keskiviikko 10. elokuuta 2022

Jeanine Cummins: Amerikan maa

Täytyy sanoa, vaikka kuinka kulunut sanonta onkin, että pitkästä aikaa tuli vastaan kirja, jota en millään malttanut laskea käsistäni. Jeanine Cumminsin Amerikan maa (Sitruuna 2022) on ristiriitainen teos, mutta problemaattisuudestaan huolimatta se tarjosi hienon lukukokemuksen.

Amerikan maa kertoo meksikolaisen Lydian ja tämän pojan, Lucan, hurjasta pakomatkasta pakoon kaikkialle lonkeronsa kietonutta huumekartellia karkuun. Lydian toimittajamies ja liki koko perhe murhataan miehen kirjoittaman paljastusjutun jälkeen. Huumekartellin pomo, jota juttu koskee, sattuu tietenkin vielä kaiken hyvän lisäksi olemaan Lydian kirjakaupan vakiasiakas: charmantti älykkö, joka on suorastaan ihastunut Lydiaan.

Kun viranomaisiin ja lain toteutumiseen ei voi luottaa, äidin ja pojan on pakko paeta. Ja koska on pysyttävä piilossa, on käytettävä kaikkein vaarallisinta pakoreittiä, joka mahdollistaa nimettömyyden: junien katolla matkustamista laittomina siirtolaisina.

"Älkää meidän hyvinvoinnistamme piitatko", Lydia tokaisee. "Murehtikaa mieluummin sitä, toteutuuko oikeus."

(s. 28)

Romaanin kerronta vaihtaa näkökulmia ja aikatasoja hämmästyttävällä notkeudella, jonka ansiosta tuloksena on eheä, uskottava kokonaisuus, jossa äänen ovat saaneet ne, joille sitä ei useinkaan anneta. Tarina on riipaiseva, raaka ja raju, mutta kuitenkin syvän inhimillinen. Lukiessa toivoo - turhaan - että luettu ei olisi totta. Mutta se on. Vaikka ei tietenkään olekaan. Mutta voisi olla.

Kirjan tarina kulkee, pitää otteessaan. Suomennos toimii. Ainoa rakenteessa töksähtävä elementti on repliikkien sekaan pirskotellut espanjankieliset sanat, jotka ovat jo alkutekstin ongelma: on varmaankin haluttu luoda vähän väliamerikkalaista tunnelmaa puheeseen, mutta lopputulema on vain ontuva. Miksi dialogin kaikkia sanoja ei olisi käännetty (jos edes olisi käännetty, mutta todellisuudessahan kirja on kirjoitettu englanniksi)?

Miksi kirja siis on ristiriitainen? Monen muun lukijan kanssa jouduin miettimään aika-ajoin kirjailijan oikeutta kirjoittaa tätä kirjaa - teoksen ympärillä on ollut keskustelua kulttuurisesta omimisesta; kenen tarinoita kukakin saa kertoa? Cummins ei ole meksikolainen, ei siirtolainen (vaikka aiemmista polvistaan sellaisiakin löytyy). Jättääkö valkoisen amerikkalaisen kertoma tarina varjoonsa niitä tarinoita, jotka olisivat siirtolaisten itsensä kertomia?

Näitä pohdintoja enemmän vaakakupissani kuitenkin painaa se, että on ylipäänsä tärkeää, että nämä tarinat tulevat päivänvaloon ja yleiseen tietoisuuteen. Kirja on hienosti kirjoitettu ja taidokkaasti suomennettu. Cummins on eittämättä taustatyönsä tehnyt; riittääkö se autenttisen kuvaan, en tiedä. Kirjassa raflaavaa tarinaa olennaisempaa on lukijalle syntyvä ymmärrys siitä, mitä Amerikan maaperällä tapahtuu - ja se on aika karua.


