tiistai 23. elokuuta 2022

Ulpu-Maria Lehtinen: Kalmanperhon kutsu (Kalmanperho #1)

Olen tottunut sanomaan, että en lue fantasiaa. Meinasin sanoa niin vielä nytkin, mutta tajusin, että viime aikoina olen lukenut aika paljonkin fantasiaa! Jostain syystä tämä genre on jännäreiden/dekkareiden lisäksi ollut minulle aina kumman vieras. Mutta onneksi kirjabloggauksen ja kirjasomeyhteisön myötä olen kiinnostunut kirjoista yhä laajemmalla skaalalla. Kirjasomen myötä tartuin myös uuteen kotimaiseen nuortenfantasiaromaaniin, Ulpu-Maria Lehtisen Kalmanperhon kutsuun (S&S 2022), sainhan siitä ennakkokappaleen (kiitos!!!).

Kalmanperhon kutsu aloittaa trilogian, jonka seuraavien osien on luvattu ilmestyvän seuraavina kahtena tulevana vuonna. 

Ulpu-Maria Lehtinen: Kalmanperhon kutsu


Romaanin päähenkilönä on 14-vuotias Lilja, joka muuttaa veljineen mummon luokse maalle isän uuden perheen jaloista. Lilja on hiljainen, tottunut kulkemaan suositun veljensä varjona. Pian varjoksi muuttuu kuitenkin veli, joka alkaa nähdä hirveitä painajaisia ja houria jotain pääkallokiitäjästä. Kerran Lilja kuitenkin näkee kyseisen perhosen, lähtee seuraamaan sitä ja ajautuu toiseen todellisuuteen.

Rinnakkaismaailmassa eletään esiteollista aikaa, jossa kuninkaat hallitsevat valtakuntiaan pelolla ja mielivallalla. Lilja löytää Kalmansyrjän kylän, johon asettua ja saa kavereikseen kolme muuta ulkopuolista: kylään paenneen kaupunkilaistyttö Aurelian, erakkoparantaja Jiron ja viholliskuningaskunnan kruununperijä Rolandin. Syntyvien ihmissuhdesotkujen keskellä Liljalle alkaa pian selvitä, että Joonatan-veljeä piinannut synkkyys on jotain paljon suurempaa ja kamalampaa, kuin alkuun olisi voinut uskoakaan. Nuoresta naisesta alkaa kuoriutua omaääninen sankaritar kaveriporukan yrittäessä selvittää pimeyden ja pääkallokiitäjän (eli Kalmanperhon) salaisuutta.

Sanoin juuri alussa, että en ole juurikaan lukenut fantasiaa. Silti menen nyt tässä sanomaan, että Kalmanperhon kutsussa on paljon perinteisiä fantasian piirteitä. Näitä ovat esimerkiksi esiteollinen aika, (meille) yliluonnolliset olennot, hyvän ja pahan taistelu, kehityskertomus luuserista sankariksi... Se ei näistä kliseistään huolimatta ole kuitenkaan tylsää tai puuduttavaa luettavaa. 

Kirjassa hauskaa on eri maailmojen eli siis eri aikojen vuoropuhelu, jota päähenkilö Lilja käy eritoten parantaja Jiron kanssa sairauksien modernista hoidosta. Sairauksista puheenollen: leviävän pimeyden vaikutukset ihmisiin muistuttavat erittäin paljon masennuksen ja psykoosin oireita. Tämä on mielestäni oikein tervetullut ja tuoreen tuoksuinen lisäys fantasiatarinaan. 

Kirjan läpi kulkee myös hienosti puhe sivistyksen ja koulutuksen merkityksestä; tämä tietenkin ilahduttaa minua kirjastoalan ammattilaisena. Kalmansyrjässä enemmistö ei juurikaan koulutuksen perään haikaile, mikä näkyykin kylän elämässä välinpitämättömyytenä, vieraan ja toiseuden pelkona ja sokeana uskona valtaapitävien sanaan. Tieto on valtaa, kirjat voivat pelastaa. Ja unohtaminen on vaarallista. 

Kirjatieto ei kuole sukupolvien mukana. (s. 281)

Tapahtumia ja teemoja riittää, mutta tarina pysyy hyvin kasassa, ja maailma on uskottavasti (heh, voiko fantasia olla uskottavaa?!) rakennettu. Kalmanperhon kutsu sopii oikein hyvin yläkoululaiselle, kokeneemmalle lukijalle, joka kaipaa kirjaltaan seikkailua ja toimintaa - ja samaistuttavan päähenkilön. Kirjassa piilee taustalla koko ajan kauhumaisen synkkä sävy - onhan se pimeys kantavana teemanakin - ja konflikteja ja taisteluakin on hiukan. Mitään kauhean raakaa tai pelottavaa siinä ei kuitenkaan ole, ja ihmissuhteetkin ovat sellaista varovaista hapuilua. 

Mainio esikoisromaani kerrassaan!


Tekijä: Ulpu-Maria Lehtinen

Teos: Kalmanperhon kutsu (Kalmanperho #1)

Kustantaja: S&S 2022

Sivuja: 511


-Viivi

torstai 18. elokuuta 2022

Reetta Hänninen: Tulisydän - Maissi Erkon kiihkeä elämä

1900-luvun alun suomalaisnaiset ovat eläneet viime aikoina ilmeistyneiden elämäkertojensa mukaan jos jonkinlaisia elämiä: Helmi Krohn eli ihmeellisen elämän, Olly Donner kiehtovan elämän ja Maissi Erkko kiihkeän elämän. Tämä on nyt pieni piikki elämäkertojen nimien takana oleville: muitakin nimeämistapoja naisten elämäntarinoille voisi ehkä ajatella?!

Mutta tietääköhän monikaan nykylukija, kuka Maissi Holländer oikein oli? Ei varmaankaan. Tai edes Maissi Erkko? Tuskin, mutta sukunimi saattaa jo soittaa joitain kelloja. Erkkojen nimi on tunnettu Helsingin Sanomien (ja sitä ennen Päivälehden) takaa, mutta Eeron, Eljaksen (ja tavallaan Aatoksenkin) rinnalta on vuosikymmenten kuluessa unohtunut pois aikansa merkkinainen, tulisieluinen (ja/tai -sydäminen) Maissi (Maria Aurora, 1872-1936).


Reetta Hänninen: Tylisydän - Maissi Erkon kiihkeä elämä


Kun Olly Donnerin elämäkerta on minulla vielä varsin tuoreessa muistissa, en voi olla hieman vertaamatta Maissin ja Ollyn elämiä ja elämäkertoja toisiinsa - olivathan naiset vielä saman aikakauden kasvattejakin. Siinä missä Olly Donner eli elämäntapanaan matkustelu ja henkisyyden tutkiskelu (kiinnostuksen kohteitaan olivat kyllä myös esim. Steiner-pedagogiikka ja lasten asiat), oli Maissi Erkon elämä monellakin tavalla kiinni maassa: toisaalta omassa puutarhassa ja toisaalta Suomen yhteiskunnallisissa asioissa. Olly Donnerin elämäkerta on kohteensa näköinen: kokeileva, pohdiskeleva. Ja niin on Maissinkin: suora ja täynnä asiaa.

Maissin elämäkertaa lukiessa päässäni kirkui monta kertaa ajatus: Ei tällaisia ihmisiä ja elämiä saisi unohtaa!

"Aikalaiset kuitenkin todella tiesivät sen työn tärkeyden ja vaativuuden, jota poliittisesti aktiivinen nainen saattoi tehdä puolison rinnalla sekä kotona että omissa järjestöissään. --- Kun naiset pääsivät yhä tasa-arvoisemmin esille omana itsenään, alkoi näyttää siltä kuin nuo vaille virallista asemaa jääneet mutta poliittisesti aktiiviset naiset eivät olleet tehneet oikeastaan mitään." (s. 360)

Maissi Erkko ei ollut eduskunnassa, mutta oli silti aktiivinen toimija niin omana itsenään kuin tietysti myös päätoimittaja-poliitikkomiehensä rinnalla. Hänninen on käyttänyt kirjaansa varten ihan suunnattoman määrän Erkkojen arkistojen kirje- ja kirjoitusaarteita, joista käy enemmän kuin selväksi, että Maissilla oli sanottavaa - ja myös keinonsa saada äänensä kuuluviin.

Tulisydän on hyvin kokonaisvaltainen ja kattava elämäkerta, eikä se onneksi keskity vain Maissin rooliin Eero Erkon vaimona. Mutta aviomies ja sanomalehdet olivat Maissille tärkeitä, eikä niiden roolia tämän elämässä voi kiistää.

Aikansa lehtikirjoittelua kirjan sivuilla seuratessa en voinut olla ajattelematta, että sanomalehtien mielipidekirjoitukset olivat oman aikansa Twitter ja Maissi Erkko suorasanainen, välillä kärkäskin twiittaaja - joka tosin ei arkaillut esiintyä mielipiteittensä takana omalla nimellään. Myös polarisoitunut asenneilmapiiri juuri itsenäistyneessä Suomessa toi lukiessa valitettavan vahvasti mieleen nykypäivän yhäti mustavalkoistuvan asenneilmapiirin, jossa toisin ajattelevia ei kunnioiteta lainkaan. Maissin muotokuvan rinnalla kirja tarjoaa kattavan kuvan 1900-luvun taitteen suomalaisesta yhteiskunnallisesta keskustelusta ja poliittisesta ilmapiiristä.

Kirja on kuitenkin ennen kaikkea kuva Maissista ihmisenä; epätäydellisenä, hankalana, tulistuvana - sivistyneenä, vahvana, lämpimänä. Osana yhteiskuntaa, perhettä ja sukua, Helsingin Sanomia. Nuorsuomalaisena, puutarhurina. Äitinä, isoäitinä, vaikuttajana, omana itsenään.

Kun sydämessä palaa tuli vuosikymmeniä, ei ole kuitenkaan ihme, että se aikansa roihuttuaan pettää. Maissin sydän petti 1.9.1936.

Kerrassaan upea elämäkerta.


Tekijä: Reetta Hänninen

Teos: Tulisydän - Maissi Erkon kiihkeä elämä

Kustantaja: Otava 2022

Sivuja: 414


- Viivi 

keskiviikko 10. elokuuta 2022

Jeanine Cummins: Amerikan maa

Täytyy sanoa, vaikka kuinka kulunut sanonta onkin, että pitkästä aikaa tuli vastaan kirja, jota en millään malttanut laskea käsistäni. Jeanine Cumminsin Amerikan maa (Sitruuna 2022) on ristiriitainen teos, mutta problemaattisuudestaan huolimatta se tarjosi hienon lukukokemuksen.

Amerikan maa kertoo meksikolaisen Lydian ja tämän pojan, Lucan, hurjasta pakomatkasta pakoon kaikkialle lonkeronsa kietonutta huumekartellia karkuun. Lydian toimittajamies ja liki koko perhe murhataan miehen kirjoittaman paljastusjutun jälkeen. Huumekartellin pomo, jota juttu koskee, sattuu tietenkin vielä kaiken hyvän lisäksi olemaan Lydian kirjakaupan vakiasiakas: charmantti älykkö, joka on suorastaan ihastunut Lydiaan.

