Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Lieksalaislähtöinen näyttelijä Pilvi Hämäläinen ei ole päästänyt entistä kotikaupunkiaan helpolla julkisuudessa. Samaa ilvettä ja pikkukaupungin ankeutta on ehdottomasti luvassa myös Hämäläisen esikoisromaanissa Cinderella (Otava 2022). Hämäläisen huumorin tavoin myös hänen kirjansa herättänee paljon tunteita, ajatuksia ja mielipiteitä lukijoissaan (tai kuulijoissaan - äänikirja on ihan mainio vaihtoehto etenkin, kun sen lukee itse kirjailija).

Cinderellan päähenkilöinä on suvun kolme naista ja kolme sukupolvea: Sirkka, Siru ja Jade. Lisäksi mukana tässä yhdenpäivänromaanissa pyörii äitinsä varjossa vuosia vaiennut ja vapissut Jari. Miljöönä teoksessa on ahdas(-mielinen) tuppukylä, joka on melkein Lieksa, muttei kuitenkaan. Tapahtumien soundtrackina puolestaan soivat Suomen suosituimman tv-juontajan "Usko unelmiis!" -huudot, Jääkärimarssi ja Ihmisen ikävä toisen luo. 

Cinderellan ihmiskohtalot ovat synkkiä, jopa järkyttäviä. Romaanin vanhemmat ovat kaikki täysin kykenemättömiä tasapainoiseen vanhemmuuteen, kuten myös vastuunkantoon ja ylipäätään aikuisuuteen. Kaikkea tätä joutuvat todistamaan näiden jälkeläiset; ei voi kun toivoa, että pojasta tai tytöstä polvi paranisi, mutta tämäkin toive on hyvin hauras. Niin lähipiiri kuin koko paikkakunta on täynnä (ylisukupolvisia-)traumoja, päihdeongelmia, osattomuutta. On niin paljon pahaa oloa, jonka käsittelyyn ei ole keinoja. Ankeaa!

Teemat ovat raskaita, mutta onneksi vastapainona on Hämäläisen tuttu musta, hirtehinen huumori. Näin lukeminen ei käy aivan liian raskaaksi. Ilman huumoria Cinderella olisi puhdas pikkukaupunkidystopia, nyt se on aivan äärimmilleen vedetty pikkukaupunkiparodia. Ja onhan Hämäläisellä pointtinsa: kaiken tapahtuvan keskellä hän ottaa ovelastikin kantaa pienen paikkakunnan helposti myrkyttyvään kyräilyilmapiiriin, jossa leimoja saa helposti otsaansa, muttei millään pois.

Eh niin, kirjan juoni... Sirkka-mummon mökilleen ostama (luksus-!)kuivakäymälä menee rikki - tai siis Sirkka rikkoo sen, mutta se on Jarin äidin, Annelin, vika. Hänen tyttärensä Siru (johon välit ovat aika ajoin katkolla) hakee huomiota ja hyväksyntää lähikapakasta ja elämän sisältöä postimyynnistä. Sirun tytär Jade-Adele on pahimmassa teini-iässä, mutta silti järkevin kaikista. Jari haikailee Sirun perään kerrostalon pihalla. Lopulta uskotaan unelmiin niin, että saadaan poliisitkin perään. Paljon ruoditaan perhesuhteita ja -draamoja, äitiyttä ja sen varjoja.

Erityisen makeasti Cinderella ottaakin kantaa nykyisin edelleen vallalla olevaan (mutta myös paljon kritiikkiä saaneeseen) unelmahypetykseen, jossa toitotetaan sitä, kuinka unelmien toteutuminen on vain ja ainoastaan itsestä kiinni. Muutenkin Hämäläisellä on terävä katse ja kynä, jota hän käyttää konstailemattomasti, taitavasti. Siis: vaikka tarina on karu, niin teksti sitä ole.

No, sentään ihan pelkkää synkkyyttä tarina ei onneksi ole - on siellä myös pieniä toivonpilkahduksia. On ihmisiä, jotka löytävät lopulta toisensa. On kirjasto (ja Reija) paikkakunnan ainoana lämmön, sivistyksen ja inhimillisyyden pesänä (tästä aspektista meikäkirjastolainen nauttii!). On Mikko Alatalo, joka yhdistää sukupolvia ja pelastaa lopulta henkiäkin. Tässä sadussa Cinderella ei ole onnellisen lopun saava neito, vaan särkynyt unelma - ja kuivakäymälä. Mutta joskus unelmien ja kuivakäymälöiden onkin ehkä rikkouduttava, jotta löytyisi tilaa huomata kaikki se hyvä, jota ympäriltä jo löytyy.

