Ihanaa, onnellista uutta vuotta kaikille!
Olin nyt todella epäammattimainen epäammattilainen, enkä kirjoittanut erikseen minkäänlaista postausta, joka olisi nivonut yhteen kirjavuoteni 2017. Teenkin sen nopsaan tässä: löysin vihdoin ja viimein oman tapani blogata ja kirjoittaa, löysin kauan kadoksissa olleen kirjojen ja lukemisen ilon, löysin bookstagrammauksen ja löysin niin pirun paljon kirjoja, sellaisia jotka onneksi luin, ja sellaisia jotka haluan lukea. Vuoden 2018 lukuharrastustani sävyttää ja ilostuttaa Helmet-lukuhaaste, johon osallistun ensimmäistä kertaa. Lisää tästä projektista omalta sivultaan.
Ja sitten asiaan, eli vuoden ensimmäisen arvostelun pariin. Kyseessä onkin ensimmäinen runokirja-arvostelu, joten uusi blogivuosi alkaa uudella aluevaltauksella! Sain jo jokin aika sitten kolme pdf-versiota kustannustoiminnan aloittaneen Kulttuurivihkot-lehden julkaisemista teoksista, joista yksi oli nyt käsittelyssä oleva Johan Alénin Alukseni, kirkas -runokirja (Kulttuurivihkot 2017). Takakansi lupaa kosmista matkaa, joka voi saada heikompaa huimaamaan. Ja toden totta, olipa aikamoinen matka.
Teos jakaantuu 4 osaan, joista jokainen on tyyliltään erilainen. Runojen teemat syleilevät niin lintuja ja puita, kuin hiukkasia ja tähtien välejäkin - ja vähän muitakin välejä, mutta siitä myöhemmin lisää. Mitään helppoa runoutta tämä ei ole, vaan ainakin omalla kohdallani vaati aika monta lukukertaa, uusintaa, peruutuksia ja jopa perheenvälisen kollektiivisen analysointisession (taide yhdistää), ennen kuin aloin saada edes heikkoa otetta siitä, mitä näillä runoilla on oikein tahdottu sanoa. Ja sieltähän se löytyi: parisuhde, rakkaus. Nainen. Kaiken takana on nainen - tähtienkin, kuun ja planeettojen, jääkarhujen, itsetehtyjen oravien ja talojen.
Kielellä ja kielillä leikkiminen, sanoilla ja sanomatta jättämisellä leikittely, kielikuvilla häivyttäminen on tunnusomaista useimmille teoksen runoille. Ja täytyy sanoa, että sen verran etäännyttäviä etenkin alkupuolen runot olivat, etten saanut aluksi niistä mitään otetta. Kuvaavaa lienee, että edellämainitun kollektiivisen analyysisession lopputulema oli se, että miespuolinen henkilö oivalsi runojen sanoman (toki koska tulkinnalle on paljon tilaa, voivat tulkinnatkin olla erilaisia) - naisen, parisuhteen, rakkauden. Vaikean rakkauden. Onko kyse sitten runojen vahvasti miehisestä lähestymistavasta, vai pelkästä sattumasta, että juuri mieshenkilölle runot avautuivat, mene ja tiedä.
Miesnäkökulmasta naisnäkökulmaan (maskuliinivinkkelistä luonnollisesti katsottuna), jota väläytelläänkin sitten Alkukseni, kirkas -teoksen neljännessä (ja viimeisessä) osiossa niin räävittömän konkreettisesti ja jopa rumasti, että ensimmäisellä lukukerralla saattaa herkimmillä lukijoilla loksahtaa leukaluu sijoiltaan, tai ainakin pipon resori alkaa kiristellä pahemman kerran. Vittu-sanan viljelystä (ja puhetavasta ylipäätään eräiden runojen kohdalla) tulee mieleen lähinnä lapsi, joka rankuttaa kirosanaa ihan vain saadakseen kuulijassaan aikaan reaktion, ja nähdäkseen, millainen se reaktio on. Herää kysymys: miksi? Ehkä se on juuri Aléninkin tarkoitus: kohahduttaa, havahduttaa, hämmentää, kertoa jostakin kauniista niin rumasti kuin mahdollista. Katsoa, mitä tapahtuu. Minulla ei ole tarvetta kokeilla lukijoitteni leukaluita, joten en laita tähän näytettä kyseisistä runoista.