Kun viranomaisiin ja lain toteutumiseen ei voi luottaa, äidin ja pojan on pakko paeta. Ja koska on pysyttävä piilossa, on käytettävä kaikkein vaarallisinta pakoreittiä, joka mahdollistaa nimettömyyden: junien katolla matkustamista laittomina siirtolaisina.

"Älkää meidän hyvinvoinnistamme piitatko", Lydia tokaisee. "Murehtikaa mieluummin sitä, toteutuuko oikeus."

(s. 28)

Romaanin kerronta vaihtaa näkökulmia ja aikatasoja hämmästyttävällä notkeudella, jonka ansiosta tuloksena on eheä, uskottava kokonaisuus, jossa äänen ovat saaneet ne, joille sitä ei useinkaan anneta. Tarina on riipaiseva, raaka ja raju, mutta kuitenkin syvän inhimillinen. Lukiessa toivoo - turhaan - että luettu ei olisi totta. Mutta se on. Vaikka ei tietenkään olekaan. Mutta voisi olla.

Kirjan tarina kulkee, pitää otteessaan. Suomennos toimii. Ainoa rakenteessa töksähtävä elementti on repliikkien sekaan pirskotellut espanjankieliset sanat, jotka ovat jo alkutekstin ongelma: on varmaankin haluttu luoda vähän väliamerikkalaista tunnelmaa puheeseen, mutta lopputulema on vain ontuva. Miksi dialogin kaikkia sanoja ei olisi käännetty (jos edes olisi käännetty, mutta todellisuudessahan kirja on kirjoitettu englanniksi)?

Miksi kirja siis on ristiriitainen? Monen muun lukijan kanssa jouduin miettimään aika-ajoin kirjailijan oikeutta kirjoittaa tätä kirjaa - teoksen ympärillä on ollut keskustelua kulttuurisesta omimisesta; kenen tarinoita kukakin saa kertoa? Cummins ei ole meksikolainen, ei siirtolainen (vaikka aiemmista polvistaan sellaisiakin löytyy). Jättääkö valkoisen amerikkalaisen kertoma tarina varjoonsa niitä tarinoita, jotka olisivat siirtolaisten itsensä kertomia?

Näitä pohdintoja enemmän vaakakupissani kuitenkin painaa se, että on ylipäänsä tärkeää, että nämä tarinat tulevat päivänvaloon ja yleiseen tietoisuuteen. Kirja on hienosti kirjoitettu ja taidokkaasti suomennettu. Cummins on eittämättä taustatyönsä tehnyt; riittääkö se autenttisen kuvaan, en tiedä. Kirjassa raflaavaa tarinaa olennaisempaa on lukijalle syntyvä ymmärrys siitä, mitä Amerikan maaperällä tapahtuu - ja se on aika karua.


Tekijä: Jeanine Cummins (suom. Elina Salonen)

Teos: Amerikan maa (American Dirt)

Kustantaja: Sitruuna 2022 (2019)

Sivuja: 440


- Viivi 

perjantai 5. elokuuta 2022

Katri Kauppinen: Laakson linnut, Aavan laulut

Meri Luttisen Myrskynsilmä (WSOY 2020) osoitti minulle päälle vuosi sitten, että suomalainen mytologia taipuu hienosti fantasian aineksiksi. Samasta muinaisuudesta esikoiseensa on ammentanut myös Katri Kauppinen; nuorten aikuisten romaani Laakson linnut, Aavan laulut (Otava 2022) rakentuu muinaissuomalaisen kansanperinteen ainesten ympärille raikkaana.

Laakso on paikka, joka kukoistaa. Siellä laulut ovat säilyneet, siellä on sampo. Sampo on aiemmin jaettu aavalaisten kanssa, mutta nyt on Aava ilman sammon voimaa, ja siksi, näin uskotaan, sen asukkaat kärsivät yhä enemmän. Siellä eivät laulut enää soi.

Katri Kauppinen: Laakson linnut, Aavan laulut


Kirjan juoni on aika perinteinen fantasiapakkaus, jossa hyvä ja paha mittelevät, jossa valinnat ovat ratkaisevia, ja jossa uusi sukupolvi tarvitaan muutoksen alkuunpanemiseksi. Kirjan nuorten päähenkilöiden kautta tarinan eri puolet kiertyvät kokonaisuudeksi, joka on toimivaa fantasiaa. Muinaissuomalaisuudesta ammentavia elementtejä ovat esimerkiksi voimaeläimet/henkioppaat, sampo, Tuonen virta, karhu, usko esivanhempien läsnäoloon, samanismi, luonnonhenkiin uskominen...

Kirjan lyhyet luvut (niitä mahtuu 102 kappaletta 295 sivuun) tekevät lukemisesta kevyttä kuitenkaan rikkomatta tarinan rakennetta. Vaikka näkökulmat vaihtuvat luku luvulta, säilyy kaunis, luontosuhdetta vaaliva tarina hyvin koossa.

Kun romaanissa laulut ovat aivan keskeisessä asemassa, niin en voinut olla pettymättä niiden muotoon. Mikä hukattu mahdollisuus, kun ne eivät olleet sitä muinaissuomalaisille ominaista, alkusoinnullista nelipolvista trokeeta (nk. kalevalamitta), vaan vasta paljon myöhemmin meille tuotua loppusoinnullista runoutta. Oletan, että tämä on ollut tietoinen valinta. Kenties on ajateltu, että nuoriso karsastaa nykyisellään antiikkisen kuuloista vakavanhaväinämöistelyä. Mutta minä voisin olla eri mieltä. Minä luulen, että kieleemme edelleen täydelleen istuva kalevalamitta mahtuisi ihan hyvin nykynuortenkin kirjallisuuteen - etenkin, kun kirjaan tarttuva nuori näkee jo takakannesta, että tässä mennään muinaissuomalaisille apajille. (Samaa loppusointuilua muuten harmittelin Myrskynsilmänkin kanssa...)

Laakson Linnut, Aavan laulut onnistuu myös ilahduttamaan representaatioillaan. Ensinnäkin siinä on aavistus muinaissuomalaista sateenkaarevuutta homoseksuaalisuutensa kanssa epäröivän nuoren miehen muodossa. Aika varovaista, mutta kuitenkin ilahduttavaa. Sukupuolirooleilla on leikitelty hauskasti: Aavan miehillä on pitkät hiukset, naisilla lyhyet. Aavalaiset naisetkin voivat olla sotilaita, miekkoja, täysin siinä missä miehetkin. Laaksossa puolestaan naiset ovat yhteisön johtajia, ja pojat ovat kaikkein heikoimmassa asemassa olevia pyykinpesijöitä, jotka jopa pelkäävät tulevaa seksuaalista kanssakäymistä neitojen kanssa.

Vanhat ukot väittivät, ettei se sattuisi, jos vain antaisi tytön tehdä, mitä tämä halusi.

(s. 195)

Vähän etäiseksi Laakson linnut, Aavan laulut minulle jäi, eikä maailmaan päässyt sukeltamaan ihan niin syvällisesti, kuin olisin toivonut. Kirja on kuitenkin täynnä herkullisia aineksia, ja kevyen rakenteensa vuoksi uskon, että nuorempi lukija voisi viihtyä sen parissa oikein hyvin. Kaunis kirja on, niin kanneltaan, tarinaltaan kuin myös etenkin kieleltään. 


Tekijä: Katri Kauppinen

Teos: Laakson linnut, Aavan laulut

Kustantaja: Otava 2022

Sivuja: 295


Psst. Jos suomalainen kansanperinne kiinnostaa, niin kannattaa ehdottomasti lukea myös Anniina Mikaman Myrrys!


- Viivi 

keskiviikko 3. elokuuta 2022

Satumaarit Myllyniemi: Yliluonnollinen sota

Olen oman sukuni parissa törmännyt tarinoihin yliluonnollisista kokemuksista - myös sota-ajoilta. Siksi tartuinkin suurella mielenkiinnolla Satumaarit Myllyniemen Yliluonnollinen sota : 1939-1945 (SKS 2021) -kirjaan. Se on yleistajuiseksi luonnehdittu tietokirja, joka kokoaa yhteen niin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkiston aarteita kuin myös (ymmärtääkseni) Myllyniemen tekemien haastatteluiden satoa.


Satumaarit Myllyniemi: Yliluonnollinen sota

Kirja on alun historian kertauksen jälkeen lähinnä teemoittain esitettyjä haastattelu-/arkistopätkiä, joissa ihmiset kertovat omista kummallisista sota-ajan kokemuksistaan talvi- ja jatkosodan ajoilta, aina enneunista luonnonilmiöihin ja haamuista eläviin kuolleisiin. Kirja ei pohdi, ovatko nämä yliluonnolliset kokemukset tosia; teos lähtee ennemmin siitä olettamuksesta, että kokemukset ovat olleet (kokijoilleen) aitoja. Pohtiipa Myllyniemi myös, että kamalat ajat näyttäisivät luovan uusia, herkempiä yhteyksiä halki ajan ja paikan.

Minä en kiellä yliluonnollisen olemassaoloa, jos nyt en täysin sitä osaa myöntääkään. Siksi, uskon, kirjan lukeminen oli minulle mieluisa kokemus (jos nyt sodasta ja kummituksista lukeminen voi sitä olla). Jos odottaa jotakin syvempää psykologista analyysiä sota-ajan vaikutuksesta mieleen, saa etsiä sitä muualta. Kirjaa lukee nimenomaan kansanperinteen kokoelmana - onhan Myllyniemi kulttuuriantropologi. Sellaisena Yliluonnollinen sota kannattaa lukea, ja sellaisena se on erittäin mainio tietokirja.

Myllyniemen haastattelu SKS:n Keskustelemuksia-podcastissa löytyy esim. täältä: https://youtu.be/IhoEtFR5xLc

Ylen tekemä Myllyniemen haastattelu löytyy täältä: https://yle.fi/uutiset/3-12088206


Tekijä: Satumaarit Myllyniemi
Teos: Yliluonnollinen sota : 1939-1945
Kustantaja: SKS 2021
Sivuja: 227

- Viivi 

tiistai 2. elokuuta 2022

Bubble - venäläistä nykysarjakuvaa

 Bubble - venäläistä nykysarjakuvaa (Rosebud / Umpihanki / Suomen Rauhanpuolustajat 2021) on ihan kiehtova katsaus venäläiseen supersankarisarjakuvaan, mutta ehkä konsepti ei kuitenkaan taipunut tarkoitukseensa. Antologian pätkät jatkokertomuksista herättävät enemmän kysymyksiä, kuin antavat vastauksia. 

Bubble - venäläistä nykysarjakuvaa


Neljän sarjakuvan kokoelma esittelee Bubble Comics-sarjakuvakustantamon, joka on erikoistunut venäläisten supersankareiden tarinoihin. Tarinoista ei lyhyiden pätkien valossa osaa oikein sanoa mitään (paitsi, että kovin helppoa ei niiden maailmaan ole hypätä), mutta kuvapuoli kyllä miellyttää silmääni kovasti. Opiskelijoiden tekemät käännökset olivat muutamaa kömmähdystä lukuun ottamatta toimivia, mutta vähän kummeksutti se, että ääniefektejä ei oltu translitteroitu latinalaisille aakkosille, kaikkien lukijoiden ei kai kuitenkaan voi olettaa osaavan kyrillisiä kirjaimia..? Onhan se vähän eri asia, kuuluuko rakennuksen rikkoutuessa "KPAK" vai "KRAK".