(Arvioni kirjasta on julkaistu aiemmin erisanaisena myös Lieksan Lehdessä.)

Tekijä: Pilvi Hämäläinen 

Teos: Cinderella 

Kustantaja: Otava 2022

Sivuja: 269 (äänikirja 8 t. 14 min.)

- Viivi

Salo & Mäkimattila: Hai ihmisten ilmoilla

Hai ihmisten ilmoilla (Lector 2021) on Antti Salon kirjoittama ja Kristiina Mäkimattilan kuvittama lasten saturomaani, joka vie seikkailemaan kaupungin vesiputkiin ja naapuruston asukkaiden luo.

Kirjan ehdottoman parasta antia on humoristinen kielellä leikittely. 

"-Vai haaveilee hai hatusta, ankerias tirskui. - Turhaa haihatusta!" (s. 7) 

Kuvitus on (tietenkin) myös aivan supersöpö! Huumorin ja söpöilyn rinnalla tarinassa sukelletaan myös syvempiin vesiin (myös kirjaimellisesti). Siinä on niin kaukokaipuuta, yksinäisyyttä kuin vanhempien eroakin - lapselle sopivalla annostuksella ja lähestymistavalla. Tosin, perheen hajoamista olisin kaivannut vähän enemmänkin framille; nyt hankala tilanne kuitattiin sivulauseissa ja hukutettiin vesiputkistoseikkailuihin.

Eräs kirjan seikka sai minut kyllä kaivamaan kukka- tai jonkin hattuni esille. Kirjassa eräs naapuruston hahmoista on kohtalokas, rääväsuinen seksipommipunapää, joka esittelee itsensä: 

"Hi-hih! Helppo-Heiskaseksi ne kutsuvat." (s. 102) 

Siis öööö?!?!Siinä olikin kirjan ainoa naishahmo poissaolevan ja siskon kanssa pysyvästi pois lähtevän äidin lisäksi - tosin kirjan päähenkilö on niin autoilla kuin nukeillakin leikkivä Lapsi, jonka sukupuoli-identiteetistä en voi tietenkään olla varma - en liioin toisen päähenkilön, hainkaan.

No, tätä kyseenalaista naishahmoa lukuunottamatta pidin kirjasta. Se sopii vallan mainiosti niin lukemaan oppineelle itse luettavaksi, kuin satuhetkiinkin yhdessä ääneen ihmeteltäväksi.

Tekijä: Antti Salo (kirj.) & Kristiina Mäkimattila (kuv.)
Teos: Hai ihmisten ilmoilla 
Kustantaja: Lector
Sivuja: 108
Kirjastoluokka: 84.2

- Viivi

Helena Ruuska: Mary Gallen-Kallela - olisit villiä villimpi

Helena Ruuskan Mary Gallen-Kallela - Olisit villiä villimpi (WSOY 2021) on aivan huimaavan hieno elämäkerta Mary (lue: Meeri) Gallénin (1868-1947) vaiheikkaasta elämästä taiteilijan muusana, vaimona, lastensa äitinä, vanhempiensa tyttärenä. Taiteilijan vaimo ei jää tässä kirjassa - kuten yleensä tapahtuu - kiitetyn miehensä varjoon, vaan on saanut ansaitsemansa paikan valokeilassa. Tuloksena on kertakaikkisen hieno, kokonainen ihmisen kuva. Onpa onni, että Maryn kirjeenvaihto on säilynyt meille jälkipolville!

Kirjasta paistaa hurja määrä tehtyä taustatyötä, mutta myös kirjoittajansa taito kirjoittaa: tuloksena on nautinnollinen lukukokemus. Kuten sanottua, kirja loihtii esiin kokonaisen ihmisen kaikkine puolineen: Mary oli muusikko, miehensä taloudenhoitaja, malli ja muusa, sukunsa tärkeä jäsen, moderni nainen, seikkailijatarkin.  Maryn rinnalla kulkee Suomen ja suomalaisen kultakauden taiteen tarina.

