Helmet 2018

Osallistun vuonna 2018 Helmet-lukuhaasteeseen, jonka tarkoituksena on lukea listan teemojen mukaan yhteensä 50 kirjaa vuoden aikana. Itse otan haasteen ennemminkin pienenä seikkailuna, ja valikoin luettavat kirjat varmasti ennemminkin oman kiinnostukseni mukaan, en sen mukaan, että saisin jokaisen haastekohdan täytettyä. 

Tämä on ensimmäinen kerta, kun osallistun Helmet-lukuhaasteeseen, ja odotan innolla, millaista lukuinspiraatiota siitä saan. Yritän olla stressaamatta liikoja jokaisen haastekohdan täyttymisestä, koska lukemisessa tärkeintä on itse lukeminen ja sen tuottama ilo, ei listojen täyttäminen, ei sivumäärien täyttyminen, ei tavoitteiden saavuttaminen niska limassa ja nautinto kaukana.

Alla olevaan listaan merkitsen kirjat ja postaukset, jos ja kun jokin haastekohdista täyttyy. Katsotaan, miten täynnä lista on haasteen loppuessa!




4. Kirjan nimessä on jokin paikka Juha Hurme: Niemi (Teos 2017)

5. Kirja sijoittuu vuosikymmenelle, jolla synnyit

6. Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa Antti Holma: Kauheimmat runot (Otava 2015)

7. Kirja tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan 
Kristiina Mäkimattila: Olonkolo - Lyydia Moukun suuri seikkailu I (Marketiimi 2017)

8. Balttilaisen kirjailijan kirjoittama kirja 

10. Ystävän tai perheenjäsenen sinulle valitsema kirja Jojo Moyes: Kerro minulle jotain hyvää (Gummerus 2016; Me Before You) 

13. Kirjassa on vain yksi tai kaksi hahmoa

14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan 

15. Palkitun kääntäjän kääntämä kirja Zinaida Lindén: Rakkaus kolmeen appelsiiniin (Into 2017)

17. Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa Tuomas Kaila: Lähettiläät (Kulttuurivihkot 2017)

18. Kirja kertoo elokuvan tekemisestä

19. Kirja käsittelee vanhemmuutta Helmi Kekkonen: Vieraat (Siltala 2016) 

20. Taiteilijaelämäkerta

21. Kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi

22. Kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin

23. Kirjassa on mukana meri Joella Koskenranta: John (BoD 2017)

26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt

27. Kirjassa on sateenkaariperhe tai samaa sukupuolta oleva pariskunta 
Paula Havaste: Veden vihat (Gummerus 2016)

28. Sanat kirjan nimessä ovat aakkosjärjestyksessä

29. Kirjassa on lohikäärme

30. Kirja liittyy ensimmäisen maailmansodan aikaan

31. Kirjaan tarttuminen hieman pelottaa 

32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan Essi Ihonen: Ainoa taivas (WSOY 2018)

33. Selviytymistarina

34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta Anna Taipale: Sydänjuttu (Otava 2017)

35. Entisen itäblokin maasta kertova kirja Paula Havaste: Pronssitähti (Gummerus 2018)

36. Runo on kirjassa tärkeässä roolissa

37. Kirjailijalla on sama nimi kuin perheenjäsenelläsi

38. Kirjan kannessa on kulkuneuvo

39. Kirja on maahanmuuttajan kirjoittama

40. Kirjassa on lemmikkieläin

41. Valitse kirja sattumanvaraisesti 

43. Suomalainen kirja, joka on käännetty jollekin toiselle kielelle

44. Kirja liittyy johonkin peliin

45. Palkittu tietokirja

46. Kirjan nimessä on vain yksi sana Reija Glad: Rikki (Robustos 2017)

47. Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta

48. Haluaisit olla kirjan päähenkilö

49. Vuonna 2018 julkaistu kirja Mira Mallius: Mutzi (Sammakko 2018) 

50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

Kommentit