Tuomas Marjamäki: Siitä tulikin farssi

 Tuomas Marjamäen Siitä tulikin farssi (Docendo 2018) on kiehtova faktafiktioromaani ensimmäisen suomalaisen elokuvan tekemisestä - ennen kuin koko sanaa "elokuva" oltiin edes keksitty. Mennään siis suomalaisen leffan (kyllä - leffa on elokuvaa vanhempi sana) alkujuurille, vuoteen 1907, kuvaamaan Salaviinanpolttajia, joka (kuvaavaa kyllä?) valikoitui ensimmäiseksi Suomessa tehtäväksi biografiseksi näytelmäkuvaksi.

Faktan ja fiktion yhdistämisessä on tietenkin probleemansa. Romaanin henkilöt (tai ainakin heidän nimensä) ovat ihan oikeita, olemassa olleita elokuvan pioneereja. Persoonallisuuksia - ja tapahtumia - Marjamäki on kuitenkin värittänyt draamallisten seikkojen vuoksi. Ja draamaa tässä kirjassa kyllä on! Tai no, ainakin kohellusta ja kiistoja, epäonnisia tapauksia ja kaameita vahinkoja… Ja historiankuvausta!

Tämä vetävä toiminnallisuus yhdessä kiintoisan historiatiedon kanssa luo suorastaan ahmittavan romaanin, jota ei malta laskea käsistään. Vaikka tietääkin, miten siinä tulee käymään: elokuva saadaan valmiiksi, totta kai saadaan, se on ihan oikeasti ollut olemassa! En haluaisi mitään muuta tällä hetkellä niin paljoa, kuin nähdä kyseisen mykkäfilmin, mutta valitettavasti se ei onnistu, sillä se on tuhoutunut - tai ainakin kadonnut.

Juoni vetää kuin juna ja kieli on hyvää. Tarina kulkee mielenkiintoisesti eteenpäin eri henkilöiden ja kohtausten kautta, aina näkökulmaa vaihdellen. Kirjassahan on elokuvan rakenne! (No, ymmärrän elokuvista vielä vähemmän kuin kirjoista, mutta sallittakoon silti tämä vertaus.) Henkilöt ovat suomalaisen elokuvan pioneereja, jo pitkälti unohtuneita kasvoja, joiden (oikeaan) elämäntarinaan tekee kovasti mieli tutustua.

Salaviinanpolttajista tuli kenties pu(/-a-)skafarssi jo ennen syntymistään, mutta tämä romaani ei sitä kyllä ole. Kirja on mainio yhdistelmä viihdettä ja tietoa - siis liki täydellinen paketti!

Tekijä: Tuomas Marjamäki

Teos: Siitä tulikin farssi

Kustantaja: Docendo 2018

Sivuja: 272

Mistä: Arvostelukappale

- Viivi

Veli-Pekka Toropainen : 39 tarinaa 1600-luvun turkulaisnaisista

Veli-Pekka Toropaisen 39 tarinaa 1600-luvun turkulaisnaisista (Turun museokeskus 2019) ei nimellä kikkaile - tietääpähän mitä saa! 

Mitä kauemmas historiassa mennään, sitä vähemmän lähteitä on saatavilla. Ja mitä vähäisempiä eläjiä tutkii, sitä hankalampaa on tiedon löytäminen. Niinpä ei liene ihme, että Toropaisen tutkimuksen (pääasiallisena) lähteenä ovat olleet käräjiltä säilyneet asiakirjat. (Niin ja (väitös-?)tutkimukseen tämä kirja tosiaan pohjaa.) Ne ovat olleet ainoita papereita, jonne naisetkin ovat saattaneet nimensä saada ja tarinansa tallettaa. Tosin aina papereissa ei sittenkään ole naisen ääni tallella, sillä tottahan naista ideaalitilanteessa edusti mies myös oikeuden edessä.

Kirja on tieteellinen julkaisu lähdeviittauksineen ja -luetteloineen, mutta siinä on kuitenkin otettu hauskoja taiteellisia vapauksia. Jokainen nainen saa kertoa tarinansa (tai pienen osan siitä) minä-muodossa. Jos jokin asia, kuten miniän nimi, on häipynyt historian hämäriin, kertoja saattaa tokaista unohtaneensa sen.

Kirjassa piirtyy moninainen, tosin porvarispainotteinen, kuva 1600-luvun Turussa eläneistä naisista ja heidän elämästään. On herättävää huomata, kuinka naiset ovat pyristelleet - joskus menestyneestikin - miesten maailmassa yhä vain eteenpäin, rajojakin rikkoen. 