On Alénin teoksessa kirjoitettu kauniista asioista myös kauniisti:
Synnyit aalloista kuin nainen
Ensimmäisen meren vaahdosta sinut keräsi aurinko
Toisen päivän kuumuudessa sinua viilensi pilvi
Kun olit valmis, löysin sinut ja tulit syliini
Mahtavampana kuin meri ja kuumempana kuin hiekka
Vilvoittavampaa hetkeä en ole tuntenut
Kuin sinun tuulesi hiekan päällä
(s.32)
Kauniit ja ymmärrettävät välähdykset eivät auttaneet kokonaisuuden kanssa, vaan päällimmäisenä Alukseni, kirkas -runoteoksesta minulle jäi vain paljon ihmetystä ja kummastusta, hämmenystä ja jopa aavistus närkästystä. Tämä oli aika vaikeaa runoutta minulle; ei vain auennut tämä matka kotiplaneetalta avaruuteen - ja naisen tykö. En päässyt mukaan avaruusmatkalle, vaan tipahdin mustiin aukkoihin.
Kielellä ja kielillä leikkiminen, sanoilla ja sanomatta jättämisellä leikittely, kielikuvilla häivyttäminen on tunnusomaista useimmille teoksen runoille. Ja täytyy sanoa, että sen verran etäännyttäviä etenkin alkupuolen runot olivat, etten saanut aluksi niistä mitään otetta. Kuvaavaa lienee, että edellämainitun kollektiivisen analyysisession lopputulema oli se, että miespuolinen henkilö oivalsi runojen sanoman (toki koska tulkinnalle on paljon tilaa, voivat tulkinnatkin olla erilaisia) - naisen, parisuhteen, rakkauden. Vaikean rakkauden. Onko kyse sitten runojen vahvasti miehisestä lähestymistavasta, vai pelkästä sattumasta, että juuri mieshenkilölle runot avautuivat, mene ja tiedä.
Miesnäkökulmasta naisnäkökulmaan (maskuliinivinkkelistä luonnollisesti katsottuna), jota väläytelläänkin sitten Alkukseni, kirkas -teoksen neljännessä (ja viimeisessä) osiossa niin räävittömän konkreettisesti ja jopa rumasti, että ensimmäisellä lukukerralla saattaa herkimmillä lukijoilla loksahtaa leukaluu sijoiltaan, tai ainakin pipon resori alkaa kiristellä pahemman kerran. Vittu-sanan viljelystä (ja puhetavasta ylipäätään eräiden runojen kohdalla) tulee mieleen lähinnä lapsi, joka rankuttaa kirosanaa ihan vain saadakseen kuulijassaan aikaan reaktion, ja nähdäkseen, millainen se reaktio on. Herää kysymys: miksi? Ehkä se on juuri Aléninkin tarkoitus: kohahduttaa, havahduttaa, hämmentää, kertoa jostakin kauniista niin rumasti kuin mahdollista. Katsoa, mitä tapahtuu. Minulla ei ole tarvetta kokeilla lukijoitteni leukaluita, joten en laita tähän näytettä kyseisistä runoista.
On Alénin teoksessa kirjoitettu kauniista asioista myös kauniisti:
Synnyit aalloista kuin nainen
Ensimmäisen meren vaahdosta sinut keräsi aurinko
Toisen päivän kuumuudessa sinua viilensi pilvi
Kun olit valmis, löysin sinut ja tulit syliini
Mahtavampana kuin meri ja kuumempana kuin hiekka
Vilvoittavampaa hetkeä en ole tuntenut
Kuin sinun tuulesi hiekan päällä
(s.32)
Kauniit ja ymmärrettävät välähdykset eivät auttaneet kokonaisuuden kanssa, vaan päällimmäisenä Alukseni, kirkas -runoteoksesta minulle jäi vain paljon ihmetystä ja kummastusta, hämmenystä ja jopa aavistus närkästystä. Tämä oli aika vaikeaa runoutta minulle; ei vain auennut tämä matka kotiplaneetalta avaruuteen - ja naisen tykö. En päässyt mukaan avaruusmatkalle, vaan tipahdin mustiin aukkoihin.
Tekijä: Johan Alén
Teos: Alukseni, kirkas
Kustantaja: Kulttuurivihkot 2017
Sivuja: 51
Mistä: Kustantajalta
Helmet 2018 2. haastekohta: Kotimainen runoteos
Teos: Alukseni, kirkas
Kustantaja: Kulttuurivihkot 2017
Sivuja: 51
Mistä: Kustantajalta
Helmet 2018 2. haastekohta: Kotimainen runoteos
-Viivi
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! 💕