Gunilla Bergström: Mikko Mallikkaan parhaat tarinat

Kirjallisuuden klassikkohan on teos, joka kestää aikaa, herättää tunteita ja sopii hyvin erilaisten ihmisten luettavaksi. Mikko Mallikas on eittämättä klassikko. Enpä silti olisi kirjastossa kirjaan tarttuessani uskonut, kuinka suuri hitti siitä tulisi perheemme sangen kriittisen yhden miehen raadin ruodinnassa. Gunilla Bergströmin Mikko Mallikkaan parhaat tarinat (Tammi 2014, suom. Kaija Pakkanen; Alfons Åberg. De tre första berättelserna, 2013) oli sellainen menestys meidän taloudessamme, että päätin kirjoittaa siitä ihan blogipostauksen. 

Kuvassa pihdit, joilla lapseni uhkaa sangen usein nipistävänsä äitiään. Eikä muuten aina jää pelkäksi uhkaukseksi. 

Koska meillä luetaan paljon (ainakin niin tahdon uskoa) lastenkirjoja, on minusta ihan järkevää ja tärkeää käsitellä myös niitä täällä blogissa aikuisten romaanien lomassa. Toivottavasti olen kasvattamassa lukutoukkaa, sillä pidän kirjallisuuden lukemista yhtä merkittävimpänä tapana kehittää ajatteluaan ja etenkin sosiaalista älykkyyttän. Lasten kirjoilla on ehdoton paikkansa maailmassa ja tässä blogissa. 

Mikko Mallikkaan parhaat tarinat sisältää siis 3 ensimmäistä Mikko Mallikas -tarinaa: Mikko Mallikas on oikukas (ilm. Suomessa 1977), Mikko Mallikas rakentaa helikopterin (1977) ja Mikko Mallikas panee töpinäksi (1977). Meidän perheessä Mallikas kolisee siis jo kolmannessa polvessa, ja on oikeastaan jännää huomata, kuinka hyvin aikaa 70-luvun poika on kestänyt. Niin no, Mikon isä polttaa piippua sisällä, mikä nykyisin on sangen tuomittavaa, ja nykyvanhempi varmaan harvemmin enää uppotuu sanomalehden ääreen niin, että lapsi ehtii saada vaikka mitä aikaan - nykyisin huomion viejänä on some. Pienet pojat leikkivät edelleen autoilla, ovat käveleviä kommelluksia ja aivan huippuhauskoja tyyppejä. On lohdullista huomata, että moni asia on pysynyt ajan kuluessa ennallaan.

Miksikö Mikko Mallikas sitten nousi suureksi hitiksi meidän perheessä? Voin toki vain arvailla 2,5-vuotiaan nappulan ajatuksia, mutta luulen, että suurin syy tarinoiden imuvoimaan ovat tilanteet, joihin jokainen pikkulapsiarkea elävä voi samaistua - niin lapset kuin vanhemmatkin. Helppo kieli, arkiset ongelmat ja juonen selkeys takaavat, että pienempikin lapsi tajuaa, mikä on jutun juju. Isommat lapset taas saavat tarinoista varmasti vielä enemmän, sillä he ymmärtävät paremmin moraaliset seikat sekä huumorin, joka myöskin koristaa tarinoita aika-ajoin.

Ja kuvitus. Totta kai kuvitus on tärkeä osa lastenkirjaa. Bergströmin piirrokset ovat selkeitä ja tarpeeksi yksinkertaisia lapsenkin käsittää. Aikuiselle (jos vain malttaa alkaa tukailla) kuvissa taas on hauskoja yksityiskohtia, kuten leikkaa ja liimaa -tyyliset lehdet, matot ja pyyhkeet. Tekstiä on sopivasti niin, että lapsi ehtii katsella kuvat samalla kun vanhempi lukee: kyllästymättä ja kuitenkin rauhassa. Se on mielestäni tärkeää.

Vaikka kyseessä onkin lastenkirja, en malta olla vetämättä yhtäläisyysviivoja Eve Hietamiehen Pasasten miesten tarinoihin (Hammaskeijusta tekemääni postaukseen pääsee tästä). Mikko Mallikkaassakin nimittäin eletään yksinhuoltajataloudessa miesten kesken, yritetään selvitä arjesta kahdestaan ja setvitään hulivilipojan toilailuja. Yksinhuoltaja- ja pikkulapsiarjen kuvauksen vuoksi Mikko Mallikas kolahti itsellenikin niin, että luen sitä pojalleni todella mielelläni: ah, vertaistuki! Sitäpaitsi pojan kanssa on hauska nauraa yhdessä ja muistella omakohtaisia tapauksia, joita Mallikkaan tarinat usein muistuttavat: "Muistatko, sinäkään et suostunut menemään nukkumaan!" "Niin, Mikon isä on vihainen, ihan niin kuin minäkin, kun sinä et usko!"

Ainoa suuremman luokan ongelma tässä on se, että meillä on kotona vain tämä yksi Mikko Mallikas -kirja. Pelkään pahoin, että ennen seuraavaa kirjastoreissua joudun lukemaan sen aika monta kertaa uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Ja uudestaan. Kirjalle siis pojaltani viisi ja puoli puoliksi syötyä juustosiivua. 

Sitäkin kyllä mietin, että voivatkohan naapurit tehdä valituksen, jos kirjaa intoutuu ilta-aikaan lukemaan ääneen vähän liian eläytyvästi. Hups.

Tekijä: Gunilla Bergström 
Teos: Mikko Mallikkaan parhaat tarinat (suom. Kaija Pakkanen; Alfons Åberg. De tre första berättelserna, 2013)
Kustantaja: Tammi 2014
Sivuja: 83
Mistä: Kirjastosta

-Viivi