Tekijä: Jeanine Cummins (suom. Elina Salonen)

Teos: Amerikan maa (American Dirt)

Kustantaja: Sitruuna 2022 (2019)

Sivuja: 440


- Viivi 

perjantai 5. elokuuta 2022

Katri Kauppinen: Laakson linnut, Aavan laulut

Meri Luttisen Myrskynsilmä (WSOY 2020) osoitti minulle päälle vuosi sitten, että suomalainen mytologia taipuu hienosti fantasian aineksiksi. Samasta muinaisuudesta esikoiseensa on ammentanut myös Katri Kauppinen; nuorten aikuisten romaani Laakson linnut, Aavan laulut (Otava 2022) rakentuu muinaissuomalaisen kansanperinteen ainesten ympärille raikkaana.

Laakso on paikka, joka kukoistaa. Siellä laulut ovat säilyneet, siellä on sampo. Sampo on aiemmin jaettu aavalaisten kanssa, mutta nyt on Aava ilman sammon voimaa, ja siksi, näin uskotaan, sen asukkaat kärsivät yhä enemmän. Siellä eivät laulut enää soi.

Katri Kauppinen: Laakson linnut, Aavan laulut


Kirjan juoni on aika perinteinen fantasiapakkaus, jossa hyvä ja paha mittelevät, jossa valinnat ovat ratkaisevia, ja jossa uusi sukupolvi tarvitaan muutoksen alkuunpanemiseksi. Kirjan nuorten päähenkilöiden kautta tarinan eri puolet kiertyvät kokonaisuudeksi, joka on toimivaa fantasiaa. Muinaissuomalaisuudesta ammentavia elementtejä ovat esimerkiksi voimaeläimet/henkioppaat, sampo, Tuonen virta, karhu, usko esivanhempien läsnäoloon, samanismi, luonnonhenkiin uskominen...

Kirjan lyhyet luvut (niitä mahtuu 102 kappaletta 295 sivuun) tekevät lukemisesta kevyttä kuitenkaan rikkomatta tarinan rakennetta. Vaikka näkökulmat vaihtuvat luku luvulta, säilyy kaunis, luontosuhdetta vaaliva tarina hyvin koossa.

Kun romaanissa laulut ovat aivan keskeisessä asemassa, niin en voinut olla pettymättä niiden muotoon. Mikä hukattu mahdollisuus, kun ne eivät olleet sitä muinaissuomalaisille ominaista, alkusoinnullista nelipolvista trokeeta (nk. kalevalamitta), vaan vasta paljon myöhemmin meille tuotua loppusoinnullista runoutta. Oletan, että tämä on ollut tietoinen valinta. Kenties on ajateltu, että nuoriso karsastaa nykyisellään antiikkisen kuuloista vakavanhaväinämöistelyä. Mutta minä voisin olla eri mieltä. Minä luulen, että kieleemme edelleen täydelleen istuva kalevalamitta mahtuisi ihan hyvin nykynuortenkin kirjallisuuteen - etenkin, kun kirjaan tarttuva nuori näkee jo takakannesta, että tässä mennään muinaissuomalaisille apajille. (Samaa loppusointuilua muuten harmittelin Myrskynsilmänkin kanssa...)

Laakson Linnut, Aavan laulut onnistuu myös ilahduttamaan representaatioillaan. Ensinnäkin siinä on aavistus muinaissuomalaista sateenkaarevuutta homoseksuaalisuutensa kanssa epäröivän nuoren miehen muodossa. Aika varovaista, mutta kuitenkin ilahduttavaa. Sukupuolirooleilla on leikitelty hauskasti: Aavan miehillä on pitkät hiukset, naisilla lyhyet. Aavalaiset naisetkin voivat olla sotilaita, miekkoja, täysin siinä missä miehetkin. Laaksossa puolestaan naiset ovat yhteisön johtajia, ja pojat ovat kaikkein heikoimmassa asemassa olevia pyykinpesijöitä, jotka jopa pelkäävät tulevaa seksuaalista kanssakäymistä neitojen kanssa.

Vanhat ukot väittivät, ettei se sattuisi, jos vain antaisi tytön tehdä, mitä tämä halusi.

(s. 195)

Vähän etäiseksi Laakson linnut, Aavan laulut minulle jäi, eikä maailmaan päässyt sukeltamaan ihan niin syvällisesti, kuin olisin toivonut. Kirja on kuitenkin täynnä herkullisia aineksia, ja kevyen rakenteensa vuoksi uskon, että nuorempi lukija voisi viihtyä sen parissa oikein hyvin. Kaunis kirja on, niin kanneltaan, tarinaltaan kuin myös etenkin kieleltään. 


