikiölle, jos se voi aikuisenkin ihmisen olon tehdä aivan ylimaallisen kurjaksi?! Turha tietenkään edes tuollaista miettiä, minähän joutuisin syömään lääkettä ikuisesti... eli hyvästi raskaushaaveet.

Aivan, kuin masennus (ja ahdistus ja mitä muuta) määrittelisivät koko loppuelämääni, estäisivät minua elämästä täysillä ja olisivat koko maailmani musta tuomio. Siksi minä tartuin Broganin kirjaan. Ja onneksi tartuin: en tiedä toimivatko Broganin opit omalla kohdallani, sillä en ole vielä päässyt niitä täysin kokeilemaan, mutta ainakin sain takaisin tunteen siitä, että pystyn itse, omilla valinnoillani vaikuttamaan terveyteeni ja elämänlaatuuni. Ah, voimautuminen: lopeta uhriutuminen ja ala aktiiviseksi, ajattelevaksi toimijaksi! 



On kirjassa toki asioita, joita en purematta niellyt. Kokonaisvaltainen rokote- ja lääkevastaisuus tuntuu vieraalta, eikä nykyinen länsimainen lääketiede kai kuitenkaan aivan läpeensä paha ole..? Lisäksi Brogan astuu omiin ansoihinsa asiaansa ajaessaan: hän tuomitsee toiset tutkimukset liian pienestä otannasta, tulosten ylimalkaisesta tulkinnasta ja omien intressien sokeasta ajamisesta - ja tekee (kuvaannollisella) seuraavalla sivulla itse niin. Brogan kertoo tapausesimerkkejä omien potilaittensa tervehtymisestä, siis onnistumisista, muttei sivua niitä tapauksia, jotka eivät ole hänen neuvoillaan parantuneet (jos niitä siis on). Broganin vaatimukset esimerkiksi ruuan suhteen tuntuvat välillä aika haastavilta toteuttaa suomalaisessa pikkukaupunkiarjessa (mistä esim. löydän kirkastettua niityllä laiduntaneiden lehmien voita?!), mutta tämä nyt ei periaatteessa ole kirjailijan "vika" - hän vain kertoo, mikä on hyvästä ja mikä ei, ei ole hänen vastuullaan saada kaikkia terveysruokia kaikkien maailman ihmisten saataville. Itse 30 päivän hoito-ohjelmaan olisin kaivannut lisää reseptejä arkea helpottamaan. Kirja on palopuhe asian puolesta, sen Brogan myöntää, joten sellaisena se pitää lukeakin. Kriittinen lukeminen on aina paikallaan, ja ihmisellä on lupa ajatella ihan itsenäisesti.

En ole lukenut Antti Heikkilän kohua aiheuttanutta Lääkkeetöntä elämää - vielä - mutta aavistuksen keskustelua seuranneena ja tämän kirjan lukeneena sanon: omia aivojaan on lupa käyttää. Voi olla vaarallista luopua lääkityksestään (olipa diabeetikko, skitsofreenikko tai mikä vain -ikko) noin vain, eikä kukaan siihen ole ymmärtääkseni kannustamassakaan. Ainakin Brogan kehottaa tekemään elämäntaparemontin lääketieteen ammattilaisen tukemana ja ohjaamana, itseään kuunnellen ja järki päässä. Sen sijaan on enemmän kuin järkevää omaksua terveelliset elämäntavat kiinteäksi osaksi elämäänsä. Ei siitä ainakaan mitään haittaa voi olla!

Ei se sen vaikeampaa ole: vain paluu juurille, kokonaisvaltaiseen, liikkuvaan ja stressittömämpään elämään. Sinne, missä osattiin pysähtyä ja kuunnella intuitiota, syötiin tuoretta ja luonnollista, oltiin yhteydessä luontoon eikä myrkytetty itseämme tai toisiamme saasteilla, myrkyillä, synteettisillä kemikaaleilla tai hormonihäiritsijöillä. Kivikaudelle mars! Löydän hyvin paljon samaa joogan filosofiasta.

Kiitos, kun jaksoit lukea tämän pitkän ja muutenkin hieman erilaisen kirja-arvion! Mitä mieltä sinä olet vaihtoehtohoidoista?

Tekijä: Kelly Brogan
Teos: Hoida kehoasi, voita masennus (A Mind of Your Own; suom. Aura Nurmi)
Kustantaja: Atena 2018
Sivuja: 399
Mistä: Arvostelukappale

- Viivi

keskiviikko 6. maaliskuuta 2019

Nina Hemmingsson: Minä olen sinun tyttöystäväsi nyt

Nina Hemmingssonin Minä olen sinun tyttöystäväsi nyt (WSOY 2011) on raikas ja raju, rujo ja rumakin. Ja todella hieno sarjakuva-albumi!


Kyseessä on ruotsalaisen sarjakuvantekijän suorapuheinen, feministinen albumi joka ei tosiaan kaihda tabujakaan. Nykynaiseutta (tai nykynaisoletettuutta jos se sana on) tarkastellaan harmaiden, mutta häkellyttävän selkeiden linssien läpi.

Albumi tarjoaa samaistumispintaa ja ajateltavaa - sekä ihanaa itseironiaa. Ihanan raikas, oivaltava (lempisanani ilmeisesti...) ja rehellinen!


