Keski-ikäinen nainen ihastuu noin 1000 vuotta sityen eläneen japanilaisen Sei Shōnagonin tarinaan ja tämän Tyynynaluskirjaan, päättää kirjoittaa tästä tietokirjan ja lähtee vuorotteluvapaalle ja Japaniin tukirahojen turvin. Tuloksena ei ole niinkään kirja Sei Shōnagonista, vaan ennemminkin Kankimäestä itsestään, hänen matkoistaan ja hänen kokemuksistaan Japanissa. Tässä lyhyt luonnehdintani Mia Kankimäen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin (Otava 2013).
Kankimäen kirjat (tämä sekä Naiset joita ajattelen öisin) olivat ainakin jossain vaiheessa jonkinlaisia somehittejä, joten tottahan minäkin (mattimyöhäsenä tietysti) kirjaan tartuin - ja sain aika ristiriitaisen lukukokemuksen.
Kirjan kaunista antia on antaumuksellinen Japani-fiilistely ja -ihastelu, johon on helppo uppoutua, vaikkei varsinainen Japani-intoilija olisikaan. Ruuat voi melkein maistaa, teatterin tunnelman aistia, kirsikankukat nähdä yövalaistuksessa. Sei Shōnagonin elämään ja Heian-kauden Japaniin luodaan mielenkiintoisia katsauksia, jotka Kankimäki on ansiokkaasti koonnut pienistä tiedon murusista.
Ja sitten on muutama mutta. Mikä on tämä ajatuspieru?!:
"---mutta vaikutan vain autistiselta idiootilta, joka ei ole herännyt koko matkalla tai elämässä ylipäätään." (s. 352)
Myös, näin savolaismurretta arjessani viäntävänä, jouduin hieman hämilleni seuraavasta:
"Matkalukemisen on oltava tilanteeseen sopivaa. Jos kaipaa suomenkielistä luettavaa, voi Japanissa lukea Rei Shimura -dekkareita, Haruki Murakamia tai Kenkōn Joutilaan mietteitä. Suomen sota-aikaan sijoittuva, savon murteella kirjoitettu teos, vaikka kuinka loistava ja palkittu, on sen sijaan täysin sopimaton ja sellaista on turha matkalaukkuun pakata." (s. 304)
Ymmärrän toki toisaalta ajatuksen, mutta silti jäin miettimään, että olisinkohan minä ollut täysin sopimaton matkaseuralaiseksi - olisinko pilannut herkän tunnelman, jos olisin alkanut vääntää hänelle savoa keskellä Kioton kirsikkakukkamerta tai hämyisän piilobaarin pöydässä - vaikken nyt toisen maailmansodan aikainen olekaan..?! Ja jos lukija ei koe olevansa tervetullut matkakirjan matkaseuralaiseksi, niin kokemus saattaa jäädä vähän laimeaksi...
Tuo savoletkaus on tietysti kaiketi huumoria, mutta siitä kuitenkin paistaa sellainen hieman snobbaileva asenne, joka vaivasi minua koko kirjan ajan.
Japanista luotu kuva jäi kirjassa ehkä vähän turhan kiiltokuvamaiseksi - tarkoituksella varmastikin, sillä kirjan tyyli mukailee ainakin ajatuksen tasolla Tyynynaluskirjan runollista otetta. Kaikki vain oli Japanissa parempaa jo tuhat vuotta sitten, kauniimpaa, herkempää, sivistyneempää, jännempää - eurooppalaiset (ja etenkään suomalaiset - ja etenkään savolaiset) eivät ymmärrä tästä kerta kaikkiaan mitään. Paitsi tietysti harvat ja valitut, jotka harrastavat ikebanaa myös kotimaassaan.
Tämän kirjan on varmasti tarkoitus olla kaunis, herkkä. Kankimäki puhuttelee Sei Shōnagonia kauniisti, kuvailee Kiotoa aistivoimaisesti, kirjoittaa nokkelia Tyynynaluskirjan innoittamia listoja (mm. asioista, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin). Rosoja ei juurikaan mahdu mukaan, hieman huumoria ja paljon oman itsen puimista kylläkin.
Teoksen kyydissä pääsi tutustumaan Kiotoon ja sen kulttuuriin, vähän Sei Shōnagoniin ja paljon Mia Kankimäkeen. Oi, olisin halunnut ihastua tähän, mutta nyt jäi hieman epätervetulleeksi olo tämän matkakirjan kyydissä.