Tekijä: Katri Kauppinen

Teos: Laakson linnut, Aavan laulut

Kustantaja: Otava 2022

Sivuja: 295


Psst. Jos suomalainen kansanperinne kiinnostaa, niin kannattaa ehdottomasti lukea myös Anniina Mikaman Myrrys!


- Viivi 

keskiviikko 3. elokuuta 2022

Satumaarit Myllyniemi: Yliluonnollinen sota

Olen oman sukuni parissa törmännyt tarinoihin yliluonnollisista kokemuksista - myös sota-ajoilta. Siksi tartuinkin suurella mielenkiinnolla Satumaarit Myllyniemen Yliluonnollinen sota : 1939-1945 (SKS 2021) -kirjaan. Se on yleistajuiseksi luonnehdittu tietokirja, joka kokoaa yhteen niin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkiston aarteita kuin myös (ymmärtääkseni) Myllyniemen tekemien haastatteluiden satoa.


Satumaarit Myllyniemi: Yliluonnollinen sota

Kirja on alun historian kertauksen jälkeen lähinnä teemoittain esitettyjä haastattelu-/arkistopätkiä, joissa ihmiset kertovat omista kummallisista sota-ajan kokemuksistaan talvi- ja jatkosodan ajoilta, aina enneunista luonnonilmiöihin ja haamuista eläviin kuolleisiin. Kirja ei pohdi, ovatko nämä yliluonnolliset kokemukset tosia; teos lähtee ennemmin siitä olettamuksesta, että kokemukset ovat olleet (kokijoilleen) aitoja. Pohtiipa Myllyniemi myös, että kamalat ajat näyttäisivät luovan uusia, herkempiä yhteyksiä halki ajan ja paikan.

Minä en kiellä yliluonnollisen olemassaoloa, jos nyt en täysin sitä osaa myöntääkään. Siksi, uskon, kirjan lukeminen oli minulle mieluisa kokemus (jos nyt sodasta ja kummituksista lukeminen voi sitä olla). Jos odottaa jotakin syvempää psykologista analyysiä sota-ajan vaikutuksesta mieleen, saa etsiä sitä muualta. Kirjaa lukee nimenomaan kansanperinteen kokoelmana - onhan Myllyniemi kulttuuriantropologi. Sellaisena Yliluonnollinen sota kannattaa lukea, ja sellaisena se on erittäin mainio tietokirja.

Myllyniemen haastattelu SKS:n Keskustelemuksia-podcastissa löytyy esim. täältä: https://youtu.be/IhoEtFR5xLc

Ylen tekemä Myllyniemen haastattelu löytyy täältä: https://yle.fi/uutiset/3-12088206


Tekijä: Satumaarit Myllyniemi
Teos: Yliluonnollinen sota : 1939-1945
Kustantaja: SKS 2021
Sivuja: 227

- Viivi 

tiistai 2. elokuuta 2022

Bubble - venäläistä nykysarjakuvaa

 Bubble - venäläistä nykysarjakuvaa (Rosebud / Umpihanki / Suomen Rauhanpuolustajat 2021) on ihan kiehtova katsaus venäläiseen supersankarisarjakuvaan, mutta ehkä konsepti ei kuitenkaan taipunut tarkoitukseensa. Antologian pätkät jatkokertomuksista herättävät enemmän kysymyksiä, kuin antavat vastauksia. 

Bubble - venäläistä nykysarjakuvaa


Neljän sarjakuvan kokoelma esittelee Bubble Comics-sarjakuvakustantamon, joka on erikoistunut venäläisten supersankareiden tarinoihin. Tarinoista ei lyhyiden pätkien valossa osaa oikein sanoa mitään (paitsi, että kovin helppoa ei niiden maailmaan ole hypätä), mutta kuvapuoli kyllä miellyttää silmääni kovasti. Opiskelijoiden tekemät käännökset olivat muutamaa kömmähdystä lukuun ottamatta toimivia, mutta vähän kummeksutti se, että ääniefektejä ei oltu translitteroitu latinalaisille aakkosille, kaikkien lukijoiden ei kai kuitenkaan voi olettaa osaavan kyrillisiä kirjaimia..? Onhan se vähän eri asia, kuuluuko rakennuksen rikkoutuessa "KPAK" vai "KRAK".

