Olen jonkin verran kurkistanut kolttasaamelaisuuteen käsityöharrastukseni kautta: Minna Moshnikoffin Erään kolttanaisen käsityöpäiväkirja on ollut kiintoisaa katsottavaa niin käsitöiden kuin kulttuurikurkistustenkin osalta. Heränneen kiinnostuksen vuoksi tartuin mielenkiinnolla Katri Rauanjoen Kesämerkit-romaaniin (S&S 2022); kertoohan se kuvaavansa 2020-luvun kolttasaamelaisten elämää.
Romaanin lähtökohta on tietenkin taas hieman hankala - sen on kirjoittanut ei-kolttasaamelainen. Viimeaikaisista lukemistani tulee tässä yhteydessä mieleen esim. Jeanine Cumminsin Amerikan maa, jonka yhteydessä on niinikään ruodittu sitä, onko "valtaväestön edustajalla" oikeus kirjoittaa vähemmistön asioista - ainakaan vähemmistön näkökulmasta. Rauanjoki ruotii asiaa Kesämerkkien loppusanoissa:
Mielestäni siihen, että suomenkieliselle yleisölle avataan kirjallisuuden keinoin maassamme asuvan vähemmistökansan nykypäivää ja kulttuuria, ei välttämättä tarvitse käyttää vähiä omankielisiä resursseja." (s. 248)
Kirjan henkilöt kuitenkin pohtivat:
"Aivan kuin me ei osattais puhua omasta puolestamme. Tai niin kuin vanhempi puhuu lapsen pään yli ---" (s. 38)
No, tästä nostosta huolimatta Rauanjoki ei mielestäni puhu kolttien pään yli, eikä kai tavallaan heidän puolestaankaan.
Kesämerkit on episodiromaani, jonka näkökulma muuttuu luvusta toiseen. Päähenkilöinä vuorottelevat niin nuoret kuin vanhatkin, niin koltat kuin luontokappaleetkin. Kaikkia yhdistää kolttasaamelaisuus ja/tai Sevettijärvi.
Kirjan kantavana teemana on vähemmistökulttuurin eloonjäämistaisto valtakulttuurin ympäröimänä - modernin ja perinteisen kitkaisa yhteensovittelu. Aihetta tarkastellaan useista eri näkökulmista aina mielenterveysongelmista nuorison tulevaisuudennäkymiin, kielen katoamisesta nettiaktivismiin.
"Kukaan ei osaisi hänen kieltään. Hän hapertuisi lakanoihin kuin kuivamaan nostettu kalan nahka. Niin kuin huonekaveri, jonka puhe ei ollut puhetta muille." (s. 58)
Luku luvulta käsiteltyä tulevat liki kaikki modernin kolttasaamelaisuuden kipukohdat. Välillä tämä jopa alleviivaava ja kärjistäväkin(?) rakenne hieman puuduttaa, mutta toisaalta: Rauanjoki osoittaa taitavan monitahoisesti, mitä kolttasaamelaisuus nykyisin on. Se voi olla katkeria muistoja Petsamosta, se voi olla saamelaisperheiden kokoontumisia Helsingissä, se voi olla taidenäyttely New Yorkissa.
Kolttasaamelainen kulttuuri on Kesämerkkien sivuilla perittyä ja nykyisyyttä, haavoja, arpia, rakkautta, juuria ja juurettomuutta, kuulumista ja kuulumattomuutta, oman paikan ja roolin etsimistä. Se on uskottava kuva vähemmistökulttuurista - vaikka en tietenkään voi tietää, kuinka totuudenmukainen se onnistuu olemaan.
"He olivat kulttuuria kahdella jalalla. Raskas työ sellaiselle, joka halusi vain kalastaa." (s. 118)
Kunniamaininta vielä kirjan äänikirjaversiolle, jonka lukija on kolttasaamelainen Tauno Ljetoff. Äänikirjoissa on valitettavasti joutunut tottumaan siihen, että lukijoilla ei ole yleensä mitään käryä siitä, kuinka vieraskielisiä sanoa lausutaan. Kesämerkkien toteutus ilahduttaa tätä taustaa vasten todella suuresti; kerrankin kirjalle on valittu natiivi lukija, joka ei takeltele, vaan lukee niin suomen- kuin koltankielisetkin sanat sujuvasti!
Arvion loppuun vielä vinkki: Yle Areenasta löytyy 15.4.2031 saakka Katja Gauriloffin lumoava dokumenttielokuva Kuun metsän Kaisa, joka kertoo ohjaajan isoisoäidistä, joka oli kolttasaamelainen tarinankertoja. Suosittelen! Kuten suosittelen Kesämerkkejäkin - kyllä tästä romaanista saa ainakin aavistuksen siitä, millaista on olla kolttasaamelainen 2020-luvun Suomessa.
Tekijä: Katri Rauanjoki
Teos: Kesämerkit
Kustantaja: S&S 2022
Sivuja: 256
-Viivi