Lopuksi vielä Sein (ja Mian) innoittama lista:
Masentavia asioita:
Neurologisen erilaisuuden dissaus
Savolaismurteiden ja niiden puhujien pitäminen lähtökohtaisesti moukkamaisina
Matkustaminen, kun tunnet, ettei matkakumppanisi halua viettää aikaa kanssasi
Tekijä: Mia Kankimäki
Teos: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin
Kustantaja: Otava 2013
Sivuja: 380
-Viivi
Kiinnostavaa monin tavoin. Lähtökohta erityisen kiinnostava. Aivopieru toki näin erityisluokanopettajana kiinnostaa mm. seuraavista näkökulmista: millainen kirjoittaja persoonana on, millaiset ovat hänen sosiaaliset taidot ja millaiset arvot hänellä ylipäätään on. En jatka aiheesta enempää <3 Se taitaa olla savolaisten kohtalo, että vitsiä aina väännetään <3
VastaaPoistaVoihan savolaismurteet sentään - mutta ylpeänä viännän! 😁
PoistaTietysti on hyvä muistaa, että tämä kirja on melkein 10 vuotta vanha, eli esimerkiksi tietoisuus autismista ym. on varmaan ollut tuolloin heikompaa ja asioista on puhuttu eri tavalla kuin nykyisin. Mutta on kyllä silti sellainen aivotörähdys, että ei naurata... 😐
Minä en kiinnittänyt minkäänlaista huomiota noihin kohtiin. Itse näin rohkean keski-ikäisen naisen, joka muutti elämänsä mennäkseen intohimoaan kohti. Jossakin suhteessa samastuin Kankimäkeen.
VastaaPoistaTuo irtiotto arjesta oli kyllä hienon rohkea veto, johon harva pystyy!
PoistaMinäkään en noita mainitsemiasia kohtia lukenut samalla tavalla, mutta toisen kohdalle paljastettakoon, että olenkin alunperin turkulainen...
VastaaPoistaMinä en myöskään pitänyt kirjaa mitenkään erityisen kauniina tai herkkänä. Ankin tapaan näin naisen muuttamassa elämäänsä ja se sai minut ikävöimään... ei Japania, vaan ehkä sellaista omaa rohkeutta löytää omannäköiseni elämä. (Edelleen pohdin)
Mielenkiintoista, miten kiinnitämme eri asioihin huomiota ja koemme kirjat toisin.
Ja varmasti sama ihminenkin voi kokea kirjan eri tavalla eri elämäntilanteessa! En tiedä, onko tämä kirja, jolle antaisin toisen mahdollisuuden, mutta ehkä jonkin kirjan kanssa kannattaisi kokeilla uutta lukukertaa eri mielentilassa...
PoistaMinä en ole päässyt alkua pidemmälle näissä Kankimäen kirjoissa, joten en tiedä, kertovatko ne mistään muusta kuin hänestä itsestään. Se nimittäin on mieleeni jäänyt alkukuva eikä semmoinen jaksa silloin kiinnostaa, kun olen kuvittelut kirjan kertovan jostain aivan muust, eikä kyseinen henkilö kiinnosta. Tuollainen dissaus kuulostaa perin omituiselta, mutta kaipa se on olevinaan huumoria.
VastaaPoistaHyvin paljon tämä nimenomaan on kirja Kankimäestä, mutta onhan tässä myös kaunista Japanin kuvausta ja kiinnostavaa historiaa.
PoistaJos tämä olisi ilmestynyt jo 1990-luvulla jolloin olin kova Japani-fani, olisin varmasti lukenut tämän, mutta nyt se on jäänyt... Mulla on jotenkin niin kovin epämääräinen fiilis tästä kirjasta, etten osaa tarttua siihen.
VastaaPoistaEpämääräinen fiilis jäi lukemisen jälkeenkin :D Olihan tällä hetkensä, ehdottomasti!
PoistaItsekin luin tämän ns. myöhäisherännäisenä ja koin tämän mainiona fiilis- ja inspiraatiokirjana. Luin ja koin ne myös teoksen enemmänkin matkapäiväkirjana kuin esim. tietokirjana. Minäkin koin Ankin tavoin teoksen raikkaana oman tien kulkemisena.
VastaaPoistaTuo savolaiskohta on minulta mennyt ihan ohi. Voi olla, etten ole kiinnittänyt siihen huomiota, koska en ole kotoisin Savosta ja toisaalta kullakin on muutenkin omat määritelmänsä sopiville matkakirjoille.
Minä ihastuin tähän kovin, samoin kuin Mia Kankimäen kirjoitustyyliin. Kutsuin Mian lukupiiriimmekin ja hänestä voi varmuudella sanoa, että hän ei ole vähääkään snobbaileva. Kirjan myötä olisin halunnut lähteä heti Japaniin. Mian toinen kirja Naiset joita ajattelen öisin on vieläkin enemmän minun mieleeni. Toivoisin myös, että joka suomennos Sein Tyynynaluskirjasta viimeinkin ilmestyisi!
VastaaPoistaMuistan että ihastelin tämän äärellä erityisesti kirjailijan mahdollisuutta irtiottoon ja Japanikin kiinnosti. Luin tämän muuten aikanaan Miki-kirjana eli sellaisena pikkuisena teoksena, jonka paperi on kuin virsikirjasta. Tuo kirjamuoto ei tainnut oikein saada kansaa innostumaan, ei ainakaan minua.
VastaaPoistaTätä en ole lukenut, mutta yönaisista pidin. Japani ei ole itselleni koskaan ollut erityisen mielikuvitusta kutkutteleva alue, joten tähän en ole tuntenut sen suurempaa poltetta.
VastaaPoistaKyllä näin savolaisena väsyttää se, että lla äidinkieli, monivivahteinen ja herkkä, on valtaväestölle liian usein malliesimerkki hauskasta juntteilusta. Siihen on tosin jo tottunut. Mutta tuo autistiheitto on kyllä mauton.