torstai 30. marraskuuta 2017

Pertti Lassila: Kesän kerran mentyä

"---rakkaus on kuin ajaisi miehen kanssa tandempyörällä. On poljettava eikä voi pysähtyä miettimään, muuten kaatuu kumoon."
(s.88)

Ihastuminen ensisilmäyksellä? Kyllä niinkin voi tapahtua - minulle on viime aikoina tapahtunut kahdesti, toinen kerta oli tämän kirjan kanssa. Nappasin jo kesän korvilla kirjastosta lainaan pienen, iloisenvärisen kirjan (anteeksi kanssalähikirjastonasiakkaat kirjan panttaamisesta, kohta se on taas vapaana), joka sai odottaa sangen pitkään vuoroaan, mutta onneksi se lopulta vuoronsa sai.


Pertti Lassilan Kesän kerran mentyä (Teos 2017) on kaunis kirja (niin ulkoisesti kuin sisällööltäänkin) Hangosta, kesästä, ajasta - ja vähän kliseisestikin sodasta ja rakkaudesta. Se on romaani vahvoista naisista, vähän vähemmän vahvoista miehistä, nuoruudesta ja vanhenemisesta, kesästä ja sen päättymisestä, paratiisin katoamisesta ja ehkä vähän itsenkin. Kesäinen Hanko ja talvisodan rintama muodostavat melko jyrkän vastinparin, samoin kuin huoleton nuoruus ja kovin painava vanhuus - romaanissa on melkoisen paljon leikittelyä vastakkainasettelujen kanssa.

Ensimmäisessä osassa päähenkilö on Elsa, joka ehtii kesällä 1916 rakastua nuoreen merimieheen sen verran, että tulee maailmansodan jylyssä raskaaksi. Syntyy Taimi, joka kesällä 1939 rakastuu niinikään Hangossa Eeroon, jonka kanssa juttu ei jää ihan yhtä lyhyeksi, kuin äidillä aikoinaan, mutta kaikellahan on loppunsa. Ja lopullinen loppu monellekin asialle on sota, jota Eero käy kirjan kolmannessa ja viimeisessä osassa. Tämä osio jää erilaisen tyylinsä vuoksi hieman irralliseksi kirjan aiempiin, kirjaimellisestikin maalaileviin osiin nähden - kenties juuri siksi, että se on kuvaus  miesnäkökulmasta. Kaiken kaikkiaan kirjan henkilöhahmot jäävät melko utuisiksi ja etäisiksi, mutta heidän kauttaan tarina tulee kuitenkin kerrotuksi sellaisena, kuin se on. Tässä tarinassa tärkeämpiä ovat ihmistä suuremmat asiat.

"Miksi minun pitäisi olla murheissani siitä, että olen nainen, jolla on ollut mies vieressään, ja mies meni laivalleen. Ei se suuri tapaus ollut, parempikin ettei ollut, koska minä olisin voinut jäädä sen vangiksi ja mieheen kiinni, vaikka minä haluan olla vapaa ja valita itselleni kenet tahdon."
(s.15)

Vaikka romaanista juoni löytyykin ja sieltä muun muassa se tavallinen tarina, on kirjan ehdottomasti parasta antia sen mielestäni äärimmäisen kaunis kieli, maalaileva ote, pumpulinen tunnelma sekä mietiskelevä tyyli. Niin, oikeastaan joskus Kesän kerran mentyä tuntuu enemmänkin kokoelmalta elämänviisauksia, kuin "perinteiseltä" romaanilta. Mutta siksi nautinkin siitä niin paljon. Oi oivalluksia!


Usein pysähdyin miettimään, kuinka kauniisti Lassila osaa käsitellä niinkin ikäviä asioita, kuin lapsen saamista yksin, kuolemaa ja sydänsuruja; kaunistelematta, mutta kauniisti. Erityisen koskettavasti kirjailija kohtelee nuoria naisia, vapaita ja vahvoja sellaisia, jotka puskevat eteenpäin, eivätkä mieti sitä, mikä jäi taakse, vaikka vähän miettivätkin. Vastavoimana tälle nuoruuden vaivattomuudelle kirjassa on muutama elämää nähnyt vanhuudentunkkainen hahmo, jotka jo käsittävät elämän rajallisuuden ja tekojen ja tekemättä jättämisten seuraukset sangen kovalla, mutta jähmeällä intensiteetillä. Intensiteettiä (muttei jähmeää sellaista) löytyy kyllä myös nuorista miehistä, jotka näyttävät olevan niin sodassa kuin rakkaudessakin erityisen tunteikkaita. Ehkä se onkin niin... Ehkä miehet ovatkin paljon tunteellisempia, kuin enemmän tai vähemmän järjellä eteenpäin puskevat naiset. Ainakin tässä kirjassa.

Tämä melkomoisen ohut kirja on nopea lukea, mutta jättää kuitenkin paljon ajateltavaa ja pureskeltavaa. Tulen mielessäni palaamaan tähän teokseen varmasti vielä moneen otteeseen. Kirjojen pureskelu on hauskaa ja tämän kirjan tunnelma jää takuulla mieleeni pitkäksi aikaa!

Vielä on kuukausi vuotta jäljellä, eli lukuaikaakin vielä on (jos muu elämä suo), mutta nyt uskaltaudun kuitenkin sanomaan, että tämä oli itselleni ehdottomasti tämän vuoden  (tähän asti) mieleenpainuvin lukukokemus (Lempi hyvänä kakkosena!). Ja taas kerran huomio kansitaiteeseen: Camilla Pentin loihtima kansi on mielestäni todella söötti ja onnistuu kiteyttämään kirjan tunnelman erittäin hyvin!

