torstai 17. marraskuuta 2022

Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin

Keski-ikäinen nainen ihastuu noin 1000 vuotta sityen eläneen japanilaisen Sei Shōnagonin tarinaan ja tämän Tyynynaluskirjaan, päättää kirjoittaa tästä tietokirjan ja lähtee vuorotteluvapaalle ja Japaniin tukirahojen turvin. Tuloksena ei ole niinkään kirja Sei Shōnagonista, vaan ennemminkin Kankimäestä itsestään, hänen matkoistaan ja hänen kokemuksistaan Japanissa. Tässä lyhyt luonnehdintani Mia Kankimäen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin (Otava 2013).

Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin


Kankimäen kirjat (tämä sekä Naiset joita ajattelen öisin) olivat ainakin jossain vaiheessa jonkinlaisia somehittejä, joten tottahan minäkin (mattimyöhäsenä tietysti) kirjaan tartuin - ja sain aika ristiriitaisen lukukokemuksen.

Kirjan kaunista antia on antaumuksellinen Japani-fiilistely ja -ihastelu, johon on helppo uppoutua, vaikkei varsinainen Japani-intoilija olisikaan. Ruuat voi melkein maistaa, teatterin tunnelman aistia, kirsikankukat nähdä yövalaistuksessa. Sei Shōnagonin elämään ja Heian-kauden Japaniin luodaan mielenkiintoisia katsauksia, jotka Kankimäki on ansiokkaasti koonnut pienistä tiedon murusista.

Ja sitten on muutama mutta. Mikä on tämä ajatuspieru?!:

"---mutta vaikutan vain autistiselta idiootilta, joka ei ole herännyt koko matkalla tai elämässä ylipäätään." (s. 352)

Myös, näin savolaismurretta arjessani viäntävänä, jouduin hieman hämilleni seuraavasta:

"Matkalukemisen on oltava tilanteeseen sopivaa. Jos kaipaa suomenkielistä luettavaa, voi Japanissa lukea Rei Shimura -dekkareita, Haruki Murakamia tai Kenkōn Joutilaan mietteitä. Suomen sota-aikaan sijoittuva, savon murteella kirjoitettu teos, vaikka kuinka loistava ja palkittu, on sen sijaan täysin sopimaton ja sellaista on turha matkalaukkuun pakata." (s. 304)

Ymmärrän toki toisaalta ajatuksen, mutta silti jäin miettimään, että olisinkohan minä ollut täysin sopimaton matkaseuralaiseksi - olisinko pilannut herkän tunnelman, jos olisin alkanut vääntää hänelle savoa keskellä Kioton kirsikkakukkamerta tai hämyisän piilobaarin pöydässä - vaikken nyt toisen maailmansodan aikainen olekaan..?! Ja jos lukija ei koe olevansa tervetullut matkakirjan matkaseuralaiseksi, niin kokemus saattaa jäädä vähän laimeaksi...

Tuo savoletkaus on tietysti kaiketi huumoria, mutta siitä kuitenkin paistaa sellainen hieman snobbaileva asenne, joka vaivasi minua koko kirjan ajan. 

Japanista luotu kuva jäi kirjassa ehkä vähän turhan kiiltokuvamaiseksi - tarkoituksella varmastikin, sillä kirjan tyyli mukailee ainakin ajatuksen tasolla Tyynynaluskirjan runollista otetta. Kaikki vain oli Japanissa parempaa jo tuhat vuotta sitten, kauniimpaa, herkempää, sivistyneempää, jännempää - eurooppalaiset (ja etenkään suomalaiset - ja etenkään savolaiset) eivät ymmärrä tästä kerta kaikkiaan mitään. Paitsi tietysti harvat ja valitut, jotka harrastavat ikebanaa myös kotimaassaan.

Tämän kirjan on varmasti tarkoitus olla kaunis, herkkä. Kankimäki puhuttelee Sei Shōnagonia kauniisti, kuvailee Kiotoa aistivoimaisesti, kirjoittaa nokkelia Tyynynaluskirjan innoittamia listoja (mm. asioista, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin). Rosoja ei juurikaan mahdu mukaan, hieman huumoria ja paljon oman itsen puimista kylläkin.

Teoksen kyydissä pääsi tutustumaan Kiotoon ja sen kulttuuriin, vähän Sei Shōnagoniin ja paljon Mia Kankimäkeen. Oi, olisin halunnut ihastua tähän, mutta nyt jäi hieman epätervetulleeksi olo tämän matkakirjan kyydissä.


Lopuksi vielä Sein (ja Mian) innoittama lista:

Masentavia asioita:

Neurologisen erilaisuuden dissaus

Savolaismurteiden ja niiden puhujien pitäminen lähtökohtaisesti moukkamaisina

Matkustaminen, kun tunnet, ettei matkakumppanisi halua viettää aikaa kanssasi


Tekijä: Mia Kankimäki

Teos: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin 

Kustantaja: Otava 2013

Sivuja: 380


-Viivi





lauantai 12. marraskuuta 2022

Sari Kanala: Lumikeiju

Pitkästä aikaa blogissa vietetään Lasten lauantaita! Arvioitavana on uunituore kuvakirja Lumikeiju (Avain 2022), jonka on kirjoittanut Saru Kanala ja valokuvin kuvittanut Hannu Ahonen. Kirjan piirrosten tekijää ei ole mainittu.