Tekijä: Nina Hemmingsson
Teos: Minä olen sinun tyttöystäväsi nyt (Jag är din flickvän nu; suom. Saara Pääkkönen)
Kustantaja: WSOY 2011
Sivuja: 126
Mistä: Kirjastosta

- Viivi

tiistai 5. maaliskuuta 2019

Jyri Paretskoi: K15 Salaisuuksia (K15 #2)

Vein kirjan kirjastoon muistamatta ottaa siitä kuvaa. No, menköön nyt tällaisella otoksella. 🙈 Luin kuitenkin ihan fyysisenä kappaleena (joka tosin on varmaankin älypuhelinta kevyempi) tämän Jyri Paretskoin K15-nuortensarjan toisen osan Salaisuuksia (Otava 2018). 


Melkein yhdeltä istumalta luettava kirja jatkaa ensimmäisestä K15-pienoisromaanista tutulla toilailu-samaistuttavuus-noloilu-seksuaalisuus-suhteet -linjalla, mutta tämä Salaisuuksia onnistui mielestäni olemaan jopa edeltäjäänsäkin imukykyisempi. En ole kohdeyleisöä, vaan sangen kaukana teinipojasta, mutta nautin tästä silti suuresti. Kevyttä, helppolukuista ja sujuvaa, mutta silti myös syvällisempiäkin teemoja sivuavaa kirjaa on vaikea vastustaa. 

Lisäpojoja tietenkin hieman erilaisesta päähenkilöstä, jonka kautta ymmärrys erilaisuutta kohtaan toivottavasti lisääntyy. Erityiskiitos vielä siitä, kuinka hienosti Paretskoi on tavoittanut nuorten ja vanhempien välisen kuilun katoamisen - jossain välissä nuori tajuaa, että vanhemmatkin on vain ihmisiä. Niin kävi tässäkin kirjassa. Hieno pieni piristys! 👍 

Tekijä: Jyri Paretskoi 
Teos: K15 #2 Salaisuuksia
Kustantaja: Otava 2018 
Sivuja: 94
Mistä: Kirjastosta

- Viivi

perjantai 1. maaliskuuta 2019

Kirsikka Saari: Hölmö nuori sydän

Millaista on olla nuori, hölmö ja pihalla?

Odotin Kirsikka  Saaren Hölmöltä nuorelta sydämeltä (Otava 2018) aika paljon, ja paljon se toki myös antoi - mutta valitettavasti ihan kaikkea lukijannälkää se ei tyydyttänyt. Lyhykäinen, nautittavakielinen romaani on "sen tavallisen tarinan" päivitetty lähiönuorisoversio, mikä on sinällään ihan raikas tuulahdus kirjakentällä; lähiönuorten ääni taitaa olla kirjallisuudessa (kuten muuallakin) aika kuulumattomissa.

Lähiönuoruus on kirjassa sitä, että kotiosoite sijoittuu pääkaupunkiseudulle, mutta Helsingin keskusta on kuin toinen universumi. Lähiönuoruus on sitä, että kaikki ovat vähän rikki - aikuiset ja aikuisten rikkomat lapset.  Lähiönuoruus on loskaista, harmaata ja liukasta. Se haisee varastetuille meikeille, norkoilluille illoille ja kinutulle viinalle. Lähiönuoruus on sitä, että tekee peruuttamattomia virheitä. 


Teksti on sujuvaa, tarina koskettava ja teemat ajankohtaisia (milloinkas teiniraskaudet ja onnettomat rakkaustarinat eivät olisi). Nyt raapaistiin kuitenkin vasta pintakerroksia ja kiirehdittiin eteenpäin. Kenties kirja sopii luettavaksi lyhyempiin teksteihin tottuneelle nykynuorisolle, mutta itse jäin kaipaamaan tarinaan ja hahmoihin enemmän syvyyttä. Tarina koskettaa ja liikuttaa, imaisee mukaansa ja saa ajattelemaan nykymaailman menoa ja niitä, jotka eivät pääse siihen oikein kunnolla kiinni. Mutta olisin halunnut olla vielä vähän enemmän liikutettu...

Hölmö nuori sydän tuli ulos Selma Vilhusen ohjaamana ja Kirsikka Saaren käsikirjoittamana elokuvana samoihin aikoihin romaanin kanssa. Valitettavasti en ole vieläkään elokuvaa päässyt katsomaan, joten en voi vertailla kirjaa ja elokuvaa. Tämän kuitenkin voin sanoa:  tarina on kerrottu elävän kuvan sykkeellä - sen ehdoillakin. Koen, että kirjana sillä olisi ollut enemmänkin annettavanaan!

Tekijä: Kirsikka Saari
Teos: Hölmö nuori sydän
Kustantaja: Otava 2018
Sivuja: 205
Mistä: Kirjastosta

- Viivi

Andy Riley: Pupujen uusi itsemurhakirja

Kysymys kuuluukin vain (edelleen täysin tarpeettomana): Miksi, puput, miksi?


Andy Rileyn Pupujen uusi itsemurhakirja (Bazar 2011) jatkaa Pupujen suuren itsemurhakirjan viitoittamalla mustan huumorin ja järjettömyyden tiellä. Lue arvosteluni Pupujen suuresta itsemurhakirjasta tästä.



TekijäAndy Riley
Teos: Pupujen uusi itsemurhakirja (englanninkielinen alkuteos: Dawn of the Bunny Suicides; suom. Maija Paavilainen) 
KustantajaBazar 2011
Sivuja: 156
Mistä: Kirjastosta

- Viivi