"---rakkaus on kuin ajaisi miehen kanssa tandempyörällä. On poljettava eikä voi pysähtyä miettimään, muuten kaatuu kumoon."
(s.88)
Ihastuminen ensisilmäyksellä? Kyllä niinkin voi tapahtua - minulle on viime aikoina tapahtunut kahdesti, toinen kerta oli tämän kirjan kanssa. Nappasin jo kesän korvilla kirjastosta lainaan pienen, iloisenvärisen kirjan (anteeksi kanssalähikirjastonasiakkaat kirjan panttaamisesta, kohta se on taas vapaana), joka sai odottaa sangen pitkään vuoroaan, mutta onneksi se lopulta vuoronsa sai.
Pertti Lassilan Kesän kerran mentyä (Teos 2017) on kaunis kirja (niin ulkoisesti kuin sisällööltäänkin) Hangosta, kesästä, ajasta - ja vähän kliseisestikin sodasta ja rakkaudesta. Se on romaani vahvoista naisista, vähän vähemmän vahvoista miehistä, nuoruudesta ja vanhenemisesta, kesästä ja sen päättymisestä, paratiisin katoamisesta ja ehkä vähän itsenkin. Kesäinen Hanko ja talvisodan rintama muodostavat melko jyrkän vastinparin, samoin kuin huoleton nuoruus ja kovin painava vanhuus - romaanissa on melkoisen paljon leikittelyä vastakkainasettelujen kanssa.
Ensimmäisessä osassa päähenkilö on Elsa, joka ehtii kesällä 1916 rakastua nuoreen merimieheen sen verran, että tulee maailmansodan jylyssä raskaaksi. Syntyy Taimi, joka kesällä 1939 rakastuu niinikään Hangossa Eeroon, jonka kanssa juttu ei jää ihan yhtä lyhyeksi, kuin äidillä aikoinaan, mutta kaikellahan on loppunsa. Ja lopullinen loppu monellekin asialle on sota, jota Eero käy kirjan kolmannessa ja viimeisessä osassa. Tämä osio jää erilaisen tyylinsä vuoksi hieman irralliseksi kirjan aiempiin, kirjaimellisestikin maalaileviin osiin nähden - kenties juuri siksi, että se on kuvaus miesnäkökulmasta. Kaiken kaikkiaan kirjan henkilöhahmot jäävät melko utuisiksi ja etäisiksi, mutta heidän kauttaan tarina tulee kuitenkin kerrotuksi sellaisena, kuin se on. Tässä tarinassa tärkeämpiä ovat ihmistä suuremmat asiat.
Vaikka romaanista juoni löytyykin ja sieltä muun muassa se tavallinen tarina, on kirjan ehdottomasti parasta antia sen mielestäni äärimmäisen kaunis kieli, maalaileva ote, pumpulinen tunnelma sekä mietiskelevä tyyli. Niin, oikeastaan joskus Kesän kerran mentyä tuntuu enemmänkin kokoelmalta elämänviisauksia, kuin "perinteiseltä" romaanilta. Mutta siksi nautinkin siitä niin paljon. Oi oivalluksia!
Usein pysähdyin miettimään, kuinka kauniisti Lassila osaa käsitellä niinkin ikäviä asioita, kuin lapsen saamista yksin, kuolemaa ja sydänsuruja; kaunistelematta, mutta kauniisti. Erityisen koskettavasti kirjailija kohtelee nuoria naisia, vapaita ja vahvoja sellaisia, jotka puskevat eteenpäin, eivätkä mieti sitä, mikä jäi taakse, vaikka vähän miettivätkin. Vastavoimana tälle nuoruuden vaivattomuudelle kirjassa on muutama elämää nähnyt vanhuudentunkkainen hahmo, jotka jo käsittävät elämän rajallisuuden ja tekojen ja tekemättä jättämisten seuraukset sangen kovalla, mutta jähmeällä intensiteetillä. Intensiteettiä (muttei jähmeää sellaista) löytyy kyllä myös nuorista miehistä, jotka näyttävät olevan niin sodassa kuin rakkaudessakin erityisen tunteikkaita. Ehkä se onkin niin... Ehkä miehet ovatkin paljon tunteellisempia, kuin enemmän tai vähemmän järjellä eteenpäin puskevat naiset. Ainakin tässä kirjassa.
Tämä melkomoisen ohut kirja on nopea lukea, mutta jättää kuitenkin paljon ajateltavaa ja pureskeltavaa. Tulen mielessäni palaamaan tähän teokseen varmasti vielä moneen otteeseen. Kirjojen pureskelu on hauskaa ja tämän kirjan tunnelma jää takuulla mieleeni pitkäksi aikaa!