Sari Kanala & Hannu Ahonen: Lumikeiju


Lumikeiju on melko perinteikäs tarina itsensä ja oman paikkansa löytämisestä. Tarinan pääosassa on Hile-keiju, joka luulee olevansa metsäkeiju, mutta joka ei kuitenkaan koskaan oikein sovi toisten joukkoon. Lopulta, talven kutsuessa ja jääkuningatarta etsiessä (tämä ei kai ole kovin paha juonipaljastus, kun kirjan nimestäkin voi asian päätellä:) Hile löytää lumikeijujen joukkoon.

Kirjan kieli on ajoittain hassun kokeilevaa. Tarina kulkee sujuvan konstailemattomasti eteenpäin, mikä on kohderyhmä huomioon ottaen tärkeää. Välillä tarina tuntuu tosin pomppaavan vähän turhankin joutuisasti asioissa eteenpäin, jättäen juonen kulkuun pieniä, sangen harmittomia, aukkoja.

Tarinassa pääosassa on Hileen lisäksi talvinen luonto, jota jääkuningatar ajoittain kurittaa. Tarinaa elävöitävät pienet piirrokset ja sivun kokoiset makrovalokuvat luonnon maalaamista jäähiletaideteoksista.

Mietin ensin onko valokuva lasten kuvakirjaan ihan se paras kuvitusratkaisu. Mutta sitten pysähdyin Ahosen kuvien äärelle, ja ymmärsin niiden taian: läheltä kuvatut jääkidesommitelmat saavat mielikuvituksen laukkaamaan, ja niissä voi nähdä asioita ja hahmoja, jotka herättävät talvimaiseman eloon.

Lumikeijun tarina on viehättävä, ja sen lumikidekruunu on ehdottomasti valokuvat, joiden ääreen kannattaa pysähtyä lapsen kanssa ihmettelemään: "Mitä tässä kuvassa näet?" Sehän siinä yhdessä lukemisessa parasta (ja tärkeintä) on muutenkin - pysähtyminen! 


Tekijä: Sari Kanala (kirj.) & Hannu Ahonen (valokuv.)

Teos: Lumikeiju

Kustantaja: Avain 2022

Sivuja: 34


-Viivi





torstai 10. marraskuuta 2022

Susan Abulhawa: Rakkaudetonta maailmaa vastaan

On kirjoja, jotka kertovat huikeita tarinoita. On kirjoja, jotka opettavat ja valistavat lukijaansa tälle vieraista asioista. Ja sitten on kirjoja, romaaneja, jotka onnistuvat tekemään molemmat yhtä aikaa. Tällainen viimeksi mainittu on ehdottomasti Susan Abulhawan Rakkaudetonta maailmaa vastaan (Like 2022, suom. Anna-Mari Raaska).

Abulhawa on palestiinalaispakolaisten lapsi. Rakkaudetonta maailmaa vastaan on palestiinalaispakolaisten lapsen tarina - ei Susanin, vaan Nahrin. Nahrin tarina ei ole vain Nahrin tarina, vaan myös palestiinalaisten tarina. 

Susan Abulhawa: Rakkaudetonta maailmaa vastaan


Nahrin tarina kulkee kahdessa tasossa: on nykyhetki eristyssellissä ja on muistot ajasta, jotka johtivat lopulta vangitsemiseen. Nuori nainen ajautuu tekemään käsittämättömän kipeitä uhrauksia perheensä vuoksi, palaa etsimään juuriaan - ja rakastuu. Nahr rakastuu mieheen ja rakastuu kotimaahansa, jossa ei ole koskaan asunut. Rakkaus vie hänet maan alle taistelemaan oikeudenmukaisuuden puolesta.

"---hän oli vienyt puumme. Vienyt maan jalkojemme alta." (s. 180)

Kirjan kantavia teemoja ovat Palestiinan ja muutenkin Lähi-Idän poliittisen ja humanitaarisen tilanteen lisäksi myös sen aiheuttama inhimillinen kärsimys: pakolaisuus, kodittomuus, juurettomuus - toisen luokan kansalaisuus, eristäminen, kiduttaminen. Vaikka Nahr rakastaa maataan, uskontoaan ja kulttuuriaan, ei niiden nurjistakaan puolista vaieta; naisen ja seksuaalivähemmistöjen asema nousevat tarinassa ajoittain keskiöön. Keskiössä ovat koko ajan perhe, suku, toveruus ja - totta kai - rakkaus.

Kun puhutaan Palestiinasta on aika mahdotonta olla puhumatta Israelista. Ja kun näistä kahdesta puhutaan samalla aikaa, ei voitane välttyä puhumasta politiikasta. Kun tarina vieläpä kertoo Palestiinalaisten vastarintaliikkeestä, on aivan selvää, että kirja on myös poliittinen. Se ottaa kantaa Nahrin äänellä, mutta myös kokonaisen kansan äänellä.

"Vaikutti siltä, että vapaimmat yksilöt olivat niitä, jotka päätyivät valtion vankiloihin." (s. 226)

Rakkaudetonta maailmaa vastaan on eittämättä kantaaottava ja poliittinen romaani. Se myös opettaa lukijaansa paljon kansan kulttuurista - ruuasta, tanssista, käsityöstä. Tästä huolimatta se ei ole kuitenkaan kuiva tai luennoiva - päinvastoin. Rankoistakin teemoista huolimatta teksti soljuu napakan lempeästi. Abulhawan kynä (ja Nahrin kieli) on terävä ja huumori mehevän mustaa. Tarina lumoaa elävyydellään, koskettaa monilla tasoilla. 

Kerrassaan upea, tärkeä kirja!


Tekijä: Susan Abulhawa (suom. Anna-Mari Raaska)

Teos: Rakkaudetonta maailmaa vastaan (Against the Loveless World)

Kustantaja: Like 2022 (2020)

Sivuja: 284


-Viivi