Yhtään en voi sanoa tuntevani amerikkalaista supersankarisarjakuvaskeneä, mutta Bubble Comics taitaa luoda sille venäläistä vastinetta. Kokoelman mielenkiintoisimmaksi sarjakuvaksi itselleni nousi - tietenkin - Exlibrium, jonka päähenkilö Lilja on kirjanoita! 


Teos: Bubble: venäläistä nykysarjakuvaa

Kustantaja: Rosebud / Umpihanki / Suomen Rauhanpuolustajat 2021

Sivuja: 144

maanantai 1. elokuuta 2022

Kirsi Vainio-Korhonen: Musta-Maija ja Kirppu-Kaisa

Kirsi Vainio-Korhosen Musta-Maija ja Kirppu-Kaisa : seksityöläiset 1800-luvun alun Suomessa (SKS 2018) tarttuu hiljaisten ja vaiennettujen historiaan, kuten alaotsikostakin ilmi käy. Alaotsikko on tosin hieman totuutta raflaavampi: varsinaisesti kirja kertoo turkulaista ns. "tarkastusnaisista". Turussa 1838 aloitetut naisten sukupuolitautitarkastukset toki koskivat mitä suurimmassa määrin seksityöläisiä, mutta sellaisiksi näitä naisia ei kuitenkaan ole lähteissä tituleerattu.

Kirsi Vainio-Korhonen: Musta-Maija ja Kirppu-Kaisa


Turun tarkastusnaiset olivat paljon muutakin, kuin "vain" seksityöläisiä. Kirjan sivuille piirtyykin monia traagisia ihmiskohtaloita ja koskettavia elämäntarinoita (joiden selvittäminen on eittämättä ollut aikamoista salapoliisityötä). Köyhyys, osattomuus, sairaus... Seksityön syitä ja seurauksia löytyy kirjasta monia. Kirja ei tuomitse eikä glorifioi, vaan kohtelee kohteitaan kunnioituksella.

Toisaalta käy myös selväksi, että ei se seksityön tekeminen välttämättä niin kauheaa ollutkaan. Ainakaan se ei ollut niin tuomittua, kuin mitä nykylukija äkkiseltään luulisi. Ehkä se ei ollut julkisesti mitenkään suotavaa, mutta jonkinlainen hiljainen hyväksyntä sillä (ainakin Turussa) taisi kuitenkin olla. Se oli - ainakin alempien yhteiskuntaluokkien piirissä - vain yksi tapa ansaita rahaa muiden joukossa... vaikkakin toki ehkä sieltä hyväksytyn reunamilta.

Harvemmin kirjaa tulee kommentoitua fyysisenä esineenä, mutta tämä teos ansaitsee kyllä siitä(kin) erityismaininnan: kirja on kädessä laadukas paksuine ja kiiltävine papereineen, se on upeasti taitettu ja kuvin koristeltu. Niin sisältö kuin ulkoasukin antavat arvon pienistä pienimmille ihmisille. Tämä oli mielestäni hienon yleistajuinen mutta kuitenkin kattava tietokirja - todella mainio luettava.

Vinkkinä vielä: Yle Areenasta löytyy Yleisistä naisista seksityöntekijöihin -ohjelma, jonka toisessa jaksossa Vainio-Korhonen avaa omaa tutkimustaan. Toki kannattaa kuunnella koko ohjelma!


Tekijä: Kirsi Vainio-Korhonen

Teos: Musta-Maija ja Kirppu-Kaisa : seksityöläiset 1800-luvun alun Suomessa

Kustantaja: SKS 2018

Sivuja: 283


- Viivi


Kana

Ps. Kuvassa bloggaajan kana, (Musta-)Maija, joka sai kuin saikin nimensä nimenomaan tästä kirjasta 🐔

tiistai 26. heinäkuuta 2022

Jasmine Westerlund: Olly Donnerin kiehtova elämä

Siinä missä Helmi Krohn eli elämäkerturiensa (tai kustantajan) mukaan ihmeellisen elämän, eli Olly Donner kiehtovan elämän. Jasmine Westerlundin kirjoittama elämäkerta on siis nimeltään Olly Donnerin kiehtova elämä (WSOY 2022), ja päähenkilönsä tapaan myös kirja on vallan kiehtova!

Olly Donner (os. Sinebrychoff; 1881-1956) oli, kuten jo sukunimistä voi päätellä, Suomen rikasta eliittiä. Olly oli kultturelli kosmopoliitti, matkailija, kirjailija, antroposofi ja Steinerin oppeihin vihkiytynyt hyväntekijä - siis varakas, etuoikeutettu nainen, jolla oli mahdollisuus etsiä ja toteuttaa itseään ympäri Eurooppaa (ja vähän muuallakin) matkustellessaan. Tämän pinnan alta Westerlund raaputtelee esiin mielenkiintoisen persoonan ja elämän, johon mahtui kaikkia mahdollisia sävyjä.

Jasmine Westerlund: Olly Donnerin kiehtova elämä


Kirjan loppusanoissa Westerlund kirjoittaa teoksensa sijoittuvan luovan tietokirjoittamisen (narrative ninfiction) genreen:

Luovassa tietokirjoittamisessa tieto puetaan tarinan asuun; kysymys ei ole keksimisestä vaan asioiden esittämisestä fiktiosta tutuilla tavoilla. En tehnyt valintaa lajityypistä tietoisesti. Ollyn arkistoaineisto tuntui toisaalta liian runsaalta ja toisaalta liian aukkoiselta, liian moninaiselta ja kutkuttavalta tavalliseen elämäkertaan. Halusin kirjoittaa esille juuri elämäkerran aukot ja kaiken sen, mitä koin arkistojen äärellä: hämmennyksen, ilon, surun, kiukun, riemun. (s. 267-268)


Kirjailijan luonnehdinta lajityypistä ja kirjoittamisen tavasta kuvastaa erittäin hyvin teoksen tyyliä, jonka äärellä olin aluksi vähän ymmälläni: Voiko ja saako kirjoittaja näkyä ja kuulua toisen henkilön elämäkerrassa? Saako elämäkerturi olla kirjoittaessaan puolueellinen, tunteellinen, eksyksissä, avoin itsestään, rehellinen - subjektiivinen? Kuka silloin on kirjan päähenkilö? 

Westerlund-minä-kertoja mukanaan Olly Donnerin elämäkerta on kaukana perinteisestä asioita ja tapahtumia listaavasta, objektiivisuuteen pyrkivästä elämäkerrasta. Mutta ai että, kuinka kohdettaan kunnioittavasti genre onkaan teoksessa otettu haltuun! Kirjailija kirjoitusprosesseineen näkyy ja kuuluu ihanan epävarmana ja herkkänä, mutta onnistuu kuitenkin samalla antamaan (liki) kaiken huomionsa kirjansa päähenkilölle, Ollylle. Westerlundin tausta niin tutkijana kuin sanataiteilijanakin näkyy: kirjaa varten tehdyn taustatyön määrä on ollut varmasti uskomaton, ja se on aivan äärimmäisen hyvin kirjoitettu.

Westerlundin mukanaolo ei vaivaa, eikä sotke, sillä kirjan rakenne on onneksi hyvin selkeästi jäsennelty. Ollyn tarina kulkee sivuilla pääpiirteittäin kronologisessa järjestyksessä, mutta kuitenkin teemoittain järjestettynä. Joskus vuosia ohitetaan yhdellä virkkeellä. Joskus pysähdytään yhden kirjeen tai ihmissuhteen äärelle pitkäksi aikaa.

Kaiken kaikkiaan minun tekisi mieleni sanoa, että Olly Donnerin kiehtova elämä on kuin Olly Donner itse - että se kuvaa häntä tyylilajeineen kaikkineen niin vallan hyvin. Mutta enhän minä oikein vieläkään tiedä, kuka Olly Donner oikein oli! Sen voin kuitenkin sanoa, että tämä on hieno elämäkerta, ehdottomasti Ollyn arvoinen.


Tekijä: Jasmine Westerlund

Teos: Olly Donnerin kiehtova elämä

Kustantaja: WSOY 2022

Sivuja: 279


perjantai 22. heinäkuuta 2022

Hanna-Reetta Schreck: Säkenöivät ja oikukkaat

Hanna-Reetta Schreckin Säkenöivät ja oikukkaat - Suomen kultakauden naisia (Like 2021) on vallan kiehtova kokoelma (nimensä mukaisesti) Suomen taiteen kultakauden, eli 1800- ja 1900-lukujen taitteen merkittävistä naishahmoista.

Kirjassa esitellään ihana kattaus naistaiteilijoita, jotka jäivät sangen usein miesten(sä) varjoon ja perhe-elämän velvotteiden jalkoihin. Mukana ovat Ellan Edelfelt, Aino Sibelius, Ellen Thesleff, Alma Söderhjelm, Siri Strindberg, Sigrid af Forselles ja Thyra Thesleff monine sisarineen, ystävineen ja kollegoineen. Samalla syntyy hieman uudenlainen kuva suomalaisen (hyvin eurooppalaisen) taidemaailman historiasta ja käänteistä.

Hanna-Reetta Schreck: Säkenöivät ja oikukkaat


Kuten jo aiemmin mainitsin, kirjan kokoava teema on ikävän haikea unohdus, johon nämä naiset, heidän intohimonsa ja taitonsa on painettu. He olivat (useimmiten) miesten(sä) rinnalla, takana, taustalla. Raha ja suvun vaikutusvalta antoivat näille naisille etulyöntiaseman kanssasisariinsa verrattuna luoda omaa taiteellista uraa, mutta silti heidät sysättiin systemaattisesti syrjään. Miten esimerkiksi tuon ajan kiitetty riikalainen taiteilijatar Ida A. Fielitz on voinut unohtua ja kadota maailmasta niin, että hänestä ei ole jäänyt tietoon edes synnyin- tai kuolinvuotta?!

Kirjan kaunista antia ovat kirjailijan kirjoittamat koskettavat kirjeet naisille. Hmm, muut saivat oman kirjeensä, mutta jostain syystä Alma Söderhjelm ei ole saanut omaa kirjettä?! Kirjassa on kaunis kuvitus, ja tarinaa kuvittavia valokuvia ja taidetta. Kirja on kosmopoliittien juhlaa ja taiteentekemisen tuskaa. Ihana!


Tekijä: Hanna-Reetta Schreck

Teos: Säkenöivät ja oikukkaat - Suomen kultakauden naisia

Kustantaja: Like 2021

Sivuja: 239

torstai 21. heinäkuuta 2022

Liisa Louhela: Kaikkeus on meidän

Liisa Louhelan Kaikkeus on meidän (WSOY 2021) on vahvan omaääninen esikoistomaani. Sen minä-kertojana toimii nuori Reeta, miljöönä 1930-luvun Kainuun takaperoinen kyläyhteisö, jossa jokaisella on oma paikkansa - ja Reetan paikka sattuu olemaan varsin huono. 

