Petri Tamminen: Suomen historia

Petri Tammisen Suomen historia (Otava 2017) on muikean kutkuttava kirja maamme 100-vuotiaan itsenäisyyden vaiheista. Kyseessä ei tosiaan ole perinteinen historiankirja, kuten suoraviivaisesta nimestä saattaisi äkkinäinen päätellä, vaan kihisevä kudelma tarinoita Suomesta ja suomalaisilta. Se on Suomen historiaa puhtaimmillaan: ihmisten aitoja muistoja maamme matkan varrelta. Puuduttavia historiallisia opuksia karttavakin voi hyvillä mielin tarttua tähän oivalliseen muistelokokoelmaan ja antaa itsensä upota kansan kertomuksiin Kekkosesta EU:hun ja kouluhammashoidosta Peyton Placeen.

Tarinoita on koottu pitkin sadan vuoden ajalta - siis aina vuodesta 1917 lähtien. Aivan kaikki itsenäisyyden vuodet eivät ole omaa tarinaansa saaneet, osa taas on saanut huomiota useammankin sivullisen verran. Jutut ovat useimmiten lyhyitä, alle puolen sivun mittaisia välähdyksiä, hetkiä, oivalluksia, aforismeja, sutkauksia, lapsuusmuistoja, läikähdyksiä, ailahduksia, häivähdyksiä. Lyhyydestään huolimatta tarinat eivät jätä kylmäksi. On ihailtavaa, kuinka jo muutamalla virkkeelläkin voi laittaa lukijan kikattamaan ääneen tai niiskauttamaan pienen liikutuksen kyyneleen. Minä ainakin itkin ja nauroin - joskus yhtä aikaa. Vaikuttavuutta lisää se, että nämä tarinat ovat tosia.

Kirjan ääressä on kuin istuisi kuuntelemassa keskustelupiiriä. Kuin jöllöttäisi keskellä eri-ikäisten suomalaisten jutustelukerhoa. Jokaisella tekstinpätkällä on oma äänensä, oma kertojansa, joka tulee todella äkkkä todella liki. Joku on minä-muodossa, joku kertoo hänestä. Joku jaarittelee, joku menee suoraan asiaan. Joku huokailee, joku haikailee, joku velmuilee, joku vaikenee. Minä vain tirskahtelen, hymähtelen ja ihmettelen ihmiskohtaloita. Keskustelen kyllä, vastaan ja kommentoin, mutta vain hiljaa mielessäni.

Tekisi mieleni sanoa, että tämä on pieni suuri kirja, mutta ehkä se on liian kulunut ilmaus. Tekisi myöskin mieleni sanoa, että tämä opus on kerrassaan nerokas, mutta en tiedä, kuvaako sekään sana sitä, mitä Suomen historiasta tunnen. Minä vain pidän Tammisen oivaltavasta kirjasta aivan mahdottoman paljon. Se on aivan hurmaava! Oli siksi hankalaa valita vain yhtä otetta jaettavaksi, mutta ajattelin jättää loput kirjasta yllätykseksi siitä kiinnostuneille. Lopulta tähän valikoitui ajankohtaan täydellisesti sopiva katkelma vuodelta 1970 - kielot ovat muuten tänäkin vuonna myöhässä.

"Kielot olivat sinä kesänä myöhässä. Meidän hääpäiväksi oli sovittu 14. kesäkuuta, ja minä jännitin viimeiseen asti, saisinko kieloista kimpun. Päivää ennen ne sitten vihdoin kukkivat. Mentiin miehen kanssa metsään, mutta oltiin niin suutuksissa toisillemme, ettei edes puhuttu, poimittiin vain kieloja. Me ei oltu puheväleissä vielä alttarillakaan. Onneksi sitä "tahdon" ei tarvinnut sanoa sille toiselle vaan Liimataisen Paavolle. "

(s.99)

Tekijä: Petri Tamminen

Teos: Suomen historia
Kustantaja: Otava 2017
Sivuja: 157
Mistä: Kirjastosta

-Viivi