 Maryyn ja hänen elämäänsä oli suuri ilo tutustua. Tämä elämäkerta on ehdottomasti yksi parhaita lukemiani.

Tekijä: Helena Ruuska 

Teos: Mary Gallen-Kallela : olisit villiä villimpi

Kustantaja: WSOY 2021

Sivuja: 527

Kirjastoluokka: 99.1

- Viivi

Arvid Järnefelt: Onnelliset

Kotiopettajattarena toiminut Hilja Kahila kirjoitti yli sata vuotta sitten tutkielman onnellisimmasta näkemästään pariskunnasta. Neiti Kahila kertoo kirjoittavansa täysin totuudenmukaisesti kertoessaan nuoren, onnellisen pariskunnan elämästä. Onpa mukaan liitetty esimerkiksi kirjeitä tarinan autenttisuutta korostamaan. Neiti Kahilan kirjasta tuli heti ilmestyttyään vuonna 1916 myyntimenestys, olihan se suora ja rohkeakin kuvaus aikansa ihmisistä. Mutta pianpa alkoivat liikkua huhut siitä, että neiti Kahila olisikin kirjailijaherra Järnefelt, ja koko tarina pelkkää mielikuvituksen tuotetta.

Salanimellä kirjoitettu Onnelliset (1916) on Arvid Järnefeltin tutkielma, kenties näkemyskin, onnellisen parisuhteen anatomiasta. Kertoja, neiti Kahila siis, etsii nuoren pariskunnan onnen ja autuuden salaisuutta. Pariskunnan ei pitäisi mitenkään olla onnellinen, heidän ei pitäisi edes olla yhdessä. Ruotsinkielinen ylhäisötyttö Jöije (Hjördis) ja suomenkielinen talonpoikaispoika Martti tulevat ihan erilaisista lähtökohdista - alkuun heillä ei ole yhteistä kieltäkään - ja silti he rakastuvat toisiinsa ensinäkemältä!

Vaan eipä siinäkään tietenkään vielä kaikki, vaan tämä rakastuminen ja hullaantuminen tapahtuu ilmeisesti-kaiketikin-ehkä vallan ilman ruumiillista intohimoa, tai se ainakin tyystin itseltä ja itsestä kieltämällä. Tämä on se elementti, josta voi päätellä Järnefeltin ottaneen kirjallaan kantaa oman aikansa siveyskeskusteluun. Epävarmuutta ilmaisevat sanat ovat tuolla välissä siksi, että aivan en päässyt parisuhteen kemiasta selvyyteen... Kas kun lapsia kuitenkin ilmaantuu sitten myöhemmin aina välillä, kun pariskunnalla sattuu ajoittaisia lipsahduksia(?) ruumiillisten rakkaudenosoitusten puolelle.

Paljoa en tolstoilaisuudesta tiedä, enkä myöskään aatteen kannattajana tunnetun Järnefeltin ajatusmaailmasta. Uskallan kuitenkin väittää, että nuorenparin yksinkertaiseksi ja yksinkertaisuudesta yhä vain kukoistavammaksi muovautuva parisuhde on tolstoilainen ideaali, jos mikä.

Mutta ovatko kirjan onnelliset tosiaan onnellisia? Jostakin syystä etenkin Jöijen kohdalla pohdin myös itsepetoksen mahdollisuutta. Neiti Kahilaakin ulkopuolisemmalle lukijalle pariskunnan elo näyttäytyy sen verran kieltäymystä ja kommunikaation puutetta täynnä olevana, että hieman onnen todellista, absoluuttista olemassaoloa jäin epäilemään...

Onnelliset on ihan mielenkiintoisen pohdiskeleva kirja, jossa nautin erityisesti kirjailijan itseironiasta, jota tämä harjoittaa neiti Kahilan suulla/kynällä. Itse kirjan aihe, onnellisen parisuhteen salaisuus, jäi valitettavasti kuitenkin selkeytymättä - ja kirjan pariskunnan vaikuttimet ristiriitaisiksi. Todettakoon, että luultavasti vika on lukijassa.