Rakkaus on ankara ja lempi on kova, siihen kuolee seisaalleen ja silmät jäävät selälleen. (s. 142) 

Reeta on punikkien lapsi, köyhän mökin akan sittemmin orvoksi jäävä tytär, jolla on vilkas mieli ja suuria unelmia. Niitä ei etenkään köyhällä tytöllä saisi olla, vaan tämän pitäisi osata tyytyä siihen, mitä on ja mitä tarjotaan: Herran ja herran pelko, piikomispaikka isommassa talossa ja lapsuudenystävä Eljas heilana. Sitten taloon asettuu liuta mustilaisia, jotka eivät ole Reetan tapaan oikeastaan edes yhteiskunnan reunalla, vaan tyyten sen ulkopuolella. Ja Reeta ottaa ja rakastuu epätoivoisesti komeaan Tenhoon - tai ehkä ennemminkin tämän edustamaan vapauteen ja muutokseen.
Liisa Louhela: Kaikkeus on meidän


Pieneen romaaniin mahtuu paljon aineksia, joista yhdeksi tärkeimmistä nousee kieli. Tarina on kerrottu Reetan suulla, Reetan kielellä. Onko se murretta? Tavallaan varmaan on, ainakin sinne päin - yleiskielistettyä sellaista, otaksun. Se kuitenkin toimii. Se ei hienostele, ei pokkuroi, ei yritä olla muuta kuin on. Ja ilmaisut ovat aitoja, ajanmukaisia. Esimerkiksi se pieni seikka, että puhutaan "korpirojusta" eikä "viinasta" kertoo, että taustatyö on tehty huolella ja ajan henki tavoitettu.

Kainuulaista kansanperinnettä löytyy tarinan seasta ilahduttavina makupaloina. Myös sivusta seurattu romaniperinne lauluineen ja tapoineen piirtyy sivuille todentuntuisena.

Tarinana Kaikkeus on meidän on tietenkin päällimmäisenä tarina epätoivoisesta rakkaudesta niin sen kohteena kuin sen kokijanakin. Lisäksi se on tarina nuoruudesta, vapaudenkaipuusta, haaveista. Mutta ennen kaikkea se on mielestäni tarina yhteiskunnasta ja sen reunoille ja ulkopuolelle jäämisestä, osattomuudesta. 

Ei sitä kuule köyhän kannata haaveilla. Se pitää ottaa, akkaväellä varsinni, vastaan se mitä annetaan. (s. 103)

Se ei ole kaunis tarina, vaan rujo ja aito, tavallaan raaka kuten raakile on Raakelkin. Lapsuuden takaumat ovat kumman väkivallansävyttämiä, enkä aina ihan ymmärtänyt niiden funktiota, mutta ehkä paljon kärsimystä kokeneet lapset tuppaavat olemaan vähän raakoja esimerkiksi eläimiä kohtaan..?

Kaikkeus on meidän on sivumäärältään pieni ja luvuiltaan lyhyt - näennäisen kevyt siis. Mutta aiheiltaan se on iso ja tarinaltaan painava. Se laittoi tekemään paljon muistiinpanoja ja kirjaamaan ylös otteita. 

Loppu on alku (kirjaimellisestikin) - tai voi se loppukin olla - ja se jää aivan avoimeksi. Jäin miettimään sen merkitystä, että pääosa tarinasta sijoittuu vuoteen 1938. Se päättyy vuoteen 1938. Se päättyy aikaan juuri ennen sotaa, mullistusten kynnyksellä. Olisiko Reetankin maailmalla mahdollisuus mullistua? 

Tekijä: Liisa Louhela
Teos: Kaikkeus on meidän
Kustantaja: WSOY 2021
Sivuja: 212

keskiviikko 20. heinäkuuta 2022

Jenna Kostet: Margaretan synti

Jenna Kostetin Margaretan synti (Aula & Co 2021) on varma valinta historiallisen romaanin ystävälle. Mikään "perinteinen" historiallinen lukuromaani se ei kuitenkaan ole, vaan hämmentävän koskettava ja kouriintuntuva tarina kuolemaantuomitusta naisesta. Koskettavintahan tässä on se, että kirja on saanut innoituksensa 1600-luvun Turussa oikeasti tapahtuneesta teloituksesta.

Margaretan synti on tarina siitä, mitä ahtaat sukupuoliroolit, epätasa-arvoinen rajoittaminen ja näennäinen siveellisyyden ihannointi pahimmillaan saavat aikaan: onnettomuutta, kärsimystä ja ruumiita. Särkyneitä ihmisiä.

Jenna Kostet: Margaretan synti


Kirjassa on myös Jakob, joka on kaupunginpalvelija - se, joka hoitaa vangit ja muut saastaisuudet. Hän on mies, siis jo lähtökohtaisesti etuoikeutettu, joka joutuu kasvotuksin vahvan nuoren naisen kanssa. Ja yhä kasvavan epävarmuuden kanssa: kenties kaikki ei olekaan aina niin mustavalkoista.

Kommentoidakseni ajankuvaa ja kirjan tyyliä: viihdyin, pidin, ihailin. Ainoa, mihin kiinnitin huomiota, oli kirjan alkuosan lausahdus: "Vaatteilla tuskin on sinulle suurta merkitystä. Se johtuu siitä, että olet mies." Ymmärtääkseni menneinä vuosisatoina ainakin ylempien yhteiskuntaluokkien miehet olivat aivan yhtä kiinnostuneita muodista ja materiaaleista, kuin naisetkin... No niin, muuta huomautettavaa minulle ei siis jäänyt. Pidin, pidin, pidin.

Margaretan synti oli minulle vahva elämys; elävä ja kipeä tarina, jonka tunnelmaa olen kantanut sisälläni lukemisesta lähtien. Olen kosketettu.


Tekijä: Jenna Kostet

Teos: Margaretan synti

Kustantaja: Aula & Co

Sivuja: 287


tiistai 19. heinäkuuta 2022

Koonti: kirjabloggaajien kesälukumaraton 16.-17.7.2022

Kirjabloggaajien tämän kesän toinen lukumaraton pidettiin 16.-17.7.2022. Toimin maratonin emäntänä, joten tässä on pieni koontipostaus omista kokemuksista.

Vaikka olenkin lukenut liki koko elämäni, olen hidas lukija - eikä perhe-elämä velvoitteineen ainakaan helpottanut suoritusta. Oma maratonsuoritukseni ei siis ole kovinkaan massiivinen, mutta maratonien idea onkin ennemminkin lukemisesta nauttiminen ja lukuinnosta iloitseminen. Ja luin kuitenkin enemmän, kuin tavallisena viikonloppuna!


Di Gregorio & Barbucci: Sarahin uni (Sisarukset Grémillet #1) (Story House Egmont 2021) 71 s.

Di Gregorio & Barbucci: Sarahin uni (Sisarukset Grémillet)

Lukuvuorokausi alkoi 17.7. klo 15 nuortensarjakuvalla, joka minun on pitänyt lukea jo pitkään. Sarahin uni aloittaa Grémilletin siskoksista kertovan sarjan. Se on kaunis, kaihoisa tarina, joka yhdistelee maagista realismia ja perheen dynamiikkaa ja salaisuuksia kiehtovalla tavalla. Luin kirjan kokonaan: 71 s.

Katri Kauppinen: Laakson linnut, aavan laulut (Otava 2022) 5 + 1 h.

Katri Kauppinen: Laakson linnut, aavan laulut

Äänikirjat ovat sujahtaneet elämääni varsin vaivattomasti. Siksipä nautiskelinkin Katri Kauppisen nuorten (aikuisten) fantasiaromaania Laakson linnut, aavan laulut äänikirjana pihatöitä ym. askareita tehdessäni. Muinaissuomalaisesta perinteestä paljon ammentava tarina imaisi mukaansa, ja kuuntelinkin sitä lauantaina 5 tuntia, ja sunnuntaina tunnin. Kuunneltavaa jäi vielä muutama tunti.

Bubble - venäläistä nykysarjakuvaa (Suomen rauhanpuolustajat 2021) 144 s.

Bubble: venäläisestä nykysarjakuvaa

Lukupinossani on pitkään ollut toinenkin sarjakuvakirja: Bubble - venäläisestä nykysarjakuvaa. Kokoelma esittelee moskovalaisen Bubble Comics -kustantamon neljä sarjakuvasankaria, joista omaksi lempparikseni nousi - luonnollisesti - kirjanoitasarja Exlibrium! Luin kirjan iltalukemisena kokonaan, siis: 144 s.

Jasmine Westerlund: Olly Donnerin kiehtova elämä (WSOY 2022) 120 s.


Olga "Olly" Donnerin elämäkerta on ollut luettavanani jo tovin, mutta arki on jättänyt lukuhetket kovin lyhyiksi. Kiehtovasta kosmopoliitista kertova kirja on itsekin niin hienon omaäänisesti kerrottu, että siitä tekee mieli nauttia muistiinpanoja tehden. Sain sunnuntaina luettua kirjaa 120 sivua eteenpäin, mutta vielä jäi kirittävää, jotta ehtisin lukea kirjan ennen naistenviikon lukuhaasteen Olgan päivää!

- Viivi

Tiina Miettinen: Piikojen valtakunta

Tiina Miettisen Piikojen valtakunta - Nainen, työ ja perhe 1600-1700-luvuilla (Atena 2015) on mielenkiintoinen tietokirja naimattomien naisten elämästä esimodernissa Suomessa. Kirja pohjaa Miettisen väitöskirjaan Ihanteista irrallaan. Hämeen maaseudun nainen osana perhettä ja asiakirjoja 1600-luvun alusta 1800-luvun alkuun (2012), ja väitöskirjan kattavampi nimi kuvaa myös Piikojen valtakunnan aiherajausta: se keskittyy etenkin Hämeen alueen maaseudun naisten elämän kuvaukseen. Varsinaisen piikojen ammattikunnan lisäksi kuvatuksi tulevat myös muutkin naimattomat naiset.

Tiina Miettinen: Piikojen valtakunta


Kirjasta päällimmäiseksi mieleeni jäi ihmetys siitä, kuinka väärä on kuvani ollut entisaikojen elämästä etenkin seksuaalimoraalin osalta - enkä usko olevani ainoa! Kirja loihtii esiin todellisuuden, jossa seksuaalisuuteen suhtauduttiin varsin leppoisasti ja turhia niuhottamatta. Kihlaus tulkittiin niin vakavaksi lupaukseksi, että naimisiin ei aina ollut hoppu. Eikä pariutumisen kanssa kiirehditty muutenkaan - parisuhteen solmimisikä oli yleisesti lähemmäs kolmeakymmentä. Se, että avioton lapsikaan ei usein ollut pelkkä häpeän ja kurjuuden aihe, oli minulle uusi ja ilahduttava tieto!

Toinen avartava elämys oli tajuta, kuinka itse asiassa piian asema saattoi olla sangen vapaa ja onnekaskin: nainen sai itse päättää palveluspaikkansa, sai tienata itse ja päättää muutenkin omista asioistaan aika vapaasti. (No, tämän kolikon kääntöpuolena on se, että jokaisella piti olla paikka, asema, asuinpaikka ja rooli, jonka mukaan elää. Irtolaisuus oli yhteiskunnan tuomitsemaa ja rankaisemaa.)

