Hei taas kuukausien tauon jälkeen!
Kiire, stressi ja moni muukin asia työnsivät minut pois kirjojen luota, pois blogin kimpusta, pois kirjagramista... Nyt alan pikkuhiljaa palailla takaisin kirjojen pariin. Ensimmäisenä vuorossa postaus, joka on odottanut postaustaan jo kohta kolme kuukautta:
Nautin kirjablogin pitämisestä erityisesti siksi, että sen kautta on tullut tartuttua kirjoihin, joihin muuten ei kenties olisi tullut tartuttua. Tätä kautta olen myös joutunut ulos mukavuusalueeltani ja saanut avartaa maailmankuvaani uusista ja erilaisista näkökulmista. Yksi tällainen kirja, johon tuskin olisin itsekseni tarttunut, on Heikki Kännön tänä syksynä ilmestynyt Sömnö (Sammakko 2018). Kiitos siis kustantamolle kirjan tarjoamisesta; kiitos houkuttelusta uuden ja oudon äärelle.
Kiire, stressi ja moni muukin asia työnsivät minut pois kirjojen luota, pois blogin kimpusta, pois kirjagramista... Nyt alan pikkuhiljaa palailla takaisin kirjojen pariin. Ensimmäisenä vuorossa postaus, joka on odottanut postaustaan jo kohta kolme kuukautta:
Nautin kirjablogin pitämisestä erityisesti siksi, että sen kautta on tullut tartuttua kirjoihin, joihin muuten ei kenties olisi tullut tartuttua. Tätä kautta olen myös joutunut ulos mukavuusalueeltani ja saanut avartaa maailmankuvaani uusista ja erilaisista näkökulmista. Yksi tällainen kirja, johon tuskin olisin itsekseni tarttunut, on Heikki Kännön tänä syksynä ilmestynyt Sömnö (Sammakko 2018). Kiitos siis kustantamolle kirjan tarjoamisesta; kiitos houkuttelusta uuden ja oudon äärelle.
Sömnö on aikamoinen järkäle. Se on järkäle kokonsa puolesta (yli 500 sivua) ja se on järkäle teemojensakin puitteissa. Se houkutteli pohtimaan ihmisyyttä, se pakotti katsomaan kummallisuuksiin ja se laittoi miettimään. Hauduttelin tätä arviotani viikkotolkulla, ja nyt lukemisesta on kuukausia, mutta olen edelleenkin aika ymmälläni. Mitä sitä oikein tuli luettua ja mitä siitä nyt sitten oikein osaisi sanoa?! Hienosti kerrottua, mutta mitä muuta..?
Sömnö kertoo ruotsalaisen kirjailijan, Isak Severinin pyrkimyksistä kirjoittaa syväluotaava elämäkerta maanmiehestään, taiteilija Werner H. Bergeristä. Severin on kirjoittanut Bergeristä jo yhden elämäkerran, mutta hänen mielestään se ei ole riittävän tarkka kuvaus päähenkilöstään. Se ei pääse tarpeeksi lähelle Bergeriä. Severin haluaa kiihkeästi päästä perin juurin perille Bergeristä, päästä perille tämän juurista, historiasta ja etenkin tämän pään sisällöstä.
Kirja onkin periaatteessa sukusaaga, joka saa alkunsa myytistä ja myyttisistä hahmoista, Bergerin isovanhemmista, Euroopan kuohuista, tieteen hurmasta, Kongon eksotiikasta, uskonnon ja taikauskon olemattomista rajapinnoista. On uskomattomia ihmiskohtaloita, kummallisia tapauksia, outoja päähänpinttymiä, insestiä ja salaisuuksia, joiden verhot raottuvat jos raottuvat. Tarina kieputtelee lukijansa uskon ja epäilyksen kiusaamaksi kysymysmerkiksi: mitä tässä nyt uskoa? Mitä pitäisi uskoa? Tarvitseeko mitään edes uskoa?
Sömnö on suureellinen ja mahtipontinen taustanaan Euroopan hullut vuodet, afrikkalaiset jumalhahmot, okkultistien kokoontumiset ja Sömnön saari. Fakta ja fiktio muodostuvat melkoiseksi sopaksi, oikeasti eläneet henkilöt ja keksityt hahmot pomppivat sivuilla ja näyttävät pitkää nenää.
