Eve Hietamies: Hammaskeiju

Kevyt kesäkirja? Kyllä kiitos.
Ajattelemaan haastava kirja? Tänne vaan.
Kirja, joka saa minut nauramaan ääneen? Voiko muuta toivoa.

Eve Hietamiehen Hammaskeiju (Otava 2017) on kaikkea tuota, ja vielä vähän enemmänkin. On siis varmaankin turhaa sanoa, että nautin tästä kirjasta aivan älyttömän paljon. No, sanoin silti. Minulla oli sitä paitsi ollut jo ikävä Pasasen miesten pientä perhettä, joten oli ihanaa päästä vihdoin vuosien riuduttavan odotuksen jälkeen lukemaan, mitä Antille ja pojalleen Paavolle kuuluu. 

Mitä tapahtuu, kun lapsi aloittaa koulun? No... tapahtuu. 

Pidin Yösyötöstä (Otava 2010) ja Tarhapäivästä (Otava 2012), eikä sarjan kolmaskaan osa tuottanut pettymystä - päinvastoin oikeastaan, koska jatko-osat tuppaavat joskus menettämään tenhoaan, ja pelkäsin nytkin käyvän niin. Mielestäni Hietamies onnistui kuitenkin edelleen luomaan aiemmista kirjoista tutun tunnelman - kepeyden ja vaikeiden aiheiden sekametelisopan, joka toimii. Jota ahmii ilman, että tulee ähky. Kieli ja huumori toimivat omalla kohdallani välillä liiankin hyvin, sillä valvoin monesti aivan liian myöhään ja pyrskähtelin nauruun poikani nukkuessa vierelläni (onneksi ei herännyt).

Se, miksi tämä lukukokemus oli itselleni himpun aiempia Pasas-tarinoita syvällisempi, johtui siitä, että tällä kertaa kirja tarjosi minulle myös vertaistukea. Poikani on vasta tarhaiässä, mutta vanhempana ja yksinhuoltajana (tai siis sinkkuäitinä, niin kuin nykyisin pitää sanoa - ja sitäpaitsi meillä on yhteishuoltajuus) sain kirjasta paljon peilattavaa omaan elämääni. Hietamies kirjoittaa (ja Antti kertoo) kuitenkin niin samaistuttavasti, että vaikkei elämässä lasta olisikaan, pystyy tarinan tunnelmiin sukeltamaan vaivatta. Ainakin minä pystyin aiempia osia lukiessani, jolloin siis en ollut vielä äiti - enkä niin muodoin yksinhuoltajakaan. Eikä kun siis sinkkuäiti. Tai yhteishuoltaja.

Vanhemmuus ei ole aina helppoa, eikä kivaakaan, ja nämä negatiiviset ajatuksetkin saavat hyväksyntänsä tässä Hietamiehen trilogiassa. Huolet ja vastuu painavat. Olenko tehnyt jotain väärin? Olenko tehnyt mitään oikein? Entä jos lapsi ei pärjää? Entä jos minä en pärjää? Entä jos minä en jaksa? Kannattiko tämä lapsi edes tehdä? Ja silti tietää että kaikki järjestyy, kaikki menee hyvin ja lapsi kannatti ehdottomasti tehdä. Mistä nyt tietysti voitaisiin sukeltaa aiheeseen: Tehdäänkö lapsia vai saadaanko niitä. Mutta ei mennä nyt niin pitkälle sivuraiteille.

"Minun taloni on sinun talosi. Jos Paavo jonain päivänä palaisi matkalaukun kanssa ovelle, totta kai ottaisin sen vastaan. Vaikka siitä tulisi pullukka peräkamaripoika, joka tilaisi salaa pornolehteä ja josta kukaan ei tykkäisi Tinderissä."

(s. 400)

Kirjan hahmojen karikatyyrimäisyys hämää välillä hieman, ja uskomattomat, toinen toistaan seuraavat sattumukset syövät välillä tarinan uskottavuutta. Kaikki se korvautuu kuitenkin taidokkaan lennokkaalla kerronnalla, josta sanavalinnoistani päätellen nautin siis kovasti. Kökköhuumori kukkii, ja kieli on nautittavaa, helppolukuista, sellaista, että kirjan imaisee lukea. Välillä tarinan kulkua piristävät niin ovilaput, Wilma-viestit kuin lehtiartikkelitkin. Pieniä jippoja, joista nautin kovasti!

Eihän Hammaskeiju ihan pelkästään ronskin ja huonon (ja juuri siksi parhaan) huumorin atlas ole. Kirjasta löytyy myös vakavia, synkkiä sävyjä, joita kuvataan hienosti niin, että lukija liikuttuu ja pysähtyy, muttei kuitenkaan tyrski puolta yötä maailmantuskaa nessupaketin kanssa. Vanhemmuus, yksinhuoltajuus, yksinäisyys, uran ja perheen yhdistäminen, lasten kasvatus ja kasvaminen, mielenterveysongelmat ja ihmissuhteet pääsevät kaikki osuvasti ja samaistuttavasti esille. Itselleni kirjan tärkeimmäksi teemaksi kuitenkin pomppaa vammaiset ja heidän oikeutensa perheeseen ja seksuaalisuuteen - ja elämään ylipäätään.

Minulla oli Paavoa ja Anttia ikävä.
Ja minulla on taas heitä ikävä.

Tuo Jaksamisleipä on muuten älyttömän hyvää. Eikä ole sponsoroitu mainos. 

Ja nyt minulla on äitiflunssa, eli takaisin potemaan - eli juoksemaan vähemmän flunssaisen taaperon perään kähisten, että: "Älä pliis pakota minua huutamaan, kurkku on kipeä."

Tekijä: Eve Hietamies
Teos: Hammaskeiju
Kustantaja: Otava 2017
Sivuja: 415
Mistä: Kirjastosta

-Viivi