Kirjassa käy selväksi myös se, kuinka yksityisyyttä ei tosiaankaan ollut eikä tunnettu (kylä-)yhteisössä. Jokaisen piti kuulua johonkin yhteisöön, tietää paikkansa siinä. Ja saattoi olla aivan varma, että jokaista liikettä oli seuraamassa joku silmäpari. Ahdistava ajatus, mutta ei kai yksityisyyttä osattu juuri kaivatakaan..?

Piikojen valtakunta kurkottaa sen verran kauas historiaan ja sellaisen näkymättömän kansanosan maailmaan, että on uskomatonta, että tämä kirja on ylipäätään olemassa! Mitenkään kokonaisvaltaista kuvaa se ei naimattomien naisten elämistä 1600- ja 1700-lukujen Suomessa anna, keskittyyhän se ennen kaikkea Hämeen (ja siellä Hauhon) alueen elämänmenoon. Mutta hieno, harvinaislaatuinen kurkistus historiaan se kuitenkin on.

Piikojen valtakunta julkaistiin äänikirjana vuonna 2021, eli sen voi myös kuunnella - kuten minäkin tein!


Tekijä: Tiina Miettinen

Teos: Piikojen valtakunta - Nainen, työ ja perhe 1600-1700-luvuilla

Kustantaja: Atena 2015 (äänikirja 2021)

Sivuja: 184 (äänikirja 5 h 45 min)


-Viivi



maanantai 18. heinäkuuta 2022

Henna Karppinen-Kummunmäki: Tyttöjen vuosisadat

Henna Karppinen-Kummunmäen Tyttöjen vuosidat -teoksen (Avain 2022) alaotsikko pohdituttaa: "Lasten ja nuorten historiaa keskiajalta 1800-luvulle". Käsitelläänkö kirjassa kaikkia lapsia ja nuoria vai vain tyttöjä? No, pian selviää, että tyttöjen ja nuorten naisten elämään teos zoomaa. Se pohjaa kirjailijan väitöskirjaan Elite English Girlhood in the Eighteenth Century, ja tämän aihe-, aika- ja aluerajaus antaakin osviittaa myös Tyttöjen vuosisadan perspektiivistä: 1700- ja 1800-lukujen ylhäisöön keskitytään.

Henna Karppinen-Kummunmäki: Tyttöjen vuosisadat


Eliittiin keskitytään siitä ymmärrettävästä syystä, että kirjailijan lähdemateriaalinaan käyttämiä kirjallisia lähteitä (kirjeet, päiväkirjat) on olemassa lähinnä eliitin piiristä. Näin etenkin tyttöjen osalta, sillä harva rahvaan tyttö (jos poikakaan) osasi lukea saati kirjoittaa vielä 1800-luvun alussakaan. Siinä, missä väitöskirja keskittää huomionsa englantilaistyttöihin, on tyttöjen vuosisatoihin otettu mukaan myös suomalaisia nuoria naisia. Tyttöyden ja nuoruuden kokemuksia avataan niin brittiläisen Jane Austenin kuin kajaanilaisen Lina Rislachinkin esimerkkien kautta.

Tyttöjen vuosisadat keskittyy nimenomaan henkilökohtaisiin kokemuksiin tyttöydestä ja naiseksi kasvamisesta. Se etenee aika pitkälti lapsen elinkaaren mukaan vauva-ajasta imettäjän hoivissa, perheeseen, koulutukseen, ystävyyssuhteisiin ja lopulta seuraelämään ja rakkauteen. Yleisiä katsauksia värittävät lukuisat lainaukset tyttöjen ja nuorten naisten kirjallisista tuotoksista. Tämä kokemuksellisuus ja tyttöjen omien (kirjallisten) äänien kuuluminen ovat kirjan ehdoton suola.

En sano, että tyttöjen ja naisten elämä olisi nykyäänkään helppoa - päinvastoin. Mutta ei se muutama sata vuotta sittenkään sitä ollut! Nuoriin naisiin kohdistetut ristiriitaisey odotukset tuntuvat monelta osin (valitettavasti) edelleen relevanteilta: Nätti pitää olla, mutta pynttäytyä ei saa. Kaino on oltava, mutta ei tuppisuu. On oltava hyvä keskustelija, mutta ei kuitenkaan turhan nokkela ja viisas. 

Annetut raamit olivat tiukat, eikä vaihtoehtoja annettu - etenkään sen jälkeen, kun katolisuudesta luovuttiin: miellytä muita ja mene naimisiin. Katolisena aikana nuorella naisella oli sentään kaksi vaihtoehtoa: avioitua tai alkaa nunnaksi. Eikä luostarielämä tosiaankaan välttämättä ollut kamaluus, vaan oikeastaan naisen ainoa mahdollisuus elää omistautuen opiskelulle ja itsensä kehittämiselle - ja välttää synnytyskoneeksi tuleminen.

Kirjan aikarajaus on laaja, mutta sivumäärä suppeahko 175; kovin syvälle aiheeseen ei päästä, mutta hyvä yleiskuva syntyy. Aluerajaus taas on ehkä vähän hassu - vaikka englantilaiset ja suomalaiset säätyläistytöt elivät varmastikin pitkälti samanlaista elämää. Karppinen-Kummunmäki toteaa itse, että kokee tieteellisen tutkimuksen laajemmalle yleisölle saavutettavaksi saattamisen tärkeäksi. Sitä Tyttöjen vuosisadat kyllä tekee erittäin mallikkaasti.

perjantai 1. heinäkuuta 2022

Naistenviikko 2022 -haaste 18.-24.7.2022 + Kaari Utrio 80 v.

Tuijata. Kulttuuripohdintoja -blogi kutsui kaikki osallistumaan tänäkin vuonna Naistenviikon lukuhaasteeseen. Tänä vuonna myös Kirjailuja on mukana, luenhan muutenkin paljon naisten kirjoittamaa ja naisista kertovaa kirjallisuutta!


Tuijan postauksesta löytyy tarkemmat osallistumisohjeet.

Tässä omat postaussuunnitelmani viikolle - oikeudet muutoksiin pidätetään. 🌞


Naistenviikon nimipävät

18. heinäkuuta – Riikka Henna Karppinen-Kummunmäki: Tyttöjen vuosisadat - Lasten ja nuorten historiaa keskiajalta 1800-luvulle (Avain 2022) 

19. heinäkuuta – Sari, Saara, Sara, Sarita, Salli, Salla Tiina Miettinen: Piikojen valtakunta - nainen, työ ja perhe 1600-1700-luvuilla (Atena 2015)

20. heinäkuuta – Marketta, Maarit, Reetta, Reeta, Maaret, Margareeta Jenna Kostet: Margaretan synti (Aula & Co 2021)

21. heinäkuuta – Johanna, Hanna, Jenni, Jenna, Jonna, Hannele, Hanne, Joanna Liisa Louhela: Kaikkeus on meidän (WSOY 2021)

22. heinäkuuta – Leena, Matleena, Leeni, Lenita Hanna-Reetta Schreck: Säkenöivät ja oikukkaat - Suomen kultakauden naisia (Like 2021)

23. heinäkuuta – Olga, Oili Jasmine Westerlund: Olly Donnerin kiehtova elämä (WSOY 2022)

24. heinäkuuta – Kristiina, Tiina, Kirsti, Kirsi, Krista, Kiia, Tinja Kirsi Vainio-Korhonen: Musta-Maija ja Kirppu-Kaisa - Seksityöläiset 1800-luvun alun Suomessa (SKS 2018)



Psst. 28.7.2022 Kaari Utrio täyttää 80 vuotta! Kirjasähkökäyrä-blogi emännöi Utrio-haastetta 1.7.-28.7.


Lukemisiin!


-Viivi

maanantai 27. kesäkuuta 2022

Silja-Elisa Laitonen: Valinta (Suviranta #1)

Lotta Svärd -järjestön jäsenistä, lotista, on olemassa aika häviävän vähän kirjallisuutta, kun vertaa toisen maailmansodan myllerryksistä ammentavien teosten määrään kaikkinensa. Sotahistoriakin on (ollut) miesten kirjoittamaa. Siksipä Silja-Elisa Laitosen Valinta (Tammi 2022) onkin ilahduttava poikkeus: se on romaani nuoresta Raakelista, joka haluaa ja pääsee lotaksi rintamalle.

Joku luonnehti jossain lukemassani arviossa Valintaa historialliseksi lukuromaaniksi, ja sitähän se on: historiallinen ja sujuvasti luettava romaani. Kirjan päähenkilönä on juuri ylioppilaaksi kirjoittanut Raakel Suviranta, jonka lottataivalta seurataan aina sen alusta loppuun saakka. Lisäksi päästään ajoittain seuraamaan Raakelin tädin ja äidin elämää.

Silja-Elisa Laitonen: Valinta

Kirjan mielenkiintoisinta antia on lottien töiden kuvauksen lisäksi Raakelin motiivien tutkiminen: miksi nuori nainen haluaa palavasti rintamalle vanhempien vastustuksesta huolimatta? Syyt ovat ilahduttavan tuoreella tavalla enemmän henkilökohtaisia kuin isänmaallisia. Suvirantojen perhedynamiikassa on paljonkin pielessä, joten lottaura auttaa nuorta naista irtautumaan pois äidin ikeestä. Samalla avautuu mahdollisuus näyttää itselle ja muille - perheelle ja kiusaajille - että on pystyvä ja kykenevä, rohkea. 

Kirjan vanhemmat naishenkilöt, Raakelin Elisabeth-täti ja äiti, osoittavat esimerkillään, että vahvuus ja pakonomainen pyrkimys siihen voi myös sairastuttaa.

Raakel on yksinäinen ja isokokoinen. Tarinan edetessä hän löytää muutamia merkittäviä ihmissuhteita ja - sotaolosuhteissa aivan ymmärrettävästi - laihtuu, ja tästä iloitsee niin nuori nainen kuin kertojakin. Tämä painon ja ulkonäön kanssa kamppailu muodosti omaan lukukokemukseeni särön. Oliko tämä juonne aivan välttämätön saada tarinaan mukaan?

Kirjassa käsitellään isoja teemoja, kuten mielenterveyttä ja sodan seuraamuksia: tuskin kukaan pääsi sota-ajasta ehjänä ja entisellään. Moraaliakin sivutaan - ja moraalittomuutta, kaksnaismoralismia. Kirjassa tehdään näkyväksi niin lottiin kohdistuneet tiukat (seksuaali-)moraalisäännöt, kuin heidän kohtaamansa huorittelukin. Kuvaan pääsevät myös vielä enemmän mustamaalattu ja vähemmän kuvattu naisjoukko: työvelvolliset, joista etenkin pesulajunien naiset ovat tulleet erityisen tunnetuiksi oletetusta kevytkenkäisyydestään (kirjassa he eivät sitä ole).

Asemasodan kuvauksessa on paljon myös miesten, sotilaiden, toiminnan kuvausta - vähemmän mairittelevassa valossa. Ylipäätään kirja onnistuu luomaan kuvan asemasotavaiheesta kouriintuntuvan elävästi: lopunaikojen tunnelma, jota elettiin jähmeässä pysähtyneisyydessä pahaa odottaen, kuoleman ollessa jatkuvasti läsnä, sai ihmiset toimimaan holtittomasti, itseään ja toisiaan rikkoen. Pahaa nähtiin ja pahaa tehtiin.

