Lieksalaislähtöinen näyttelijä Pilvi Hämäläinen ei ole päästänyt entistä kotikaupunkiaan helpolla julkisuudessa. Samaa ilvettä ja pikkukaupungin ankeutta on ehdottomasti luvassa myös Hämäläisen esikoisromaanissa Cinderella (Otava 2022). Hämäläisen huumorin tavoin myös hänen kirjansa herättänee paljon tunteita, ajatuksia ja mielipiteitä lukijoissaan (tai kuulijoissaan - äänikirja on ihan mainio vaihtoehto etenkin, kun sen lukee itse kirjailija).
Cinderellan päähenkilöinä on suvun kolme naista ja kolme sukupolvea: Sirkka, Siru ja Jade. Lisäksi mukana tässä yhdenpäivänromaanissa pyörii äitinsä varjossa vuosia vaiennut ja vapissut Jari. Miljöönä teoksessa on ahdas(-mielinen) tuppukylä, joka on melkein Lieksa, muttei kuitenkaan. Tapahtumien soundtrackina puolestaan soivat Suomen suosituimman tv-juontajan "Usko unelmiis!" -huudot, Jääkärimarssi ja Ihmisen ikävä toisen luo.
Cinderellan ihmiskohtalot ovat synkkiä, jopa järkyttäviä. Romaanin vanhemmat ovat kaikki täysin kykenemättömiä tasapainoiseen vanhemmuuteen, kuten myös vastuunkantoon ja ylipäätään aikuisuuteen. Kaikkea tätä joutuvat todistamaan näiden jälkeläiset; ei voi kun toivoa, että pojasta tai tytöstä polvi paranisi, mutta tämäkin toive on hyvin hauras. Niin lähipiiri kuin koko paikkakunta on täynnä (ylisukupolvisia-)traumoja, päihdeongelmia, osattomuutta. On niin paljon pahaa oloa, jonka käsittelyyn ei ole keinoja. Ankeaa!
Teemat ovat raskaita, mutta onneksi vastapainona on Hämäläisen tuttu musta, hirtehinen huumori. Näin lukeminen ei käy aivan liian raskaaksi. Ilman huumoria Cinderella olisi puhdas pikkukaupunkidystopia, nyt se on aivan äärimmilleen vedetty pikkukaupunkiparodia. Ja onhan Hämäläisellä pointtinsa: kaiken tapahtuvan keskellä hän ottaa ovelastikin kantaa pienen paikkakunnan helposti myrkyttyvään kyräilyilmapiiriin, jossa leimoja saa helposti otsaansa, muttei millään pois.
Eh niin, kirjan juoni... Sirkka-mummon mökilleen ostama (luksus-!)kuivakäymälä menee rikki - tai siis Sirkka rikkoo sen, mutta se on Jarin äidin, Annelin, vika. Hänen tyttärensä Siru (johon välit ovat aika ajoin katkolla) hakee huomiota ja hyväksyntää lähikapakasta ja elämän sisältöä postimyynnistä. Sirun tytär Jade-Adele on pahimmassa teini-iässä, mutta silti järkevin kaikista. Jari haikailee Sirun perään kerrostalon pihalla. Lopulta uskotaan unelmiin niin, että saadaan poliisitkin perään. Paljon ruoditaan perhesuhteita ja -draamoja, äitiyttä ja sen varjoja.
Erityisen makeasti Cinderella ottaakin kantaa nykyisin edelleen vallalla olevaan (mutta myös paljon kritiikkiä saaneeseen) unelmahypetykseen, jossa toitotetaan sitä, kuinka unelmien toteutuminen on vain ja ainoastaan itsestä kiinni. Muutenkin Hämäläisellä on terävä katse ja kynä, jota hän käyttää konstailemattomasti, taitavasti. Siis: vaikka tarina on karu, niin teksti sitä ole.
No, sentään ihan pelkkää synkkyyttä tarina ei onneksi ole - on siellä myös pieniä toivonpilkahduksia. On ihmisiä, jotka löytävät lopulta toisensa. On kirjasto (ja Reija) paikkakunnan ainoana lämmön, sivistyksen ja inhimillisyyden pesänä (tästä aspektista meikäkirjastolainen nauttii!). On Mikko Alatalo, joka yhdistää sukupolvia ja pelastaa lopulta henkiäkin. Tässä sadussa Cinderella ei ole onnellisen lopun saava neito, vaan särkynyt unelma - ja kuivakäymälä. Mutta joskus unelmien ja kuivakäymälöiden onkin ehkä rikkouduttava, jotta löytyisi tilaa huomata kaikki se hyvä, jota ympäriltä jo löytyy.
(Arvioni kirjasta on julkaistu aiemmin erisanaisena myös Lieksan Lehdessä.)
Tekijä: Pilvi Hämäläinen
Teos: Cinderella
Kustantaja: Otava 2022
Sivuja: 269 (äänikirja 8 t. 14 min.)
- Viivi
