Tervehdys ikuisuuksien takaa!
Tämä blogipostaus on odotellut vuoroaan jo jonkun tovin sekä siksi, että kirjan lukemiseen meni tavallista pitempi aika, että siksi, että itse tämän arvion kirjoittamiseen ei ole meinannut löytyä aikaa. Elämäni on viime aikoina mullistunut melkoisesti, ja niissä pyörteissä lukeminen ja kirjoittaminen ovat jääneet valitettavan vähille. Samalla on taas kerran tullut pohdittua koko blogaamisen ideaa ja järkeä, mutta joku se kuitenkin vetää aina luomaan vielä yhden uuden blogitekstin.
Tällä kertaa käsittelyssä on Paula Havasteen Maan vihat (Gummerus 2015), Vihat-sarjan toinen osa (kaikkiaan 4 kirjasta), jossa tappuraisen Kerten taiantäyteinen elämä 1100-luvulla saa jatkoa. Sarjan ensimmäisen osan Tuulen vihat (Gummerus 2014) luin ja arvostelin jo aiemmin (tässä linkki), eivätkä fiilikseni sarjasta ole juurikaan muuttuneet toisen kirjan myötä: kiehtovaa viihdettä, mutta ei yhtä vavisuttavaa, kuin mitä Havasteen Lapinmaa-sarja aikoinaan lukukokemuksena minulle oli.
Muinainen usko ja ihmiset heräävät tämänkin kirjan sivuilla henkiin, ja erityisen hienoa on tutustua muinaiseen Tukholmaan, joka oli 1100-luvullakin merkittävä ja suuri keskus, mutta nykymittapuulla vain vaivaisen kylän kokoinen kyhäelmä. Miljöö on itselleni uusi tuttavuus, ja tekee tarinasta erityisen tuttavuuden. Kerten tie vie siis kirkonmies Arimon mukana meren taakse, missä monenmoisten kulttuurien yhteentörmäykset ovat väistämättömiä, eikä Kerten elo ole suinkaan helppoa.
Suuren seikkailun oheen mahtuu myös keskiaikaisen naisen arjen kuvausta, ja se on edelleenkin mielestäni Havasteen kirjojen parasta antia. Muinainen elo tulee läheiseksi ja tutuksi; yrtit, ruoka-aineet, sairauksien hoito ja arki ylipäänsä loitsitaan silmien eteen tarkasti, muttei kuivasti tai luennoivasti. Muinaisusko kiehtoo ja sen törmääminen kristinuskon kanssa (tästä aiheesta olen kyllä viime aikoina tarkoituksettomasti lukenut todella paljon) saa pohtimaan uskontojen eroja ja yhtäläisyyksiä, ihmisen perimmäistä olemusta ja asioiden oikeutusta ja tuomittavuutta.
Kertte hahmona tuntuu pehmenneen edelliseen kirjaan verrattuna aika tavalla. Samaa tahtoa ja voimaa naisessa tuntuu olevan, mutta tietty kylmyys ja ehdottomuus ovat poissa. Aivan kuin pahin terä olisi naisesta tylsynyt äkkiä pois. Hahmo on näin ollen kenties hieman miellyttävämpi ja siten samaistuttavampi, mutta en tiedä, onko tämä persoonan muutos täysin uskottava.
Maan vihat on viihdyttävä kirja ja helppo lukea, mutta kenties aavistuksen liian pitkä. Ei siksi, etteikö kirjaa jaksaisi lukea, vaan siksi, että sisältöä olisi saanut mielestäni tiivistettyä. Nyt romaanissa tuntuu olevan valitettavan paljon toistoa ja kertausta, itsestäänselvyyksiä ja ennalta-arvattavuuksia. Eivät nämäkään seikat kirjasta millään muotoa huonoksi tee, mutta itse ehkä odotin (ja odotan kirjoilta ylipäätään) hieman enemmän haastavuutta ja koukkuja. Sanoisinko, että Vihat-sarja on tähän asti ollut taattua viihdettä, muttei mieltä järisyttävää luettavaa. Tarvitseekos sen tietysti aina ollakaan...
Vaikka Vihat-sarja ei olekaan mielestäni täysin vastannut odotuksiani, aion lukea Kerten tarinan loppuun saakka. Luvassa on vielä 2 romaania: Veden vihat (Gummerus 2016) ja Lumen armo (Gummerus 2017), enkä epäröi tarttua niihin heti, kun vain suinkin kykenen.
Ja erityishuomio kirjan Eevaliina Rusasen kansitaiteeseen: kirjahan on aivan todella kaunis (kuten sarjan muutkin jäsenet)!
Tekijä: Paula Havaste
Teos: Maan vihat (Vihat #2)
Kustantaja: Gummerus 2015
Sivuja: 452
Mistä: Kirjastosta
-Viivi
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! 💕