Philip Teir: Tällä tavalla maailma loppuu

"#Vacation #summer #boring #sea #helpme".

(s. 40)

Kesäloma ja siihen liittyvät odotukset (ja niiden täyttymättä jääminen) ovat varmasti tuttuja juttuja jokaiselle meistä. Entäs, kun mökkilomalle lähtee perhe, jossa yksi salaa potkunsa, toinen kipuilee yksinäisyyden tunteen kanssa, yksi on astumassa naiseuteen ja yksi yrittää ymmärtää lapsenmielellään sitä mitä ympäristössä ja sisällään tapahtuu? Voin sanoa, että lomaan ladatut odotukset ropisevat jo ennestään tukkiutuneeseen lattiakaivoon, ja lopputuloksena on aikamoinen tahmaisa sotku.

Kriisit, kulissit ja kuplat - ja kuplien rikkoutuminen. Suomenruotsalaisuuttahan sanotaan kuplaksi, keskiluokkaisuutta myös. Kirjailija tarvitsee kuplansa kirjoittaakseen, rakastavaiset ja masentuneet sulkeutuvat kupliinsa - joskus yhdessä, joskus erikseen. Kirjan tapahtumapaikka Maitolahti on kuin yksi iso kupla, johon henkilöhahmot sulkeutuvat ja keräilevät ympärilleen pienempiä kuplia. Maailmanloppua julistava kommuuni se vasta kulissikupla onkin.

Kuplilla on myös tapana puhjeta ennemmin tai myöhemmin. Poks. 

Kaikki tarinan henkilöt ovat vähän irrallaan todellisuudesta. Kaikki yrittävät pönkitellä kulissejaan, jotta ihan kaikki ympärillä ei romahtaisi. Vaikka kaikki on jo romahtanut - tai romahtamaisillaan. Maitolahti on kuin eristyksissä oleva paratiisi, joka vilisee käärmeitä, joita kukaan ei suostu näkemään. On kuin ihmiset toisaalta haluaisivat ja toisaalta pakotettaisiin irtaantumaan muusta maailmasta, sulkeutumaan parhaat päivänsä nähneen mökkialueen pysähtyneisyyteen. Joskus se tekee hyvää, toisinaan ei.

Teirin luoma tunnelma on jähmeän tahmeaa, maidonharmaata mutavelliä. Kulissit kilahtelevat rikki taidokkaasti sanoitettuina, ja kesän tukala ja kummallinen tunnelma tuntuu hankalalta hengittää. Perheiden ja ylipäätään ihmissuhteiden monimutkaiset kiehkurat kieppuvat kaulan ympärille välillä hyväillen, välillä kuristaen.

Kirjan kieli ei sen sijaan ole tahmeaa, vaan sangen nautinnollista. Dialogi ei aina oikein uponnut itselleni, mutta taidokas tunnelman luominen vei huomioni hieman jäykältä vuoropuhelulta. Teemat ja ajankohtaisuus viehättivät suuresti, ja oli mielenkiintoista huomioida, kuinka eri tavoilla ja tasoilla samaa asiaa - ongelmien pakenemista ja piilottelua - voikaan kuvata. 

Henkilöhahmot vaikuttivat herkullisilta, mutta jäivät vähän valjuiksi ja etäisiksi. Olisi ollut mielenkiintoista sulkeltaa vielä vähän syvemmälle heidän elämiinsä, ihmissuhteisiinsa, mietteisiinsä - ja kupliinsa. Etenkin Anton-pojan herkkyyteen ja mielenmaisemaan olisin halunnut tutustua paremmin, samoin perheen vanhempien väliseen dynamiikkaan, johon jäi aika tavalla aukkoja, vaikka kaikkein olennaisin ehkä onkin sanottu. 

Olennaisesta puheenollen: täytyy sanoa, että Sanna Manderin luoma kansi on mielestäni aivan loistava. Sen lisäksi, että se on kaunis, on se onnistunut mielestäni tavoittamaan jotain olennaista kirjan tunnelmasta. Jotakin siitä tummankirjavasta raskaudesta ja kuplavaahdon hyhmäisestä keveydestä, joista tämä tarina on rakennettu. 

"Minulle siitä rannasta tulee ikäviä asioita mieleen." 

(s. 267)

Kesän loppu on syksyn alku. Maailmanloppukin on jonkin uuden lähtöpiste. Ehkä kaikki ei sittenkään ole menetetty - etenkään toivo. 

Ja millä tavalla se maailma sitten loppuu? Tämä kirja jätti minut vähän haikeaksi ja hieman hämmentyneeksi. En oikein tiedä, mitä ajatella tästä kirjasta. 

Tekijä: Philip Teir
Teos: Tällä tavalla maailma loppuu (ruotsinkielinen alkuteos: Så här upphör världen; suom. Jaana Nikula)
Kustantaja: Otava 2017
Sivuja: 287
Mistä: Kirjastosta

-Viivi

Ps. Blogi löytyy nyt myös Bloglovin'-palvelusta, jossa sitä on kätevää seurata! Tässä linkki:

Follow my blog with Bloglovin