Raakelin elämässä sattuu ja tapahtuu, eikä juoni kaikkinensa ole aivan uskottava etenkään eturintamaan karkaamisen osalta. Valinta onnistuu kuitenkin luomaan sodasta kuvan inhimillisenä tragediana, jossa kaikki, pienet ja isot ihmiset, ovat tekemisissä liian suurten asioiden ja kysymysten äärellä. Erityisen koskettavaa on sotilaan särkyvän mielen sivusta seuraaminen; onko tällaisella tai tällaisen kanssa minkäänlaista tulevaisuutta? 

Kaiken kaikkiaan Valinta on vahva esikoisromaani ja Laitonen upea lisä kotimaiseen kirjallisuuskenttään. Nyt kiinnostaakin kovin, kuinka sarja tulee jatkumaan!


Tekijä: Silja-Elisa Laitonen

Teos: Valinta (Suviranta #1)

Kustantaja: Tammi (2022)

Sivuja: 479


-Viivi


sunnuntai 26. kesäkuuta 2022

Kirjabloggaajien kesälukumaraton 16.-17.7.2022

Kirjabloggaajien kesän 2022 toinen lukumaraton pidetään heinäkuun kolmantena viikonloppuna 16.-17.7.!

Kesän ensimmäistä lukumaratonia isännöi Yöpöydän kirjat.

Jos hyvin käy, eli jos vetäjä löytyy, niin lukumaratonia vietetään vielä elokuussakin!

Kirjabloggaajien kesälukumaraton


Lukumaratonin säännöt:

  • Lukuaikaa on maratonille varattu 24 tuntia. Voit pitää taukoja, mutta ne sisältyvät kokonaisaikaan. Muista syödä ja levätä riittävästi, jotta lukuinto säilyy!
  • Maratonin voi aloittaa esimerkiksi jo perjantaina 15.7. tai jatkaa maanantain 18.7. puolelle, kunhan osa maratonista tapahtuu lauantaina tai sunnuntaina.
  • Osallistua voi niin bloggaajana, Instagramissa tai Twitterissä, kuin myös ilman näitä alustoja.
  • Somessa voi julkaista etukäteen lukupinon esittelyn tai fiilistellä maratonin aikana. Kaikki kirjallisuus lasketaan mukaan, niin paperisena kuin elektronisenakin aineistona.
  • Maratonin lopuksi voi julkaista koontipostauksen, josta käy ilmi luettu sivumäärä tai kuunneltu aika, sekä luetut kirjat. Koontipostauksen linkin tai edellä mainitut tiedot voi julkaista maratonia seuraavan tiistain aikana täällä ilmestyvän postauksen kommenttilaatikkoon.
  • Halutessasi voit seurata muiden lukumaratonia. Somessa aihetunnisteena käytössä ovat #lukumaraton ja #kesälukumaraton2022. Maratonpostauksissa voi käyttää tässä julkaisussa olevaa kuvaa.
  • Ja lopuksi, maraton ei ole kilpailu siitä kuka lukee eniten sivuja, vaan lupa upota kirjojen maailmoihin! 

  

Lukuiloa maratonille!

    

Mukana maratonilla:



lauantai 25. kesäkuuta 2022

Outi Mäkinen: Karu planeetta

Outi Mäkisen Karu planeetta - kirja rakkauden kaipuusta (Otava 2021) oli yksi viime vuoden koskettavimmista lukukokemuksistani (tai kuuntelu-, jos niikseen tulee). Se oli taas yksi teos, jonka keralla tutkiskelin omia yksinäisyyden kokemuksiani. Vaikka kokemukset ovat erilaisia, tunne on silti yleensä sama.

Outi Mäkinen: Karu planeetta

Karu planeetta on herkkä kurkistus päälle kolmekymppisen Mäkisen elämään yksinäisenä naisena, sinkkuna, perheettömänä, vanhanapiikana. Se kuvaa ihailtavan avoimesti niitä haaveita, unelmia, pelkoja ja painajaisia, joita yksinäisyyden karulla planeetalla elävä kokee ja kohtaa. Yksityisyydestään huolimatta se on kouriintuntuvan samaistuttava kaikessa toivottomuudessaan, toivossaan ja toiveikkuudessaan.

 Saako haaveilla lapsesta, kun ei ole edes kumppania? Jaksaako kukaan elää jatkuvasti tutka päällä - koska eihän sitä ikinä tiedä, milloin se potentiaalinen kumppaniehdokas kävelee vastaan? Mitä on, kun ei saa ketään lähelleen eikä kukaan kosketa?

Kirja toimii erittäin hyvin myös äänikirjana.


Tekijä: Outi Mäkinen

Teos: Karu planeetta - Kirja rakkauden kaipuusta

Kustantaja: Otava 2021

Sivuja: 222 (äänikirjana 6 h 33 min)


-Viivi

torstai 23. kesäkuuta 2022

Kuparikettu & Heikki Saure: Noitakirja

Modernille henkisyyden etsijälle on tarjolla hyvinkin perinteisiä, suorastaan ikiaikaisia, traditioita, joista henkistä ja hengellistä sisältöä elämäänsä voi ammentaa. Noituus on laaja käsite, ja kenties juuri siksi se onkin monen nykyihmisen valinta. Omaa sisäistä noitaansa etsivälle on olemassa hyvinkin erilaisia tieto- ja opaskirjoja aiheen saloista, ja yksi niistä on Noitakirja - Nykynoidat ja noitien historiaa (Into 2021).

Noitakirjan ensimmäisestä puoliskosta on vastannut Heikki Saure, joka on kirjoittanut useammankin tietokirjan - mm. suomalaisista tontuista. Tämä osio kertoo noitien ja noituuden historiasta keskittyen aika paljon Euroopan noitavainoihin. Noitien vainoaminen satoja vuosia sitten on johtanut siihen, että yhä edelleenkin yhteiskunnassamme suhtaudutaan noituuteen jo sanana hyvin nuivasti. Tässä valossa noitavainojen avaaminen on paikallaan - etenkin, kun näen, että ennen kaikkea Noitakirja on tarkoitettu aiheeseen vasta tutustumassa oleville. 

Kuparikettu & Heikki Saure: Noitakirja - Nykynoidat ja noitien historiaa


Välistä tuntuu kuitenkin - yhtään väheksymättä vainoista aiheutunutta inhimillistä kärsimystä - että noitien (tai noituudesta syytettyjen) kokemaan kurjuuteen on keskitytty hieman liiaksikin. Esiin on nostettu esimerkeistä kaikkein raflaavimmat. Eurooppalaisten noitavainojen sijaan olisin suonut keskityttävän enemmän tarinoihin Suomen kansan noidista ja parantajista, myrryksistä ja tietäjistä. 

Kirjan toinen puolisko on YouTubessa nostetta saaneen nykynoita Kupariketun käsialaa. Siinä avataan Kupariketun oman ja muutaman muun nykynoidan esimerkkien avulla sitä tapojen kirjoa, jolla noituutta voidaan harjoittaa. 

Ongelmalliseksi tämän osion tekee perinneshoppailu, johon noituudesta kiinnostuneita suorastaan kehotetaan ryhtymään. Tai sinällään tämä on ihan ok: kyllähän itselle mieluisia henkisyyden toteutustapoja saa ja pitääkin etsiä. Mutta kun mennään kulttuurisen omimisen puolelle (esim. hoodoo) omaa oikeutusta lainkaan kyseenalaistamatta, niin lipsahdetaan samalla eettisesti vähintäänkin harmaalle vyöhykkeelle. 

Muutamaa hajaääntä lukuunottamatta nykynoitien osuus on Noitakirjassa Kupariketun kertomus omasta noitataipaleestaan. Kuparikettu onkin näkyvä hahmo suomalaisessa noitaskenessä ja tavallaan sitä kautta myös suomalaisen nykynoituuden kasvot (ainakin yhdet niistä). Olisin kaivannut kirjaan lyhyiden luonnehdintojen sijaan syvemmät esittelyt ja analyysit modernin noituuden eri muodoista - myös niistä, jotka eivät Kupariketulle itselleen ole niin tärkeitä tai läheisiä.

Noitakirjan tavoite on hieno: palauttaa noituuden arvo ja arvostus, valistaa ja sivistää noita-akkakuvastoon jumahtaneita nykykansalaisia noituuden tosiasiallisesta luonteesta ja monista muodoista. Tavoite saavutetaankin ainakin osittain, mutta ehkä tietty (itse-)kriittisyys olisi kannattanut pitää mukana työkalupakissa - tai noitapadassa.

Tekijät: Kuparikettu ja Heikki Saure
Teos: Noitakirja - Nykynoidat ja noitien historiaa 
Kustantaja: Into 2021
Sivuja: 360

- Viivi

sunnuntai 19. kesäkuuta 2022

Hjelt, Leskelä-Kärki & Oksama-Valtonen: Helmi Krohnin ihmeellinen elämä

Elikö Helmi Krohn (1871-1967) ihmeellisen elämän? Sitä mieltä ovat ainakin Marjut Hjelt, Maarit Leskelä-Kärki ja Hilkka Oksama-Valtonen, jotka ovat kirjoittaneet teoksen Helmi Krohnin ihmeellinen elämä - kulttuurivaikuttajana ja spiritualismin edelläkävijänä (Into 2021). 

Krohn toden totta oli kultturelli ihminen, joka syntyi, kasvoi ja eli kulttuurin ja sivistyksen ympäröimänä - myös tuottaen niitä. Silti hän on jäänyt monen aikalaisensa (esim. siskopuolensa Aino Kallaksen) varjoon.

Helmi Krohnin ihmeellinen elämä


Elämäkerran (ja Krohnin elämän) alkupuoli näyttäytyy varsin traagisena: Ensin Helmi menetti äitinsä, sitten isänsä - ja suvun rakkaan kesäpaikan. Hänellä oli kirjallisia ambitioita, mutta hän ei saanut juurikaan kiitosta kaunokirjallisista teoksistaan. Hänen avioliittonsa oli onneton. Hän tunsi usein olevansa ulkopuolinen. Yksin.

Tätä taustaa vasten ei juurikaan tarvitse miettiä, miksi elämänsä viimeisinä vuosikymmeninä Krohn etsi ja löysi spiritualismista henkisen kotinsa. Loppuelämänsä Krohn omistikin henkisyydelle toimien meediona ja kanavoiden tekstejä henkioppaittensa kautta.

Siinä välissä Krohn oli erittäin tuottelias kääntäjä ja toimittaja, joka mm. edisti nuortenkirjallisuuden asiaa maassamme. Hän oli rakastava äiti ja isoäiti-Mukka. Yhdistysaktiivi. Taiteilijoiden ja merkkihenkilöiden ympäröimä tekijä. 

On upea kulttuuriteko, että Krohnin elämäkerta on kirjoitettu. On hienoa, että historiaan melkein hukkuneet henkilöt nostetaan vielä hetkeksi parrasvaloihin. Krohn toimi kirjallisuuden saralla taka-alalla, mutta hänen merkityksensä on silti syytä tunnustaa.

Kirja on kirjoitettu sujuvasti, selkeään kronologiseen muotoon. Tekstiä värittävät hyvin valitut sitaatit. Kuvaliitekin löytyy. Täysin eheänä Krohnin elämäntarina ei kuitenkaan kansien välissä pysy. Henkiseen heräämiseen ja spiritualismiin keskittyvä kirjan loppuosa tuntuu kuin eri puusta veistetyltä, irralliseltakin. 