Mikä on tieteen ja uskonnon ero, kun niitä katsoo tarpeeksi kaukaa tai tarpeeksi läheltä? Entä eroaako äärimmäiseksi eskaloituva aate millään tavoin ääriuskonnosta? Mitä on loppupeleissä politiikka, mitä uskonto, mitä tiede, mitä taide? Joku uhraa itsensä uskonnolle, toinen taiteelle, kolmas poliittiselle aatteelle, neljäs tieteen hyväksi. Miksi? Sömnö vastaa: kaiken perimmäisenä pontimena on aina sama kuolemanpelko ja ihmisen ikuinen haave kuolemattomuudesta.
Kirjan vanhahtava kieli korostaa tarinan eeposmaisuutta: tässähän luetaan suurmiehistä!
Miehistä, niin... Usein jäin pohtimaan naishahmojen roolia, joka tuntui sangen taajaan olevan valittavissa niistä kahdesta: huora tai saavuttamaton sellainen. Kirja vilisee prostituoituja, jotka ovat miesten saatavilla, ja kaunottaria, jotka ovat miesten perimmäisten halujen kohteena, mutta tavalla tai toisella saavuttamattomissa. Objekteja, henkisesti ja fyysisesti käytettäviä tai saavuttamattomia kohteita. Halun kohteita, inhon kohteita. Käyttöarvoiltaan paljon tai ei mitään. Miesten tekojen takana, miestensä varjoissa, ikuisesti ammennettavina muusina.
Onko kaikki seksiä? Juontaako kaikki juurensa seksiin ja seksuaaliseen haluun? Onko kaiken pohjimmaisena pontimena seksuaalisen tyydytyksen ikuinen hakeminen, seksuaalisen turhautumisen synkeä painolasti? Sieltäkö kumpuaa kaikki tiede, taide, uskonto ja politiikka? Etsimmekö me sittenkään ikuista elämää, vai etsimmekö me vain seksuaalista tyydytystä? Ongelma lienee kuvattu loistavin sanankääntein jo 60-luvulla: I can't get no satisfaction.
Perinteistä madonnahahmoa Sömnön naisista ei löydy, sillä tämän kirjan äidit hylkäävät poikansa ja miehensä - hylkäävät oltuaan paikalla, hylkäävät olematta koskaan paikalla tai hylkäävät ollessaan paikalla. Näin tekevät myös kirjan miehet. Ylisukupolviset traumat ovat mielenkiintoinen lähtökohta Bergerin suvun tarinalle, jossa ikävyydet tuntuvat kumuloituvan seuraavien sukupolvien niskaan yhä painavimpina ja painavimpina.
Melkoisen hämmentävä lukukokemus oli tämä Sömnö. Sammakon sanomissa nro 13 Kännö sanoo: "Sömnössä halusin kokeilla, kuinka hullun tarinan voin kirjoittaa niin, että se edelleen menee lukijaan täydestä." Ihan ei minuun onnistunut täydestä menemään, mutta kiitoksia kirjalle silti valtavasta määrästä ajatusherättelyä ja loppuunsa aika hedelmällisestä hypystä mukavuusalueen reunan toiselle puolelle. Hullua, huumaavaa, huimaavaa!
Sömnö kertoo ruotsalaisen kirjailijan, Isak Severinin pyrkimyksistä kirjoittaa syväluotaava elämäkerta maanmiehestään, taiteilija Werner H. Bergeristä. Severin on kirjoittanut Bergeristä jo yhden elämäkerran, mutta hänen mielestään se ei ole riittävän tarkka kuvaus päähenkilöstään. Se ei pääse tarpeeksi lähelle Bergeriä. Severin haluaa kiihkeästi päästä perin juurin perille Bergeristä, päästä perille tämän juurista, historiasta ja etenkin tämän pään sisällöstä.
