maanantai 16. huhtikuuta 2018

PP: Saako silittää?

Hyvää alkanutta lukuviikkoa! 

Edellisen postauksen Rikki-romaani oli sen verran tunteikas luettava, että se vaati vastapainoksi jotakin täysin erilaista (mutta oliko niin erilaista sittenkään...). Siksipä päätin tarttua pieneen keltaiseen kirjaan, jossa on muistilapuille piirrettyjä yhden ruudun (sarja-)kuvia à la PP eli tuttavallisemmin Pieruperse. Kuten jo taiteilijan nimestä voi kenties päätellä, Saako silittää? (Atena 2017) sisältää huumoria, joka on niin huonoa, että on jo nerokasta.

Törmäsin Pieruperseeseen Instagramissa vasta ihan vähän aikaa sitten, ja ensimmäinen reaktioni oli ilahtunut hölmistys: Mitä kummaa olen missannut?! Onneksi tilanne on tullut sittemmin korjattua niin Insta-selailun kuin tämän kirjankin myötä. Suurin osa kirjan kuvista on muuten aiemmin julkaisemattomia, mistä ehdottomasti plussaa!


Mistä sitten oikein on kyse? PP:n Instagram-tili varmasti puhuu parhaiten itse puolestaan, mutta voinhan toki yrittää luonnehtia tätä muistilappusarjakuvaa: törkeää, mustaa ja vielä mustempaa huumoria, oivaltavaa ja nerokasta kritiikkiä. Se on juuri sitä suuresti ihailemaani "saako tälle edes nauraa" -settiä, joka haastaa lukijaansa ja puskee yli hyvän maun rajojen niin että ryskyy. Huumori on taitolaji, todettakoon kuluneesti, ja PP on kyllä törkeydessään sen yhdenlainen mestari. Stereotypioilla leikkiminen, karikatyyrit, yllättäminen ja hätkähdyttäminen - kerrassaan ala-arvoista ja siksi juuri niin mainiota.

Pieruperseen muistilappuja voi toki lukea hyvinkin aivottomasti, ja nauraa niille silti, mutta parhaiten mielestäni PP:tä lukee ajatuksen kanssa. Mitä siellä törkeiden heittojen, kakkahuumorin, porilaisvitsien ja mauttomuuksien takana oikein on? No, ei välttämättä aina mitään, mutta usein sieltä löytyy napakkaa yhteiskuntakritiikkiä ja surullisia (nykyajan) ilmiöitä pöydälle nostettuina ja mustekynällä alleviivattuina: rasismi, misogynia, lapsen itsetunnon tuhoavat aikuiset, käsittämättömät kasvatusmallit, mielenterveysongelmat, sairas maailma... Vai onko se nyt sairas, vai maailma vain sellaisena, kuin se on. Tutuiksi tulevat useammat toistuvasti sarjiksissa esiintyvät hahmot, kuten käsittämättömän törkeä mummo, Tiinan elosteleva mies, hienostelevat lokit, rehtori, joka joutuu näkemään ties millaisia lapsia ja etenkin vanhempia, sekä pojallensa naisvihaa opettava isukki.


Niin, siitä aiemmin mainitsemastani erilaisuudesta/samankaltaisuudesta: kuten Reija Gladin Rikki-romaanissa, myös PP:n sarjakuvissa on lapsia, jotka joutuvat elämään ja kasvamaan ihan käsittämättömässä maailmassa, ihan älyttömien aikuisten ympäröimänä. Mustavalkoista ja korosteista? Kyllä. Mutta myös totta. Paljon on Pieruperseellä myös mielenterveyttä (sen rakoilua) sivuavia muistilappukuvia, jotka nekin naurattavat oikeastaan juuri osuvuutensa vuoksi. Tarkkasilmäistä yhteiskunnan tarkastelua! 

Itkunauru (ilosta ja surusta) tekee joskus oikein hyvää, ja musta huumori, joka nostaa framille isoja kysymyksiä ja monenlaisia tunteita, on todella toimiva keino kyseenalaistaa asioita. Pipot joutavatkin nyt kevään myötä pois päästä, ainakin jos ne kiristävät liikaa. 

PP: Saako silittää? (Atena 2017)

Tekijä
PP
Teos: Saako silittää?
KustantajaAtena 2017
Sivuja: 128
Mistä: Arvostelukappale

Sarjakuvahaaste 2018

-Viivi 

1 kommentti: