Peter Sandström: Laudatur

Laudatur. Ylistettävä. 

Peter Sandström kirjoittaa Laudaturissaan (Kustantamo S&S 2016) Peter Sandströmistä, Seeprasta ja näiden lapsista, äidistä ja isästä, kahdesta ajasta, vaatteista, vanhenemisesta ja  puutarhoista, etäisyyksistä ja etääntymisestä.

"Oravainen oli mies, jonka minä olisin voinut keksiä, hän olisi voinut esiintyä hahmona jossain tekstissäni. Voin tehdä hänellä mitä haluan, ajattelin. Kaikki valta on minun käsissäni."

(s. 123)

Kun kirjailija käyttää kirjansa päähenkilönä itsensä nimikaimaa, syntyy melko mielenkiintoinen asetelma. Leikin ja todellisuuden rajat häilyvät, eikä lukija voi olla varma, kuinka paljon on totta, kuinka paljon keksittyä. Laudaturin paras anti on mielestäni  juuri totuudella leikittelyssä: aivan kuin Sandström olisi halunnut vetää todelliset tilanteet yli todellisuuden rajojen. "Mitä jos tilanne olisikin edennyt näin?!" Samalla välillä kuitenkin koin, että tilanteiden absurdius on vedetty niin  pitkälle, että en enää pysynyt perässä. Kenties syynä on se, että en aina osannut nähdä rivien takana keikkuvaa symboliikkaa (jota kirjassa eittämättä on paljon), vaan olen jumittanut liiaksi konkretiaan kummallisten tapausten näyttäytyessä näin vain kummallisina.

Romaani on oikeastaan yksi pitkä monologi, runoilija-Peterin ajatustenvirtaa, joka seilaa edestakaisin kahdessa aikatasossa: vuodessa tuhatyhdeksänsataakahdeksankymmentäkahdeksan, jolloin isä saa kuokasta päähänsä, ja vuodessa kaksituhattakuusitoista, jolloin Peter tuntuu etääntyneen perheestään pahemman kerran. Poukkoilevat ajatukset ja tilanteisiin pysähtyminen on paljon tärkeämpää, kuin se, mitä tapahtuu, vaikka onhan sekin toki merkityksellistä. On kai se merkityksellistä, jos isä saa äidiltä kuokasta. Vaikkakin merkityksellisempää on se, miksi näin tapahtuu. Kahden aikatason välillä hyppiminen ei riko tarinan yhtenäisyyttä, vaan entinen ja nykyinen soljuvat yhdessä muodostaen eheän kokonaisuuden.

Laudaturin teemat pyörivät aika paljolti perheessä ja etääntymisessä, siinä, että omaa perhettäänkään ja puolisoaan ei täysin tunne, ei täysin kohtaa, vaikka asuukin (ainakin paperilla) saman katon alla ja pyykkää pyykit samassa pesukoneessa. Erityishuomiota saavat isä-poikasuhteet, miessukupolvien perintö, joka virtaa mykkänä mutta vahvana isältä perittynä pojalle. Myös vanheneminen on yksi kantavista teemoista, eikä päähenkilö näe sitä mitenkään kauniina, vaan väistämättömänä luisumisena lapsuuden kauneudesta kohti yhä synkempää aikaa, jonka sävyt harmaantuvat hiusten mukana. Samalla lailla myös maailma ennen ja nyt -asetelma on läsnä koko tarinan ajan sanomanaan se vanha ja tavanomainen: "Ennen kaikki oli paremmin." Vai oliko sittenkään?

"Tietyllä tapaa siinä oli jotain lohdullista ja oikeaa, sillä olin päässyt jo pisteeseen jossa oli helppo hyväksyä elämän kääntyneen kohti loppuaan, seikka joka kenties kuulosti runolliselta mutta harvoin oli sitä niille jotka kyseisen oivalluksen joutuivat tekemään."

(s.8)

Peterin ajatusvirtaan mahtuu kauniita oivalluksia ja pureskeltavia pohdintoja. Kauniista ja sulavasta kielestä osakiitos kuuluu toki suomentaja Outi Mennalle. Hieno suomennoskaan ei auttanut niissä kohdissa, joissa koin törmääväni kuluneisiin lausahduksiin ja paljon käytettyihin sanontoihin, joilla ei enää annettavaa ole. Mutta onhan se niinkin, että kuluneet sanonnat ovat kuluneita syystä: kaikessa kuluneisuudessaan ne ovat osuvia kuvauksia maailmasta ja elämästä siellä. Kirjan tunnelma on pohdiskelevuutensa vuoksi unenomainen, sumuinen, vaikka ajatukset ja hetket kirkkaita itsessään ovatkin. Takakannessa luvattua huvittavuutta en itse kirjasta löytänyt, vaan koin kirjan oikeastaan aika surumieliseksi - melankoliaakin takakansi tosin lupailee. Peterin jonkinasteinen luovuttaminen elämän suhteen surettaa. Yhä etäisemmät perhesuhteetkin tummentavat tunnelmaa. Tätä voi tosin hieman sekoittaa se tosiasia, että vaimo on ilmoittanut olevansa raskaana. Pysähtyneisyys saattaa olla murtumassa, ja lapsuus taas kohta konkreettisesti käsillä. Kirja loppuu, mutta tarina jatkuu.

Laudatur oli mielenkiintoinen lukukokemus -  erilainen ajatusvirtamonologiluonteensa myötä. Ihan en kuitenkaan päässyt sukeltamaan kirjan maailmaan, enkä valitettavasti täysin osannut uppoutua sen sinänsä taidokkaasti rakennettuihin tunnelmiin ja kauniisiin filosofisiin ajatelmiin. Hyvin kirjoitettu kirja, mutta jokin jäi omasta lukukokemuksestani uupumaan. Kirja on laajalti kehuttu, joten oma valju kokemukseni hämmentää. Kenties aika oli väärä. Ja vaikken kokenut Laudaturia omakseni, ymmärrän kyllä, miksi se oli ilmestymisvuotenaan Finlandia-ehdokas.

Tekijä: Peter Sandström
Teos: Laudatur (ruotsinkielinen alkuteos: Laudatur; suom. Outi Menna)
Kustantaja: S&S 2016
Sivuja: 240
Mistä: Kirjastosta

-Viivi