Vielä on kuukausi vuotta jäljellä, eli lukuaikaakin vielä on (jos muu elämä suo), mutta nyt uskaltaudun kuitenkin sanomaan, että tämä oli itselleni ehdottomasti tämän vuoden (tähän asti) mieleenpainuvin lukukokemus (Lempi hyvänä kakkosena!). Ja taas kerran huomio kansitaiteeseen: Camilla Pentin loihtima kansi on mielestäni todella söötti ja onnistuu kiteyttämään kirjan tunnelman erittäin hyvin!
Ensimmäisessä osassa päähenkilö on Elsa, joka ehtii kesällä 1916 rakastua nuoreen merimieheen sen verran, että tulee maailmansodan jylyssä raskaaksi. Syntyy Taimi, joka kesällä 1939 rakastuu niinikään Hangossa Eeroon, jonka kanssa juttu ei jää ihan yhtä lyhyeksi, kuin äidillä aikoinaan, mutta kaikellahan on loppunsa. Ja lopullinen loppu monellekin asialle on sota, jota Eero käy kirjan kolmannessa ja viimeisessä osassa. Tämä osio jää erilaisen tyylinsä vuoksi hieman irralliseksi kirjan aiempiin, kirjaimellisestikin maalaileviin osiin nähden - kenties juuri siksi, että se on kuvaus miesnäkökulmasta. Kaiken kaikkiaan kirjan henkilöhahmot jäävät melko utuisiksi ja etäisiksi, mutta heidän kauttaan tarina tulee kuitenkin kerrotuksi sellaisena, kuin se on. Tässä tarinassa tärkeämpiä ovat ihmistä suuremmat asiat.
"Miksi minun pitäisi olla murheissani siitä, että olen nainen, jolla on ollut mies vieressään, ja mies meni laivalleen. Ei se suuri tapaus ollut, parempikin ettei ollut, koska minä olisin voinut jäädä sen vangiksi ja mieheen kiinni, vaikka minä haluan olla vapaa ja valita itselleni kenet tahdon."
(s.15)
Vaikka romaanista juoni löytyykin ja sieltä muun muassa se tavallinen tarina, on kirjan ehdottomasti parasta antia sen mielestäni äärimmäisen kaunis kieli, maalaileva ote, pumpulinen tunnelma sekä mietiskelevä tyyli. Niin, oikeastaan joskus Kesän kerran mentyä tuntuu enemmänkin kokoelmalta elämänviisauksia, kuin "perinteiseltä" romaanilta. Mutta siksi nautinkin siitä niin paljon. Oi oivalluksia!
Usein pysähdyin miettimään, kuinka kauniisti Lassila osaa käsitellä niinkin ikäviä asioita, kuin lapsen saamista yksin, kuolemaa ja sydänsuruja; kaunistelematta, mutta kauniisti. Erityisen koskettavasti kirjailija kohtelee nuoria naisia, vapaita ja vahvoja sellaisia, jotka puskevat eteenpäin, eivätkä mieti sitä, mikä jäi taakse, vaikka vähän miettivätkin. Vastavoimana tälle nuoruuden vaivattomuudelle kirjassa on muutama elämää nähnyt vanhuudentunkkainen hahmo, jotka jo käsittävät elämän rajallisuuden ja tekojen ja tekemättä jättämisten seuraukset sangen kovalla, mutta jähmeällä intensiteetillä. Intensiteettiä (muttei jähmeää sellaista) löytyy kyllä myös nuorista miehistä, jotka näyttävät olevan niin sodassa kuin rakkaudessakin erityisen tunteikkaita. Ehkä se onkin niin... Ehkä miehet ovatkin paljon tunteellisempia, kuin enemmän tai vähemmän järjellä eteenpäin puskevat naiset. Ainakin tässä kirjassa.
Tämä melkomoisen ohut kirja on nopea lukea, mutta jättää kuitenkin paljon ajateltavaa ja pureskeltavaa. Tulen mielessäni palaamaan tähän teokseen varmasti vielä moneen otteeseen. Kirjojen pureskelu on hauskaa ja tämän kirjan tunnelma jää takuulla mieleeni pitkäksi aikaa!
Vielä on kuukausi vuotta jäljellä, eli lukuaikaakin vielä on (jos muu elämä suo), mutta nyt uskaltaudun kuitenkin sanomaan, että tämä oli itselleni ehdottomasti tämän vuoden (tähän asti) mieleenpainuvin lukukokemus (Lempi hyvänä kakkosena!). Ja taas kerran huomio kansitaiteeseen: Camilla Pentin loihtima kansi on mielestäni todella söötti ja onnistuu kiteyttämään kirjan tunnelman erittäin hyvin!
"Maailma on monimutkainen, mutta se, mitä ihmiselle tapahtuu, on useimmiten yksinkertaista ja tavallista, sitä samaa, mitä muillekin tapahtuu ja on tapahtunut."
(s. 183)
Joskus rakkaus loppuu ja joskus loppuu sotakin - välillä samaan aikaan.
Tekijä: Pertti Lassila
Teos: Kesän kerran mentyä
Kustantaja: Teos 2017
Sivuja: 188
Mistä: Kirjastosta
-Viivi