Tekijä: Arvid Järnefelt (Hilja Kahila)

Teos: Onnelliset

Kustantaja: Sanasato 2005 (1916)

Sivuja: 277

- Viivi

Tommi Kinnunen: Pimeät kuut

Luin Tommi Kinnusen Pimeät kuut (WSOY 2022) viime vuoden puolella ihan sopivasti vuoden pimeimpänä aikana. Ensimmäinen Kinnuseni (kyllä, en ole aiemmin hänen kirjojaan lukenut, vaikka kirjastostakin olen useamman kappaleen kotiin vuosien saatossa rahdannut) osoittautui odotusteni arvoiseksi, vaikka ei ihan odotuksia vastannutkaan.

Pimeät kuut on saanut alaotsikokseen: "Talvikirja" - ja sitähän se on. Se on romaani ikääntyneen opettajaneidin ehkä - toivottavasti - viimeisestä talvesta opettajan toimessa surkeassa erämaakoulussa, Kainuun perukoilla vuonna 1947. Se on kirja väsymyksestä, pimeydestä, uupumuksesta. Ajatuksista, joita syntyy, kun keho ei tottele ja mieli on turtumuksesta samea.

Elna Suorajärvi on saanut lukuvuoden pestin syrjäisestä koulunrähjästä, jonka resurssit eivät riitä mihinkään. Pimeät kuut onkin suurelta osin kirja resurssipulasta - siitä, kun ei ole aikaa, ei materiaaleja, ei tiloja, ei henkilökuntaa, ei voimia - ja silti opettajan odotetaan pystyvän ihmeisiin sodan traumatisoimien korven lasten kanssa.

Totta kai Pimeät kuut on opettajana työskenelevän Kinnusen kannanotto koulujen ja opetuksen nykytilaan. Me emme ole Toisen maailmansodan runtelemia, mutta silti nykyhetkessä on paljon samaa. Oppi revitään taas lasten päähän opettajien selkänahasta. Ja päättäjät ovat kuin Kainuun salokylien isännät: eivät lainkaan ymmärrä, kuinka tärkeästä asiasta on kyse. Kuinka on kyse koko yhteiskunnan tulevaisuudesta.

Isännät tietävät koulutetun opettajan hinnan, mutteivät ymmärrä arvoa. (s. 26-27)

Opettajuuden epäkiitollisen taakan lisäksi Elna kantaa muassaan paljon muutakin. Elna on väsynyt. Sairas. Opettajaneidillä on kalvava tauti, joka kaataa tämän oppituntien ajaksikin vuoteeseen. Välit ovat menneet poikki äkkipikaisen Salli-siskon kanssa. Tulevaisuus on epävarma taas lukuvuoden päätyttyä, kun pesti on päättynyt ja kun ei ehkä ole enää kotiakaan sisaren luona. Ja sitten on Niilo, jota Elna yksinäisyydessään miettii ja puhuttelee selvittäen pikkuhiljaa lukijallekin menneisyytensä kipukohdan.

Moni lukija on arvioinut Elnan ja kirjan olevan sangen synkkiä. Minä kuulen Elnan kertojanäänessä kuitenkin, kaiken uupumuksen ja kovuuden taustalla, ilahduttavan itseironisen sävyn. Elna puhuu itsestään rutikuivalla huumorilla, mikä tuo kirjaan - kaikesta väsyneestä ja kipeästä huolimatta - tietynlaista lämpöä. Vaikka vietinkin Elnan seurassa kokonaisen koulutalven, täytyy sanoa, että hän jää kuitenkin etäiseksi, ristiriitaiseksi ja vieraaksi hahmoksi, josta en onnistu muodostamaan kokonaista on ihmisen kuvaa. Tosin: Elna miettii itsekin, kuka on opettajuutensa takana.

Pimeät kuut on monin tavoin taidokas ja viisas kirja, jossa on paljon upeita ajatuksia. Aivan en viiden tähden verran lämmennyt - mutta voiko Talvikirjalta sellaista odottaakaan?!

Ei luopuminen ole häviämistä, vaan viisautta. Jos koko elämänsä katsoo maailmaa samanlaisin ajatuksin, pn hukannut mahdollisuutensa jotakin oppia. (s. 280)

Tekijä: Tommi Kinnunen 

Teos: Pimeät kuut - Talvikirja

Kustantaja: WSOY 2022

Sivuja: 285

- Viivi