Kirja onkin periaatteessa sukusaaga, joka saa alkunsa myytistä ja myyttisistä hahmoista, Bergerin isovanhemmista, Euroopan kuohuista, tieteen hurmasta, Kongon eksotiikasta, uskonnon ja taikauskon olemattomista rajapinnoista. On uskomattomia ihmiskohtaloita, kummallisia tapauksia, outoja päähänpinttymiä, insestiä ja salaisuuksia, joiden verhot raottuvat jos raottuvat. Tarina kieputtelee lukijansa uskon ja epäilyksen kiusaamaksi kysymysmerkiksi: mitä tässä nyt uskoa? Mitä pitäisi uskoa? Tarvitseeko mitään edes uskoa?
Sömnö on suureellinen ja mahtipontinen taustanaan Euroopan hullut vuodet, afrikkalaiset jumalhahmot, okkultistien kokoontumiset ja Sömnön saari. Fakta ja fiktio muodostuvat melkoiseksi sopaksi, oikeasti eläneet henkilöt ja keksityt hahmot pomppivat sivuilla ja näyttävät pitkää nenää.
Mikä on tieteen ja uskonnon ero, kun niitä katsoo tarpeeksi kaukaa tai tarpeeksi läheltä? Entä eroaako äärimmäiseksi eskaloituva aate millään tavoin ääriuskonnosta? Mitä on loppupeleissä politiikka, mitä uskonto, mitä tiede, mitä taide? Joku uhraa itsensä uskonnolle, toinen taiteelle, kolmas poliittiselle aatteelle, neljäs tieteen hyväksi. Miksi? Sömnö vastaa: kaiken perimmäisenä pontimena on aina sama kuolemanpelko ja ihmisen ikuinen haave kuolemattomuudesta.
Kirjan vanhahtava kieli korostaa tarinan eeposmaisuutta: tässähän luetaan suurmiehistä!
Miehistä, niin... Usein jäin pohtimaan naishahmojen roolia, joka tuntui sangen taajaan olevan valittavissa niistä kahdesta: huora tai saavuttamaton sellainen. Kirja vilisee prostituoituja, jotka ovat miesten saatavilla, ja kaunottaria, jotka ovat miesten perimmäisten halujen kohteena, mutta tavalla tai toisella saavuttamattomissa. Objekteja, henkisesti ja fyysisesti käytettäviä tai saavuttamattomia kohteita. Halun kohteita, inhon kohteita. Käyttöarvoiltaan paljon tai ei mitään. Miesten tekojen takana, miestensä varjoissa, ikuisesti ammennettavina muusina.
Onko kaikki seksiä? Juontaako kaikki juurensa seksiin ja seksuaaliseen haluun? Onko kaiken pohjimmaisena pontimena seksuaalisen tyydytyksen ikuinen hakeminen, seksuaalisen turhautumisen synkeä painolasti? Sieltäkö kumpuaa kaikki tiede, taide, uskonto ja politiikka? Etsimmekö me sittenkään ikuista elämää, vai etsimmekö me vain seksuaalista tyydytystä? Ongelma lienee kuvattu loistavin sanankääntein jo 60-luvulla: I can't get no satisfaction.
Perinteistä madonnahahmoa Sömnön naisista ei löydy, sillä tämän kirjan äidit hylkäävät poikansa ja miehensä - hylkäävät oltuaan paikalla, hylkäävät olematta koskaan paikalla tai hylkäävät ollessaan paikalla. Näin tekevät myös kirjan miehet. Ylisukupolviset traumat ovat mielenkiintoinen lähtökohta Bergerin suvun tarinalle, jossa ikävyydet tuntuvat kumuloituvan seuraavien sukupolvien niskaan yhä painavimpina ja painavimpina.
Melkoisen hämmentävä lukukokemus oli tämä Sömnö. Sammakon sanomissa nro 13 Kännö sanoo: "Sömnössä halusin kokeilla, kuinka hullun tarinan voin kirjoittaa niin, että se edelleen menee lukijaan täydestä." Ihan ei minuun onnistunut täydestä menemään, mutta kiitoksia kirjalle silti valtavasta määrästä ajatusherättelyä ja loppuunsa aika hedelmällisestä hypystä mukavuusalueen reunan toiselle puolelle. Hullua, huumaavaa, huimaavaa!
Tekijä: Heikki Kännö
Teos: Sömnö
Kustantaja: Sammakko 2018
Sivuja: 550
Mistä: Arvostelukappale
- Viivi
- Viivi
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! 💕