Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Lieksalaislähtöinen näyttelijä Pilvi Hämäläinen ei ole päästänyt entistä kotikaupunkiaan helpolla julkisuudessa. Samaa ilvettä ja pikkukaupungin ankeutta on ehdottomasti luvassa myös Hämäläisen esikoisromaanissa Cinderella (Otava 2022). Hämäläisen huumorin tavoin myös hänen kirjansa herättänee paljon tunteita, ajatuksia ja mielipiteitä lukijoissaan (tai kuulijoissaan - äänikirja on ihan mainio vaihtoehto etenkin, kun sen lukee itse kirjailija).

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Cinderellan päähenkilöinä on suvun kolme naista ja kolme sukupolvea: Sirkka, Siru ja Jade. Lisäksi mukana tässä yhdenpäivänromaanissa pyörii äitinsä varjossa vuosia vaiennut ja vapissut Jari. Miljöönä teoksessa on ahdas(-mielinen) tuppukylä, joka on melkein Lieksa, muttei kuitenkaan. Tapahtumien soundtrackina puolestaan soivat Suomen suosituimman tv-juontajan "Usko unelmiis!" -huudot, Jääkärimarssi ja Ihmisen ikävä toisen luo. 

Cinderellan ihmiskohtalot ovat synkkiä, jopa järkyttäviä. Romaanin vanhemmat ovat kaikki täysin kykenemättömiä tasapainoiseen vanhemmuuteen, kuten myös vastuunkantoon ja ylipäätään aikuisuuteen. Kaikkea tätä joutuvat todistamaan näiden jälkeläiset; ei voi kun toivoa, että pojasta tai tytöstä polvi paranisi, mutta tämäkin toive on hyvin hauras. Niin lähipiiri kuin koko paikkakunta on täynnä (ylisukupolvisia-)traumoja, päihdeongelmia, osattomuutta. On niin paljon pahaa oloa, jonka käsittelyyn ei ole keinoja. Ankeaa!

Teemat ovat raskaita, mutta onneksi vastapainona on Hämäläisen tuttu musta, hirtehinen huumori. Näin lukeminen ei käy aivan liian raskaaksi. Ilman huumoria Cinderella olisi puhdas pikkukaupunkidystopia, nyt se on aivan äärimmilleen vedetty pikkukaupunkiparodia. Ja onhan Hämäläisellä pointtinsa: kaiken tapahtuvan keskellä hän ottaa ovelastikin kantaa pienen paikkakunnan helposti myrkyttyvään kyräilyilmapiiriin, jossa leimoja saa helposti otsaansa, muttei millään pois.

Eh niin, kirjan juoni... Sirkka-mummon mökilleen ostama (luksus-!)kuivakäymälä menee rikki - tai siis Sirkka rikkoo sen, mutta se on Jarin äidin, Annelin, vika. Hänen tyttärensä Siru (johon välit ovat aika ajoin katkolla) hakee huomiota ja hyväksyntää lähikapakasta ja elämän sisältöä postimyynnistä. Sirun tytär Jade-Adele on pahimmassa teini-iässä, mutta silti järkevin kaikista. Jari haikailee Sirun perään kerrostalon pihalla. Lopulta uskotaan unelmiin niin, että saadaan poliisitkin perään. Paljon ruoditaan perhesuhteita ja -draamoja, äitiyttä ja sen varjoja.

Erityisen makeasti Cinderella ottaakin kantaa nykyisin edelleen vallalla olevaan (mutta myös paljon kritiikkiä saaneeseen) unelmahypetykseen, jossa toitotetaan sitä, kuinka unelmien toteutuminen on vain ja ainoastaan itsestä kiinni. Muutenkin Hämäläisellä on terävä katse ja kynä, jota hän käyttää konstailemattomasti, taitavasti. Siis: vaikka tarina on karu, niin teksti sitä ole.

