Muutama viikko sitten, Jörn Donnerin romaania Vesi on verta sakeampaa (Otava 2018) lukiessani sen kuvaama sekasortoinen maailma tuntui vieraalta ja kaukaiselta, sellaiselta joka ei voisi tulla näin liki. Toki tilanne on erilainen: emme elä, luojan kiitos, sekasortoista sisällissodan jälkeistä aikaa juuri isenäistyneessä valtiossa, vaan olemme onneksi edelleen modernin hyvinvointiyhteiskunnan asukkeja. Silti suljetut rajat ja ulkoisen ja sisäisen uhan alati piinaava läsnäolo (tai ainakin kokemus moisesta) ovat myös tätä hetkeä, niin absurdilta kuin se edelleen jotenkin tuntuukin.
Vesi on verta sakeampaa on kahdessa tai useammassakin aikatasossa liikkuva romaani, jonka pääasiallinen tapahtumapaikka on Terijoki vuonna 1918. Suomen ja Neuvosto-Venäjän raja on umpeutumassa. Kaikki ovat haavoilla, arvilla ja mustelmilla. Toiset ovat voittajia, toiset häviäjiä. Tai ei: loppujen lopuksi kaikki taitavat olla häviäjiä. Suuret ajatukset ja ideologiat ovat kylväneet inhimillistä kärsimystä ympärilleen.
Siksi Aleksanderkin saapuu Terijoelle. Salaa. Pakoon Pietarin nälkää, sekasortoa ja vainoja. Hän saapuu omistamalleen huvilalle, joka ei kuitenkaan enää oikeastaan ole hänen. Koska Terijoki on nyt Suomea ja Suomi ei toivota häntä tervetulleeksi. Huvilallaan Aleksander tapaa Annan, joka on asettunut sinne asumaan. Lopulta näiden välille syntyy rakkaussuhde. Tai onko se sitten rakkautta, vai olosuhteiden pakottamaa kahden hätäisen sielun kietoutumista toisiinsa, mene ja tiedä. Vai onko rakkaus edes muuta...
Kaiken tämän kertoo mies, joka on yrittänyt koota tarinaa yhteen isänsä jäämistöstä löytyneistä papereista. Voikin sanoa, että tässä tarinassa vain jäljelle jääneet, säilyneet paperit puhuvat. Tätä tulkintaa tukee se, että kirjassa dialogia ei ole erotettu tekstistä välimerkeillä, mutta asiakirjalainaukset on. Mutta mitä itsessään äänetön, vuosia ullakon laatikossa maannut paperi voi lopulta sanoa?
Vesi on verta sakeampaa hämmentää. Se herättää kysymyksiä enemmän, kuin antaa vastauksia. Päähenkilöt jäävät kysymysmerkeiksi, samoin kuin toden ja tarun suhde; osa kirjan lainauksista on todellisista asiakirjoista, mutta yhteyksistään irrotettuina, osa henkilöistäkin (ainakin nimistä) on oikeasti olemassa olleita.
Tämä toden ja keksityn sekoittaminen niin romaanin maailmassa kuin romaanin ja tosielämän välilläkin ei tee lukukokemuksesta helppoa. Varmaa on vain se, että mikään ei ole varmaa. Kaikki on lopulta yhteyksistään irroitettua, tulkittua, palasista kokoon raavittua. Mukaan lukien alla näkyvä takakannen tiivistelmä: mielestäni kirja on nimenomaan aivan muuta, kuin rakkaustarina.
Tämä kysymysten ja epävarmuuden herättäminen on itse asiassa tämän hieman irrallisista palasista kokoon raavitun romaanin parasta antia. Se luo eteen maailman sellaisena kuin se kai todellisuudessa onkin - etenkin kriisiaikoina. Kaaoksellisen maailmantilan kokee romaanin sivuilla hyvin kouriintuntuvasti. Sen kokeminen vavisuttaa - mutta myös koukuttaa: viihdyin, vähän yllätykseksenikin, kirjan ääressä hyvin. Ymmärrän maailmaa ja historiaamme taas ehkä vähän paremmin.
Vesi on verta sakeampaa hämmentää. Se herättää kysymyksiä enemmän, kuin antaa vastauksia. Päähenkilöt jäävät kysymysmerkeiksi, samoin kuin toden ja tarun suhde; osa kirjan lainauksista on todellisista asiakirjoista, mutta yhteyksistään irrotettuina, osa henkilöistäkin (ainakin nimistä) on oikeasti olemassa olleita.
Tämä toden ja keksityn sekoittaminen niin romaanin maailmassa kuin romaanin ja tosielämän välilläkin ei tee lukukokemuksesta helppoa. Varmaa on vain se, että mikään ei ole varmaa. Kaikki on lopulta yhteyksistään irroitettua, tulkittua, palasista kokoon raavittua. Mukaan lukien alla näkyvä takakannen tiivistelmä: mielestäni kirja on nimenomaan aivan muuta, kuin rakkaustarina.
Tämä kysymysten ja epävarmuuden herättäminen on itse asiassa tämän hieman irrallisista palasista kokoon raavitun romaanin parasta antia. Se luo eteen maailman sellaisena kuin se kai todellisuudessa onkin - etenkin kriisiaikoina. Kaaoksellisen maailmantilan kokee romaanin sivuilla hyvin kouriintuntuvasti. Sen kokeminen vavisuttaa - mutta myös koukuttaa: viihdyin, vähän yllätykseksenikin, kirjan ääressä hyvin. Ymmärrän maailmaa ja historiaamme taas ehkä vähän paremmin.
Tekijä: Jörn Donner
Teos: Vesi on verta sakeampaa (Blod är tunnare än vatten, suom. Kari V. Koski)
Kustantaja: Otava 2018
Sivuja: 285
Mistä: Kirjastosta
-Viivi
Mulla on tämä lainassa ja olen sitä vähän selaillut, tuntuu tosiaan pikkaisen haastavammalta. Lukemisesta ei ainakaan vielä ole pulaa, joten katsellaan tuleeko lopulta lukuun.
VastaaPoistaKuulostaa mielenkiintoiselta kirjalta. En ole lukenut Donnerin tuotantoa ollenkaan, joten ehkä tartun tähän joskus. Sisällissodan aihepiiri on aina kiinnostava.
VastaaPoistaDonner on jäänyt minultakin kokonaan väliin, mutta tämä kuulostaa kyllä mielenkiintoiselta.
VastaaPoistaMinäkään en ole Donneria lukenut. Hänen persoonansa on vaikuttanut siihen, että olen kiertänyt kirjatkin kaukaa, mutta tämä kirja kuulostaa itse asiassa aika kiinnostavalta. Sisällissota on aiheena sellainen, etten siitä yleensä pidä, mutta Donnerin tapa käsitellä aihetta saattaisi sopia minulle paremmin kuin ns. perinteinen romaani.
VastaaPoistaOlen lukenut Donnerilta jotain ja joskus, mutta myöhempi tuotanto on vierasta. Jotenkin en aivan jaksa innostua asiakirjapohjaisesta teoksesta tällä hetkellä, vaikka hyvin kirjoitettu dokumenttiromaani on parhaimmillaan yhtä koukuttavaa luettavaa kuin mikä tahansa muukin.
VastaaPoista