"Maailma on monimutkainen, mutta se, mitä ihmiselle tapahtuu, on useimmiten yksinkertaista ja tavallista, sitä samaa, mitä muillekin tapahtuu ja on tapahtunut."
(s. 183)

Joskus rakkaus loppuu ja joskus loppuu sotakin - välillä samaan aikaan.



TekijäPertti Lassila
TeosKesän kerran mentyä
KustantajaTeos 2017 
Sivuja: 188
Mistä: Kirjastosta

-Viivi

maanantai 27. marraskuuta 2017

Paula Havaste: Maan vihat (Vihat #2)

Tervehdys ikuisuuksien takaa!

Tämä blogipostaus on odotellut vuoroaan jo jonkun tovin sekä siksi, että kirjan lukemiseen meni tavallista pitempi aika, että siksi, että itse tämän arvion kirjoittamiseen ei ole meinannut löytyä aikaa. Elämäni on viime aikoina mullistunut melkoisesti, ja niissä pyörteissä lukeminen ja kirjoittaminen ovat jääneet valitettavan vähille. Samalla on taas kerran tullut pohdittua koko blogaamisen ideaa ja järkeä, mutta joku se kuitenkin vetää aina luomaan vielä yhden uuden blogitekstin.


Tällä kertaa käsittelyssä on Paula Havasteen Maan vihat (Gummerus 2015), Vihat-sarjan toinen osa (kaikkiaan 4 kirjasta), jossa tappuraisen Kerten taiantäyteinen elämä 1100-luvulla saa jatkoa. Sarjan ensimmäisen osan  Tuulen vihat (Gummerus 2014) luin ja arvostelin jo aiemmin (tässä linkki), eivätkä fiilikseni sarjasta ole juurikaan muuttuneet toisen kirjan myötä: kiehtovaa viihdettä, mutta ei yhtä vavisuttavaa, kuin mitä Havasteen Lapinmaa-sarja aikoinaan lukukokemuksena minulle oli.

Muinainen usko ja ihmiset heräävät tämänkin kirjan sivuilla henkiin, ja erityisen hienoa on tutustua muinaiseen Tukholmaan, joka oli 1100-luvullakin merkittävä ja suuri keskus, mutta nykymittapuulla vain vaivaisen kylän kokoinen kyhäelmä. Miljöö on itselleni uusi tuttavuus, ja tekee tarinasta erityisen tuttavuuden. Kerten tie vie siis kirkonmies Arimon mukana meren taakse, missä monenmoisten kulttuurien yhteentörmäykset ovat väistämättömiä, eikä Kerten elo ole suinkaan helppoa.

Suuren seikkailun oheen mahtuu myös keskiaikaisen naisen arjen kuvausta, ja se on edelleenkin mielestäni Havasteen kirjojen parasta antia. Muinainen elo tulee läheiseksi ja tutuksi; yrtit, ruoka-aineet, sairauksien hoito ja arki ylipäänsä loitsitaan silmien eteen tarkasti, muttei kuivasti tai luennoivasti. Muinaisusko kiehtoo ja sen törmääminen kristinuskon kanssa (tästä aiheesta olen kyllä viime aikoina tarkoituksettomasti lukenut todella paljon) saa pohtimaan uskontojen eroja ja yhtäläisyyksiä, ihmisen perimmäistä olemusta ja asioiden oikeutusta ja tuomittavuutta.

Kertte hahmona tuntuu pehmenneen edelliseen kirjaan verrattuna aika tavalla. Samaa tahtoa ja voimaa naisessa tuntuu olevan, mutta tietty kylmyys ja ehdottomuus ovat poissa. Aivan kuin pahin terä olisi naisesta tylsynyt äkkiä pois. Hahmo on näin ollen kenties hieman miellyttävämpi ja siten samaistuttavampi, mutta en tiedä, onko tämä persoonan muutos täysin uskottava.


Maan vihat on viihdyttävä kirja ja helppo lukea, mutta kenties aavistuksen liian pitkä. Ei siksi, etteikö kirjaa jaksaisi lukea, vaan siksi, että sisältöä olisi saanut mielestäni tiivistettyä. Nyt romaanissa tuntuu olevan valitettavan paljon toistoa ja kertausta, itsestäänselvyyksiä ja ennalta-arvattavuuksia. Eivät nämäkään seikat  kirjasta millään muotoa huonoksi tee, mutta itse ehkä odotin (ja odotan kirjoilta ylipäätään)  hieman enemmän haastavuutta ja koukkuja. Sanoisinko, että Vihat-sarja on tähän asti ollut taattua viihdettä, muttei mieltä järisyttävää luettavaa. Tarvitseekos sen tietysti aina ollakaan...

Vaikka Vihat-sarja ei olekaan mielestäni täysin vastannut odotuksiani, aion lukea Kerten tarinan loppuun saakka. Luvassa on vielä 2 romaania: Veden vihat (Gummerus 2016) ja Lumen armo (Gummerus 2017), enkä epäröi tarttua niihin heti, kun vain suinkin kykenen.

Ja erityishuomio kirjan Eevaliina Rusasen kansitaiteeseen: kirjahan on aivan todella kaunis (kuten sarjan muutkin jäsenet)!


Tekijä: Paula Havaste 
Teos: Maan vihat
Kustantaja: Gummerus 2015 
Sivuja: 452
Mistä: Kirjastosta

-Viivi