Anne Vuori-Kemilä: Maahan viilletty raja

Haukipudas ja Kemi. Reeta ja Signe. 1900-luvun alku ja sen keskikohta. Kaksi naista, kaksi sukupolvea. Perityt ja jaetut traumat. Anne Vuori-Kemilän tositapahtumiin perustuva romaani Maahan viilletty raja (Karisto 2023) on riipaiseva kuvaus kaikesta tästä.

Reeta jää karmivalla tavalla yksin maailmaan, kun äiti ja sisar hukkuvat laivan lastaustöissä. Tyttö päätyy huutolaiseksi, piiaksi, ankaraan työhön. Tätä aikaa ei kuitenkaan sivuta kuin sivulauseissa, vaan varsinainen tarina alkaa siitä, kun Reeta on nuori työläinen. Sattuu vahinkoja, joita yhteiskunta (ja työnantaja) ei anna nuorelle naiselle anteeksi. Syntyy Signe. Syntyy mahdoton tilanne - köyhyys ja hätä. On annettava lapsi pois, Kemiin, isänsä luo. Eikä Signe anna koskaan anteeksi sitä, että Reeta halusi hänet takaisin.

Kirjan naiset tekevät rankkaa, ruumiillista työtä. Elävät köyhyydessä, tai ainakin sen rajalla. Tämä luo tarinalle taustan yhdessä sen asenneilmapiirin kanssa, jossa nämä joutuvat tarpomaan. Naisen asema on heikko. Kaksinaismoralismi jyllää. Kukaan ei auta, itse on pärjättävä ja keinot keksittävä. Eikä satamatyössä riitä, että on vahva ja riski. Ei riitä, että on miehen veroinen työntekijä. On aina oltava vielä enemmän. Ja silti tyydyttävä huonompaan palkkaan. Kirjan 1900-luvun alkupuoliskon työläiselämän (siis naisten satama-/lastaustöiden) kuvaus on jotakin vallan ainutlaatuista ja ihmeellistä.

Toinen esille nostettava seikka on sota-ajan kuvaus naisten silmin. Kotirintaman kuvaus, kun omat pojat ja miehet ja veljet ovat rintamalla. Kotielämän kuvaus, kun vierellä on sodan kauhut kokenut mies. Lapin sodan ja sen jälkipyykin kuvaus, kun saksalaisista tulikin veljien sijaan vihamiehiä.

Reeta ja Signe ovat aikansa ja ympäristönsä kasvattamia: kovia, umpinaisia, hankaliakin. He ovat rakkauden- ja hellyydenkaipuisia, mutta kykenemättömiä moista ilmaisemaan juuri mitenkään. He ovat orpoja, vaikka toisella on näennäisesti vanhempia kaksin kappalein. Heillä on kova kuori, mutta sisällään heillä on yksinäinen lapsi, jolla ei ole kykyä sanoittaa tuntemuksiaan millään lailla. He ovat yhteisönsä tavanomaisia jäseniä, uskon, mutta nykylukijan silmissä kovin traagisia hahmoja.

Romaanin luvuissa vuorottelevat Signen ja Reetan äänet. Tarina kulkee kronologisesti, joten on kiehtovaa lukea, kuinka äiti ja tytär peilaavat samoja asioita eri tavoin, toistensa ohi. On kaksi niin samanlaista, että he eivät voi millään kohdata saati ymmärtää toisiaan. Signe ajattelee olevansa niin kovin erilainen, kuin äitinsä. Mutta hänkin saa aviottoman lapsen, aivan kuin äitinsä. Hänkin saa osakseen häpeän leiman, aivan kuin äitinsä. Hän on menettänyt ja menettää niin paljon, aivan kuin äitinsä. Mutta silti, tai siksi, he eivät voi ymmärtää toisiaan. Reeta ei ymmärrä, miksi Signe ei anna hänelle anteeksi. Signe ei ymmärrä, että jotakin anteeksi annettavaa edes olisi. He eivät ymmärrä toisiaan, eivätkä itsejään. 

Maahan viilletty raja on romaani tavallisista, ehkä vähän yksinkertaisistakin naisista, ja näiden ylisukupolvisista traumoista. Se on romaani hiljaisesta tuskasta, joka jähmettyy kiveksi sisälle, pyörii läpi sisuskalujen ja tekee sydämestä onton hiidenkirnun. 

Se on romaani, mutta se on totta; Reeta ja Signe ovat oikeasti olleet olemassa. He ovat eläneet elämänsä, kuten Vuori-Kemilä on kirjoittanut - vaikka kirjailija on tietenkin tulkinnut, värittänyt, kutonut, maalannut elämäntarinoiden ympärille romaanin elementit. Ja kiehtovasti, kouriintuntuvasti, elävästi ja uskottavasti onkin kutonut! Vallan hieno, voimakas, vaikuttava lukukokemus.

Tekijä: Anne Vuori-Kemilä 

Teos: Maahan viilletty raja 

Kustantaja: Karisto 2023

Sivuja: 332 (äänikirja 9 t. 10 min.)

- Viivi