Ville Pohjalainen: Nelieliö

Lo(s)kaista viikonlopunalkua!

Ville Pohjalaisen omakustanteinen runoteos Nelieliö (2017) on aikamoisen synkeää elämän anti-ilotulitusta, joka jaksaa yllättää rujoudellaan ja rumuudellaan runo toisensa jälkeen. Varoitus: tämä arviokin sisältää sangen rumaa kieltä.

Kuvaillakseni teosta lainaan Kummelin Virsikirjan lisälehtiä lehteilevää urkuri Anders Gärderoodia: "Se menee --- ala-allegoriaan: arki, ahdistus, kiusaus, synti."

Ville Pohjalainen: Nelieliö

Teoksen 2 ensimmäistä osaa Aikalaiskrapula ja Outokainen avautuivat toivottomina, oksennuksenhajuisina ja hientahmaisina. On yön synkkyyttä, viinaa ja menkkapaneskelua. On ryyppäämistä kapakoissa ja on jyystöä Bangkokissa. On outoja unia, psykoosilääkkeiden makua ja  Dillinger-pitsaa. On lohduton maailma, jossa ei ole muuta, kuin miehen turhautuminen ja muisto. Naisen tuoksu.

Kolmas osa, Solmu, pompauttaa lukijan päiviin tuon naisen kanssa. Lopunalun uumoilua ja uumia. Lopullista loputtomuutta. Kaunistakin kaihoa keskellä harmaan maailman massaa. Hetken ykseys ja ainainen yksinäisyys. Neljäs osa, Vapauteni sivut, jatkaa Solmun viitoittamalla kaihoisalla tiellä, kunnes heittää lukijansa yhtäkkiä keskelle  monta kertaa nähtyä pornofilmiä. Bang bang!

Ville Pohjalainen: Nelieliö

Kokoelmassa kokeillaan hyvinkin erilaisia tyylejä aina proosarunosta loppusoinnulliseen, mutta valtaosa runoista ampuu silmille (en sano mitä) hengästyttävällä sarjatulella. Rujoja kuvia. Sukuelimiä. Eritteitä. Masennusta. Ahdistusta. Kiusauksia. Tympeyttä. Eri (t)teitä samaan pisteeseen, jossa maailmalla ei ole enää tarjota mitään arvokasta, pelkkiä valhekuvia vain.

Laskin kirjan monta kertaa käsistäni hengästyneenä ja liikaakin nähneenä. Lasken taas, viimeisen kerran.

Pohjalaisella on Youtubessa spoken word -runoutta:

Tekijä: Ville Pohjalainen

Teos: Nelieliö

Kustantaja: BoD 2017

Sivuja: 174

Mistä: Arvostelukappale

- Viivi