Kirjaa on välillä vähän hidasta lukea, kun lähdeviitteitä vilisee ja lähdeosio on erillään kirjan takaosassa; sinne kun kuitenkin kannattaa satunnaisten lisätietojen takia kurkistaa. Silti kirja on kaiken kaikkiaan kiehtova tuttavuus.

Tekijä: Veli-Pekka Toropainen

Teos: 39 tarinaa 1600-luvun turkulaisnaisista

Kustantaja: Turun museokeskus 2019

Sivuja: 237

Mistä: Kirjastosta

Maria Pettersson: Historian jännät naiset

Niin tuli päätökseen yksi tämän vuoden kirjakohokohdista: Maria Petterssonin Historian jännät naiset (Atena 2020). Kuuntelin osan ja luin osan. Kirja toimii molemmilla tavoilla - tosin kuunnellessa jää näkemättä kirjaan valikoitujen naisten kuvat, ja huomasin, että minulle oli tärkeää nähdä minkä näköisestä henkilöstä puhutaan...

Kirjaa on hehkuteltu ympäriinsä, eikä syyttä. Onhan tämä kirja aivan mainio, herkullinen ja laaja kokoelma erilaisia, kiinnostavia naiskohtaloita. No niin, naisoletettu lienee parempi sana, koska kuten Pettersson muistuttaa, emme voi olla aivan varmoja siitä, ovatko kaikki kirjan naiset olleet naisia keholtaan ja mieleltään, vai onko mukana myös esim. transmiehiä ja -naisia. Sekin on hyvä muistaa, että sukupuoli on tietysti historian eri vaiheissa ja eri kulttuureissa käsitetty eri tavoilla... Kuten myös kauneus, kuten esimerkiksi kauneudestaan kuulu persialaisprinsessa Zahra Khanom Tadj es-Saltaneh osoittaa.

No joo, eiköhän tuo kaikki ole sivistyneelle ihmiselle jo selvää. 

Mutta on tietysti ihan voimauttavaa ja virkistävää huomata, kuinka erilaisia rooleja naisilla on ollut myös mahdollista ottaa. Toisaalta on todella tukahduttavaa ajatella, kuinka paljon asioita on naisilta sukupuolen vuoksi kielletty aina baseballista säveltämiseen. Yksittäisenä nostona nyt vaikka Mari Anna Mozart, joka oli ilmeisesti veljeään huomattavasti lahjakkaampi, mutta joka joutui luopumaan säveltämisestä aikuistuttuaan - ja jonka sävellykset ovat liki tyystin unohtuneet ja kadonneet. Kuinka paljon ihmiskunta onkaan menettänyt oman ahtautensa vuoksi..! Ja kuinka silti jotkut urheat ja intohimojensa vetämät ovat uskaltaneet uhmata yhteiskunnan ja kulttuurin käsityksiä. Tuon, jos minkä, ajattelu on voimauttavaa.

Kirjan elämäkerrat ovat aika lyhyitä ja napakoita - aukeamasta muutamaan - ja aivan ymmärrettävästi, sillä jokaisesta saisi kirjoitettua kokonaisen kirjan, mutta sivumäärä tulee auttamatta vastaan. Kun kirjassa on yli 80 nimeä, on selvää, että esittelyjen tulee olla tiiviitä. Kirja toimii ehkä parhaiten kiinnostuksen herättäjänä ja makupalapakettina - monesta kirjan esiin nostamasta henkilöstä löytynee lisää tietoa kirjastosta tai vähintäänkin netistä. Osasta tietysti ei löydy juuri mitään (ainakaan varmaa) infoa, koska heidät on niin lahjakkaasti unohdettu.

Nautin tästä kirjasta suuresti, vaikka toki kirjan kohtalot ovat monenkirjavia ja monesti aika raskaitakin. Kirjan ei ole tarkoituskaan olla mikään madonnakavalkadi, vaan mukana on kaikenlaisia kummallisia, roistoja ja murhaajia - oppineiden, taiteilijoiden ja lahjakkaiden rinnalla.

Tällaista haluan lukea lisää! (Muistanko väärin, että Pettersson olisi väläytellyt mahdollisuutta samanlaisesta kirjasta suomalaisista naisista..?!) Hyvin taustoitettua ja kirjoitettua tietokirjallisuutta.

Ja noihin naisiin haluan tutustua paremmin.