No, sentään ihan pelkkää synkkyyttä tarina ei onneksi ole - on siellä myös pieniä toivonpilkahduksia. On ihmisiä, jotka löytävät lopulta toisensa. On kirjasto (ja Reija) paikkakunnan ainoana lämmön, sivistyksen ja inhimillisyyden pesänä (tästä aspektista meikäkirjastolainen nauttii!). On Mikko Alatalo, joka yhdistää sukupolvia ja pelastaa lopulta henkiäkin. Tässä sadussa Cinderella ei ole onnellisen lopun saava neito, vaan särkynyt unelma - ja kuivakäymälä. Mutta joskus unelmien ja kuivakäymälöiden onkin ehkä rikkouduttava, jotta löytyisi tilaa huomata kaikki se hyvä, jota ympäriltä jo löytyy.

(Arvioni kirjasta on julkaistu aiemmin erisanaisena myös Lieksan Lehdessä.)


Tekijä: Pilvi Hämäläinen 

Teos: Cinderella 

Kustantaja: Otava 2022

Sivuja: 269 (äänikirja 8 t. 14 min.)


- Viivi



Kommentit

  1. Cinderellalla on P-Karjalan kirjastoissa näköjään aika paljon varauksia edelleen. Kirja on lukulistalla. Lieksalle kyllä sietääkin irvailla; vasta tällä viikolla kaupunki tyrmäsi Pride-liputuksen vedoten siihen, ettei sateenkaarilipun merkitys ole kaikille sama/selvä tjsp...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kovin on varattu ollut ja on edelleen!
      Ei voinut kuin kateellisena katsoa, miten Joensuussa käydessä sateenkaariliput liehuvat... Ehkä vielä joskus 🤣

      Poista
  2. Hmmm... tämä ei taida olla ihan minulle - ainakaan tällä hetkellä, vaikka sinänsä kuulostaakin ihan mielenkiintoiselta. Jotenkin en ole viime aikoina yhtään jaksanut lukea mistään kurjista ihmiskohtaloista, edes huumorilla höystettynä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tämä ei kyllä varmasti ole jokaisen hetken "lohtukirja" - kaikkea muuta!

      Poista
  3. Mulla on tää lukulistalla. Jossain vaiheessa luen tän varmasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin jos Hämäläisen huumori iskee, niin on varmasti varma valinta!

      Poista
  4. Minulta on mennyt näyttelijä-kirjailijan Lieksa-kritiikki ohi. Varmaan on jäänyt jokin tv-ohjelma katsomatta? Parodia on hankala laji ja minulla on omanlaiseni huumorintaju (no, kaikilla on), joten luultavasti lukisin tämän vain kurjuuskuvauksena, jos lukisin. Kauheasti en ainakaan nyt jaksa innostua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On varmaan jäänyt useampikin tv-ohjelma katsomatta ja lehtijuttu lukematta, jos olet onnistunut Hämäläisen Lieksa-letkaukset välttämään 😁

      Poista
  5. Voisin muuten laittaakin luureihin, mutten varmaan kestä kuunnella Hämäläisen lukemana mitään äänikirjaa 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta ratkaisu oli toimiva, sillä näyttelijänä ja kirjan kirjoittajana Hämäläinen on osannut lukea kirjan niin, kuin on sen tarkoittanut 😊

      Poista
  6. Minä pidin tästä paljon! Hämäläisen huumori vetoaa tummanpuhuvuudessaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkien laji ei musta huumori ole, mutta moniin iskee! 😊

      Poista
  7. Hmmm. Ottamatta kantaa sen kummemmin Lieksaan, jota en tunne ollenkaan, koen tällaisen ”pienellä paikkakunnalla ollaan ahdasmielisiä ja kyräileviä” -läpän aika kuluneena ja raskaana, vähän myös sellaisena oman henkilökohtaisen alemmuuskompleksin projisointina. Pienillä paikkakunnilla on varmasti omat lieveilmiönsä, isoilla omansa. Ja toisilla paikkakunnilla on hyvä henki, toisilla huonompi, ei se ole koosta yksinomaan kiinni. En jaksa uskoa, että tartun tähän, vaikka tavallaan olen kyllä TV:ssä tykännyt Hämäläisestä, mutta omaan makuuni huumori kulkee juuri niillä rajoilla, milloin jokin asia on hulvattoman hauskaa tai sitten ihan vaan puuduttavaa ja rasittavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo henk.koht. alemmuuskompleksin projisointi olikin sangen kiintoisa näkökulma!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! 💕