Henkisyyttä ja henkimaailmaa selitetään kirjassa suurella hartaudella. Toisaalta tämä ratkaisu on ymmärrettävä: olihan henkinen herääminen Krohnille elämän suuri mullistus. Ja olihan henkisyys koko loppuelämän vahvasti läsnä värittäen myös Krohnin työelämän ja vapaa-ajan kauttaaltaan. Kirjailijayhdistys vaihtui spiritualismiyhdistykseen. Toisaalta: kirjan loppuosassa, spiritualismista puhuttaessa tuntuu, että kirjan tieteellinen ja asiallinen ote hieman lipsuu - tai ainakin huomio lipsahtaa liiaksi Krohnin elämän kuvaamisesta spiritualismin idean selittämiseen.

Kaiken kaikkiaan Helmi Krohnin ihmeellinen elämä kertoo aikaimoisen ihmeellisestä elämästä, jonka aikana tapahtui paljon kamalaa ja paljon ihanaa, paljon merkityksellisiä asioita. Krohn on jättänyt jälkensä niin kotimaiseen kirjallisuuteen kuin henkisiin piireihinkin; kyllä tällainen henkilö elämäkertakirjansa onkin tullut saada!

Tekijä: Marjut Hjelt, Maarit Leskelä-Kärki ja Hilkka Oksama-Valtonen
Teos: Helmi Krohnin ihmeellinen elämä - kulttuurivaikuttajana ja spiritualismin edelläkävijänä
Kustantaja: Into 2021
Sivuja: 399


- Viivi




torstai 16. kesäkuuta 2022

Mitja Mikael Malin: Kivet, kannot, tähdet, kuuta

Mitja Mikael Malinin Kivet, kannot, tähdet, kuuta (Arktinen Banaani 2021) on suomalaisesta kansanperinteestä aiheensa ammentava sarjakuvakokoelma. Kuulostaa aika hyvältä, vai mitä? Ja sitä se onkin!

Kokoelman kuuden sarjakuvanovellin teemat liikkuvat muinaisen ja uudemmankin kansanuskon parissa: on karhunpeijaiset, kalman väkeä, metsänpeitto, tonttu... 

Mitja Mikael Malin: Kivet, kannot, tähdet, kuuta


Albumin mainostetaan olevan queer-positiivinen, ja onhan se sitä, mutta lopulta kuitenkin aika alleviivaamatta. Se kuitenkin muistuttaa siitä, että ei sitä ennenkään olla yksin heteroita tai stereotyyppisen naisia tai miehiä oltu! (Lähdettä ei ole antaa, mutta on ilmeisesti niin, että seksuaali- (miksei kai myös sukupuoli-)vähemmistöihin suhtauduttiin menneiden aikojen Suomessa sangen hyväksyvästi - samoin kuin seksuaalisuuteen ylipäätään.) Viimeinen sarjakuvanovelli muistuttaa siitä, että nykysuomalaisuus on monen näköistä ja monikulttuurista - ja että silti vanhatkin kansanuskomukset elävät ja istuvat elämiimme edelleen.

Sarjakuvaformaatti, kuusi tarinaa ja vain 159 sivua tarkoittaa, että ihan kauhean syvällisesti tarinat eivät maailmoihinsa ehdi upottaa. Kokoelma toimii kuitenkin erittäin hyvänä alkusysäyksenä ja ensikosketuksena suomalaiseen kansanperinteeseen ja -uskoon, joka on varmasti useimmille nykylukijoista aika vierasta.

Pidän Malinin piirrostyylistä aivan mahdottoman paljon; se on selkeää, humoristista ja paljon puhuvaa - kaikkea ihanasti samaan aikaan. 


Tekijä: Mitja Mikael Malin 

Teos: Kivet,kannot, tähdet, kuuta 

Kustantaja: Arktinen Banaani 2021

Sivuja: 165


- Viivi



sunnuntai 12. kesäkuuta 2022

Ann-Luise Bertell: Ikävän jälkeen (Botnia #1)

Ann-Luise Bertellin Ikävän jälkeen (Tammi 2022; Vänd om min längtan, suom. Vappu Orlov) on synkeänsävyinen pieni romaani, joka aloittaa suomenruotsalaisista siirtolaisista kertovan Botnia-trilogian. Sarjan toinen osa (joka suomennettiin ensimmäisenä viime vuonna), Oma maa, oli ehdolla Finlandia- ja Runeberg-palkinnon saajaksi.

Romaanin pääosassa on omiin muistoihinsa yhä enemmän uppoava, nykyhetken unohtava Maria Alina, jonka esikuvana on toiminut kirjailijan oma isoäiti. Maria Alinan tarina alkaa lapsuuden traumasta ja siitä seuraavista äidin vaikeista päätöksistä 1920-luvun Pohjanmaalla. Näiden päätösten seurauksena Maria Alina päätyy itse tekemään kenties vielä vaikeampia ja päätöksiä. Traumat, joita äidit (ja isät, tietysti isät) aiheuttavat haluamattaan tyttärilleen sukupolvesta toiseen, ovat kirjan raadollinen teema. Traumat ja onnettomuudet. Isättömyys, äidittömyys. Kodittomuus.

Ann-Luise Bertell: Ikävän jälkeen


Botnia-trilogian teemana on, kuten sanottua, siirtolaisuus. Ja niin lähtee rikkinäinen Maria Alina rikkinäisen veljensä perässä Kanadaan etsimään onnea. Tai ainakin pakenemaan onnettomuutta. Mutta eihän se niin mene...

Tarina on graafinen, kurja, raakakin.

Maria Alina kirjoittaa omaa tarinaansa tyttärelleen. Omaansa ja äitinsä ja tyttärensä. Hän on palannut Kanadasta Suomeen perheineen, mutta tytär on jäänyt Atlantin taa.  Siinä, missä tämä hetki hapertuu, vyöryvät muistot tummina ja väkevinä kirjepaperille. Olisivatpa muistot hapertuneet, toivon. Niiden olisin suonut katoavan ja antavan vanhalle, liikaa kokeneelle jo vihdoin rauhan.

Kansitaiteelle vielä erityiskiitos; sen on laatinut Sanna Mander.


Tekijä: Ann-Luise Bertell (suom. Vappu Orlov)

Teos: Ikävän jälkeen (Vänd om min längtan) (Botnia #1)

Kustantaja: Tammi 2022 (2016)

Sivuja: 200


- Viivi




perjantai 10. kesäkuuta 2022

Paula Havaste: Saarelaislaulu (Vilja ja Villem #4)

Paula Havasteen Neuvosto-Viroon, Saarenmaalle sijoittuva Viljan (ja Villemin) tarina, Pronssitähti (2017), Vierashuoneet (2019) ja Morsiusmalja (2020) sai viime vuonna jatkoa Saarelaislaulusta (Gummerus 2021).

Saarelaislaulu hyppää edellisestä sarjan osasta ajassa eteenpäin yhden teini-iän verran. Tällä kertaa kirjan teemana onkin ne ristiriidat, jotka syntyvät vanhempien ja lasten välille, kun vanhempi sukupolvi muistaa ajan ennen Neuvosto-aikaa ja nuorisolle Neuvostoliitto taas on aina ollut se ainoa totuus. 

Paula Havaste: Saarelaislaulu


Kirjassa seurataan niin kypsyneen Viljan Tallinnan-matkaa (matkustuslupa on vihdoin saatu!) kuin hänen tyttärensä Merlen ja Vierashuoneista tutun Aiven pojan, Vilmarin, pioneeriretkeä Suomeen. Isoveli (ja pikkuveljetkin) valvoo ja byrokratia kukoistaa, Anna-täti romahtaa, Villem hakee syliä muualta ja avioliitto rakoilee, teinitytär ylenkatsoo ja aivan liian suuret salaisuudet painavat. Viljaa ei käy kateeksi. Silti, taas kerran, Havaste onnistuu kirjoittamaan miltei musertavista hankaluuksista niin, että lukija hautaudu niiden alle.

Viljan ja tämän Villem-miehen tarinasta kertovan sarjan jokainen osa on ollut omanlaisensa kavalkadi pienten ihmisten isoja murheita Neuvostoliiton varjoissa. Tämä neljäs osa tuntuu lisäävän vielä vähän kierroksia aiempiin juonenkulkuihin, mutta samalla se myös vetelee lankoja yhteen ja ratkaisee vihdoin monta aiempien osien pulmaa ja laukaisee jännitteitä.

Aivan Vihat-sarjan tasoiseksi lukukokemukseksi tämä ei minulla yltänyt, mutta vallan paljon pidin silti.


Tekijä: Paula Havaste 

Teos: Saarelaislaulu (Vilja ja Villem #4)

Kustantaja: Gummerus 2021

Sivuja: 412


- Viivi

keskiviikko 8. kesäkuuta 2022

Pirjo Puukko & Amelia Nyman: Kesälintuni lennä, lennä

Pirjo Puukon kirjoittama ja (hänen tyttärensä) Amelia Nymanin kuvittama Kesälintuni lennä, lennä (Stresa 2021) on kaihoisa kuvakirja lapsen ja luonnon kohtaamisesta; tai kenties se on ennemmin kuvitettu satukirja, sillä painotus on enemmän tekstissä, kuin kuvassa.

Tarinassa pesänsä ihmisen takia menettänyt lokinpoika päätyy Sakarin ja tämän perheen hoiviin mökille. Mutta kesäloma loppuu, eikä Naksu-lokki ole vieläkään oppinut lentämään.

Pirjo Puukko & Amelia Nyman: Kesälintuni lennä, lennä


Kirja pohtii hankalaa aihetta: Pitääkö ja saako luontokappaleita auttaa, vai pitääkö luonnon antaa hoitaa omansa? 

Valmista vastausta kirja ei anna, vaikka esittääkin eri näkökantoja perheen eri jäsenten suulla. Se ei saarnaa eikä opasta, vaan jättää hankalan moraalisen kysymyksen avonaiseksi.

Nymanin loihtima kuvitus on etenkin luonnon kuvauksen osalta suorastaan unenomaisen hieno; kansi antaa tästä osviittaa. Naivistiset ihmishahmot pomppaavat harmonisesta ympäristöstä aika voimakkaasti esiin, ja jäin kaipaamaan vielä lisää satumaista luontokuvaa. Osassa aukeamista löytyy vain pienen pieni kuva, mikä tarkoittaa, että kirja vaatii (lapsi-)kuulijaltaan jonkin verran keskittymiskykyä.

Kesälintuni lennä, lennä on kaunis ja haikea tarina valtavirtalastenkirjallisuuden ulkopuolelta. Näin kesäaikaan sen avulla voi osuvasti pohtia yhdessä lapsen kanssa sitä, kannattaako esimerkiksi linnunpoikaset jättää rauhaan ja miltä eläimistä tuntuu, jos niiden pesä tuhotaan.


Tekijä: Pirjo Puukko (kirj.) & Amelia Nyman (kuv.)

Teos: Kesälintuni lennä, lennä

Kustantaja: Stresa 2021

Sivuja: 29


- Viivi

Anni Kytömäki: Margarita

Olen uskonut - tiennyt oikeastaan - rakastavani Anni Kytömäen teoksia, mutta en silti ollut lukenut vielä yhtäkään, ennen kuin nyt tartuin Finlandia-palkittuun Margaritaan (Gummerus 2020).