Ps. Areenasta löytyy Petterssonin radiosarja jännistä naisista: http://areena.yle.fi/1-50621087

Tekijä: Maria Pettersson

Teos: Historian jännät naiset : merirosvoja, meedioita, varkaita ja vakoojaprinsessoja

Kustantaja: Atena 2020 

Sivuja: 502

Mistä: Arvostelukappale

Jenni Grönqvist & Päivi Remes: Miksi kissa ei naura

Jenni Grönqvistin ja Päivi Remeksen Miksi kissa ei naura (Hyppyhiiri 2019) sisältää hauskoja kissamaisia novelleja (tai kuten alaotsikko sanoo: satuja aikuisille) jotka kaikki ovat enemmän tai vähemmän absurdin puolella. 

Oikoluku olisi ollut paikoin tarpeen ja joidenkin (sinällään oivallisten) sanontojen toisto novellista toiseen pistää silmään, mutta muutoin pienet tarinat imaisevat suhteellisen vaivatta mukaansa kissojentäyteiseen, hullunkuriseen satumaailmaansa. 

Ei kissoista oikein muunlaista kai voisi kirjoittaakaan! 🐱

3,5/5 ⭐

Tekijä: Jenni Grönqvist & Päivi Remes

Teos: Miksi kissa ei naura : satuja aikuisille

Kustantaja: Hyppyhiiri 2019

Sivuja: 102

Mistä: Arvostelukappale

...

Kissa on kyllä eläin, joka kaikessa kummallisuudessaan ja vaikeudessaan kiehtoo minua kovin. Olen kohdannut elämäni aikana paljon kissapersoonallisuuksia, ja aina ne saavat minut tassunsa alle. "Kunnioitat tai vuodat verta ja kunnioitat," ne tuntuvat sanovan kynsinensä. 

Voi muistanpa senkin kerran, kun harjoittelin esiteininä sellon soittoa olohuoneen sohvalla. Meidän (kiltisti sanottuna) hankala kattimme sai sohvan selkänojalla ilmeisesti tarpeekseen vingutuksestani (I don't blame him) ja iski täysin varoittamatta (ja syyttä) kyntensä kyynärtaipeeseeni. Koukkukynsi jäikin sitten ihooni kivasti kiinni, enkä ole varma, kumpi huusi enemmän, kun yritimme riuhtoutua irti toisistamme. Sen jälkeen pidin huolen siitä, että Kassu ei ole lähellä, kun treenaan.

Toisaalta: hellyttävin kissakohtaaminen oli venäläisen kulkukissan kanssa. Siinä oli vallan kaunis ja rakkaudellinen olento, joka ei varmasti (eli kissoista puhuttaessa: ehkä) olisi raapinut minua edes selloa soittaessani. 🐱

Kassu sai elää pitkän ja seikkailunmakuisen elämän. Kuvan tassu liittyy tapaukseen.

- Viivi

Hanna Rentola: Heinäkuu

 Hanna Rentolan Heinäkuu (Pesä 2019) on kummallinen, mystinen, hengästyttävä, upottava romaani Juulin heinäkuusta väliaikaisena yksinhuoltajana. Kipeä, kiperä katsaus väsyneen äidin sisäiseen kaaokseen. Naisen rooleihin. Ja Matt Smithin (liki) kulmakarvattomiin, kultarihmaisiin silmiin.

Raa'an rehellinen kuvaus siitä, millaista elämä pienten lasten kanssa voi olla. Millaista väsymys voi olla. 

Pienen lapsen masennuksen kokeneena äitinä samastuin, muistin, kärvistelin. Ah, ahdistuinkin.

Toisaalta tämä on kaukana rehellisyydestä. Tämä hämää, vie oudoille poluille. On fantasiaa. Pyörittää arjen sekaisin Doctor Whon kanssa. 

Näyttää, kuinka vaivihkaa ote irtoaa... Psykoosi? Masennus? Jotain tapahtuu. Kaaos kotona (koska lapset), kaaos päässä (koska elämä ja käsittelemättä jääneet - käsittelemättömien jäänteet).

Kirjan kielessä on rytmi, joka kielii Rentolan taustasta lavarunouden parissa. Tämä kirja on lavaruno romaanin muodossa. Hajanaisten, liian pitkien, katkonaisten, väärin taivuteltujen virkkeiden voisi ajatella häiritsevän, mutta kun antautuu virran vietäväksi, se vie vaivatta. Ei häiritse.

4/5 ⭐

Tekijä: Hanna Rentola
Teos: Heinäkuu
Kustantaja: Pesä 2019
Sivuja: 288
Mistä: Arvostelukappale


-Viivi