tiistai 10. maaliskuuta 2020

Satu Apo: Naisen väki

Tutkija, professori emerita Satu Apo voitti Kalevalaseuran 7. palkinnon juuri, kun itselläni oli luettavana hänen artikkelikokoelmansa Naisen väki - Tutkimuksia suomalaisten kansanomaisesta kulttuurista ja ajattelusta (Hanki ja jää 1995). 

Upea sattuma (vai oliko se sittenkään sattumaa?!)!



Naisen väen mehukkainta antia oli minulle nimenomaan naisen väen ja muutenkin suomalaisen kansannaisen (kulttuuri-)historian avautuminen. Mutta on tässä paljon muutakin (ks. kuva sisällysluettelosta), johon tutustuminen avasi suomalaista folklorea itselleni (maallikkona) erittäin mielenkiintoisista näkökulmista - myös miesten (vai pitäisikö sanoa miesoletettujen) näkökulmasta.



Epätasa-arvoisuus on lähtenyt siitä, että naisen on nähty olevan pirun haavoittama, vaillinnainen mies, jolla on muistona paholaisesta edelleen kirjaimellisesti avohaava jalkojensa välissä. Naisen kehossa tapahtuu ihmeellisiä asioita, mistä syystä sitä on pitänyt suojata - ja muita on pitänyt suojata siltä. Sillä on ollut niin hyvää kuin pahaakin voimaa, väkeä. Vitun vihat on ollut ihan oikeasti parannusta vaativa vaiva, jos ne on päälleen onneton saanut.

Jollakinhan maailmaa on pitänyt paremman tiedon puutteessa jäsentää...

Nainen sai (joutui) tehdä miesten töitä talossa, mutta mies ei voinut naisten töihin koskea: siinäpä sitä oltiinkin sitten navetassa tai saran päässä synnyttämässä... Tai liian nuorina vastuussa lehmistä ja pikkusisaruksista. Onkin arvioitu, että etenkin talollisten naisten työtaakka oli miehiään suurempi.



Kun ymmärtää historiaansa, ymmärtää myös nykyisyyttään paremmin.

Tämän kirjan haluaisin omaan kirjahyllyyni (ja konmaritettuani siinä tosiaan on helmille tilaa!) 😊

Tekijä: Satu Apo
Teos: Naisen väki - Tutkimuksia suomalaisten kansanomaisesta kulttuurista ja ajattelusta
Kustantaja:Hanki ja jää 1995
Sivuja: 252
Mistä: Kirjastosta

4/5 ⭐

- Viivi