Yhtään en voi sanoa tuntevani amerikkalaista supersankarisarjakuvaskeneä, mutta Bubble Comics taitaa luoda sille venäläistä vastinetta. Kokoelman mielenkiintoisimmaksi sarjakuvaksi itselleni nousi - tietenkin - Exlibrium, jonka päähenkilö Lilja on kirjanoita! 


Teos: Bubble: venäläistä nykysarjakuvaa

Kustantaja: Rosebud / Umpihanki / Suomen Rauhanpuolustajat 2021

Sivuja: 144

maanantai 1. elokuuta 2022

Kirsi Vainio-Korhonen: Musta-Maija ja Kirppu-Kaisa

Kirsi Vainio-Korhosen Musta-Maija ja Kirppu-Kaisa : seksityöläiset 1800-luvun alun Suomessa (SKS 2018) tarttuu hiljaisten ja vaiennettujen historiaan, kuten alaotsikostakin ilmi käy. Alaotsikko on tosin hieman totuutta raflaavampi: varsinaisesti kirja kertoo turkulaista ns. "tarkastusnaisista". Turussa 1838 aloitetut naisten sukupuolitautitarkastukset toki koskivat mitä suurimmassa määrin seksityöläisiä, mutta sellaisiksi näitä naisia ei kuitenkaan ole lähteissä tituleerattu.

Kirsi Vainio-Korhonen: Musta-Maija ja Kirppu-Kaisa


Turun tarkastusnaiset olivat paljon muutakin, kuin "vain" seksityöläisiä. Kirjan sivuille piirtyykin monia traagisia ihmiskohtaloita ja koskettavia elämäntarinoita (joiden selvittäminen on eittämättä ollut aikamoista salapoliisityötä). Köyhyys, osattomuus, sairaus... Seksityön syitä ja seurauksia löytyy kirjasta monia. Kirja ei tuomitse eikä glorifioi, vaan kohtelee kohteitaan kunnioituksella.

Toisaalta käy myös selväksi, että ei se seksityön tekeminen välttämättä niin kauheaa ollutkaan. Ainakaan se ei ollut niin tuomittua, kuin mitä nykylukija äkkiseltään luulisi. Ehkä se ei ollut julkisesti mitenkään suotavaa, mutta jonkinlainen hiljainen hyväksyntä sillä (ainakin Turussa) taisi kuitenkin olla. Se oli - ainakin alempien yhteiskuntaluokkien piirissä - vain yksi tapa ansaita rahaa muiden joukossa... vaikkakin toki ehkä sieltä hyväksytyn reunamilta.

Harvemmin kirjaa tulee kommentoitua fyysisenä esineenä, mutta tämä teos ansaitsee kyllä siitä(kin) erityismaininnan: kirja on kädessä laadukas paksuine ja kiiltävine papereineen, se on upeasti taitettu ja kuvin koristeltu. Niin sisältö kuin ulkoasukin antavat arvon pienistä pienimmille ihmisille. Tämä oli mielestäni hienon yleistajuinen mutta kuitenkin kattava tietokirja - todella mainio luettava.

Vinkkinä vielä: Yle Areenasta löytyy Yleisistä naisista seksityöntekijöihin -ohjelma, jonka toisessa jaksossa Vainio-Korhonen avaa omaa tutkimustaan. Toki kannattaa kuunnella koko ohjelma!


Tekijä: Kirsi Vainio-Korhonen

Teos: Musta-Maija ja Kirppu-Kaisa : seksityöläiset 1800-luvun alun Suomessa

Kustantaja: SKS 2018

Sivuja: 283


- Viivi


Kana

Ps. Kuvassa bloggaajan kana, (Musta-)Maija, joka sai kuin saikin nimensä nimenomaan tästä kirjasta 🐔