Romaanissa on useampia päähenkilöitä, joista tärkein on Senni. Tai ei, tärkein on tietenkin Margaritana/Margaritifera margaritifera, jokihelmisimpukka, jonka kohtaloon kaikkien muiden päähenkilöiden kohtalot kietoutuvat. On hieroja, Senni Margarita, joka on menettänyt isänsä toiselle maailmansodalle ja äitinsä ikävälle. Sitten on raakkuja joesta kaivava Mikko, joka sotii aina vain. Ja on vielä Antti, joka järjestelee sodanjälkeistä talouskasvua metsähakkuiden avulla.

Anni Kyyömäki: Margarita


Aikamoinen keitos siis, täytyy sanoa. Enkä ole edes sanonut vielä oikein mitään. Teemoja riittää yksityisestä yleiseen, juonenkulut polveilevat ja risteilevät hallitun kaoottisesti. Läsnä on sodan jättämä paino, josta lukijakaan ei millään tunnu pääsevän irti. Kansakuntaa jälleenrakennetaan yksilöiden kustannuksella.

Monikerroksisuudesta huolimatta pääosin koin kuitenkin ymmärtäväni, mitä tapahtuu. Pysyväni perässä. Mutta muutaman ison asian äärellä en enää pysynytkään. Tuntui, kuin mutkat olisi vedetty niin suoriksi, että kaikki meni vähän turhankin kallelleen... Mutta ehkä se on sitä maagista tunnelmaa, josta kirjaa on taidettu kehua..?

Margarita oli minulle vahva ja tunteikas lukukokemus. Siinä on esimerkiksi aivan tavattoman hieno, kouriintuntuva (ja harvinainen) kuvaus hyperemesis gravidarumista, eli poikkeuksellisen voimakkaasta raskauspahoinvoinnista. Ihmisen syvistä tunnoista Kytömäki tosiaan osaa kirjoittaa.

Joistakin arviosta luin, että monen mielestä Margarita ei ole Kytömäen paras. Ehkä tästä sitten vielä voi parantaa - saas nähdä!


Tekijä: Anni Kytömäki

Teos: Margarita

Kustantaja: Gummerus 2020

Sivuja: 581


- Viivi







tiistai 7. kesäkuuta 2022

Kikka Seppä: Ei mitään pikku naisia

Kikka Sepän Ei mitään pikku naisia (Like 2021) esittelee kurjailijan työelämään keskittyvän omaelämäkerran ohessa tukun inspiroivia historiallisia naisia Hatsepsutista Aino Aaltoon.

En ole lukenut (vieläkään) Mia Kankimäen Naiset joita ajattelen öisin -teosta, mutta jos en ole ymmärtänyt kirjan ideaa aivan väärin, niin yönaisissa on jotakin samaa tämän pikkunaisten kanssa. Tosin siinä missä Kankimäki matkustelee ja pohtii samalla historian naisia, Seppä pyristelee yrittäjyyden ja talousvaikeuksien karikoissa. 

Kikka Seppä: Eu mitään pikku naisia


Yhdistelmä on kieltämättä vähän outo: pukeutumisneuvojan arkihuolet yhdistettynä suurnaisten elämäntarinoihin. Silti se jotenkin kuitenkin toimii oikein hyvin. Se kertoo, mitä sen pitääkin: kaikki olemme yhtä suuria ja pieniä, meillä kaikilla saa olla esikuvamme - ja meistä kaikista voi olla sellaisiksi.

Minä tosiaan viihdyin Sepän sanailun ääressä. Itseironia toimii, juttu luistaa. Kukaan meistä ei ole pieni - ja kaikki olemme.


Tekijä: Kikka Seppä

Teos: Ei mitään pikku naisia 

Kustantaja: Like 2021

Sivuja: 189


- Viivi




maanantai 6. kesäkuuta 2022

Dara McAnulty: Nuoren luonnontutkijan päiväkirja

 Kevään ja kesän saapuminen on pitkän talven jälkeen ollut minulle erittäin merkittävä juttu. Kun seurasin luonnon heräämistä ensimmäistä kertaa oman talon rappusilta tajusin, kuinka linnut oikeasti tuovat kesän mukanaan. Yhtäkkiä, talven hiljaisuuden jälkeen, maailma oli täynnä sirkutusta, säksätystä ja siipien räpsähdyksiä. Sen äärelle on hyvä pysähtyä.

Dara McAnultyn Nuoren luonnontutkijan päiväkirja (Karisto 2021) oli tähän saumaan aivan täydellinen kirja. Nimensä mukaisesti se avaa nuoren pohjoisirlantilaisen ympäristöaktivistin luontokokemuksia päiväkirjan muodossa. Merkintöjen pohjalta muodostuu kuva viisaasta, vahvasti tuntevasta nuoresta ja tämän kiinteästä perheestä, joka suorastaan elää luontokokemuksista (kirjoitin ensin "luonnosta", mutta tajusin sitten, että niinhän me kaikki...).

Dara McAnulty: Nuoren luonnontutkijan päiväkirja


Sillä, että McAnulty on usean perheenjäsenensä tavoin autistinen, ei periaatteessa ole merkitystä. Ja tavallaan sillä on kuitenkin todella suuri merkitys. Kurkistus autistisen nuoren sielunmaisemaan on kiinnostavaa, mutta myös äärimmäisen avartavaa. Nuori kirjailija kuvaa omia tuntojaan niin ihmisten kuin luonnonkin keskellä ihailtavan avoimesti. Samalla hän esimerkillään muistuttaa sivulta toiselle, kuinka ihanaa ja tärkeää luonnon ihmeiden äärelle pysähtyminen on.

Päällimmäinen kirjan anti minulle on muistutus siitä, että kannattaa pysähtyä katsomaan ympärilleen - onhan ympäristön tarkkailu ja luonnossa oleminen parasta rentoutumista. Siksipä hankinkin itselleni kiikarit, joilla olen tiiraillut (pun intended) lintuja - ja joiden avulla olen saanut aivan upeita luontokokemuksia (kuten heikoilla jäillä toikkaroivan joutsenen seuraaminen).

Kannattaa pysähtyä - lukemaan tämä ja/tai katselemaan isoja ja pieniä luontokappaleita.


Tekijä: Dara McAnulty (suom. Leena Ojalatva)

Teos: Nuoren luonnontutkijan päiväkirja (Diary of a Young Naturalist)

Kustantaja: Karisto 2021

Sivuja: 244


- Viivi

sunnuntai 5. kesäkuuta 2022

Riikka Ala-Harja: Tämä ei ole tv-sarja

Riikka Ala-Harjan Tämä ei ole tv-sarja (Otava 2022) ei ole tv-sarja. Se on romaani, joka leikittelee muodikkaan fakta-fiktiivisesti tv-sarjan käsikirjoitusprosessilla, jota suorittavat oikeasti tv:stä tutut hahmot - ja kirjailija Ala-Harja (tai siis: Alaharja). Tämä on tarina, ei tv-sarja - eikä ainakaan totta!

Riikka Ala-Harja: Tämä ei ole tv-sarja


Romaanissa näyttelijät Knihtilä, Haapkylä, Kamu, Lehtikari, Malmivaara ja Nenonen alkavat yhdessä kirjailijakertojan kanssa, elokuvakerhon pyörittämisen ohella suunnitella tv-sarjaa, joka kertoisi heistä, mutta olisi kuitenkin ihan fiktiivinen. Kun käsillä on fiktiivinen kirja, joka kertoo oikeasti olemassa olevista ihmisistä, jotka tekevät sarjaa, joka kertoisi heistä, mutta joka olisi kuitenkin ihan fiktiivinen, liikutaan jollain meta-meta-metatasolla, joka kivasti kutittaa aivosopukoita. 

Tämä ei ole tv-sarja on minulle ennen kaikkea hupailu, joka leikkii faktalla ja fiktiolla. Näkökulma on sen (ainakin omasta mielestään) porukan ulkopuolisen, kirjailija Alaharjan, vaikka kertoja onkin kolmannessa persoonassa. Sen parasta antia on kirjailijan (tai ainakin kirjailijan melkein-täyskaiman) itseironinen rimpuilu alemmuudentunnon, seksuaalisuuden, perheen, äitiyden, kateuden ja työpaineiden kanssa. Se muistuttaa mukavan jatkuvasti siitä, kuinka lukemani ei ehkä ole totta, vaikka luenkin oikeasti olemassa olevista henkilöistä (tai heidän täyskaimoistaan), joiden naamat ovat kirjan kannessa. Se maalaa samalla ihanan kaoottisen kuvan keski-ikäisistä naisista, jotka ovat kaikkea muuta kuin valmiita ja viisaita. Se toivottavasti on ainakin totta.

Jotenkin toivoisin, että tästä tehtäisiin tv-sarja.


Tekijä: Riikka Ala-Harja

Teos: Tämä ei ole tv-sarja 

Kustantaja: Otava 2022

Sivuja: 247



- Viivi

lauantai 4. kesäkuuta 2022

Britt Karin Larsen: Finnskogen - Elämän kehto & Taivaankarhun metsä

 Olen pitkään muhitellut Britt Karin Larsenin Finnskogen-sarjan lukemista, ja vihdoin on 2 ensimmäistä osaa luettu!

Finnskogen - elämän kehto (Minerva 2018, suom. Jänis Louhivuori) on Ruotsin ja Norjan suomalaismetsistä kertovan romaanisarjan ensimmäinen osa, joka vakuutti minut mutkattomuudellaan. Se seuraa usean erilaisen suomalaismetsän asukin karua elämää 1800-luvun alkupuolella. Finsskogen - taivaankarhun metsä (Minerva 2019) jatkaa samoja juonenkulkuja samalla vangitsevalla tyylillä.

Britt Karin Larsen: Finnskogen - Elämän kehto ja Taivaankarhun metsä


Nämä sarjan kaksi ensimmäistä osaa maalaavat todentuntuisen ja uskottavan kuvan siitä karusta, köyhästä elämästä, joita Ruotsin ja Norjan rajametsien etninen vähemmistö, metsäsuomalaiset, elivät. Ne maalaavat kuvan ihmisistä, jotka ovat yhtäältä erillään ja eristyksissä muista, toisaalta jatkuvassa valtaväestön ja -kulttuurin puristuksessa. Uskon, että Larsen on tehnyt paljon taustatyötä kirjojaan varten, ja näin onnistunut kirjaamaan ylös sen ankean, mutta elämäntäyteisen arjen, jota ihmiset muutama sata vuotta sitten metsissä elivät.

Odotan innolla kolmannen osan lukemista (huomasin muuten, että sitä ei ole äänikirjana, toisin kuin kaksi ensimmäistä?!). Toivon myös, että sarjaa suomennettaisiin lisää - ruotsiksi on ilmestynyt jo 7 osaa!


Tekijä: Britt Karin Larsen (suom. Jänis Louhivuori)

Teos: Finnskogen - Elämän kehto (Finsskogen #1)

Finnskogen - Taivaankarhun metsä (Finnskogen #2)

Kustantaja: Minerva 2018 & 2019

Sivuja: 236 & 320


- Viivi