sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Tuomas Kaila: Lähettiläät

Tammikuunloppuiset terveiset!

Uupuilu (siis uupuneena oleminen) jatkuu, ja arki koettaa viedä kaiken käsillä olevan ajan - ja onnistuukin vielä hyvin. Siksipä blogi ja käsittelyvuorossa ollut teos ovat saaneet odotella otollista hetkeä. Teos on kyllä myös vaatinut vähän ja vähän enemmänkin sulattelua, enkä tiedä oikein vieläkään, mitä sanoa. Mutta eihän se välttämättä huono asia ole ollenkaan.


Sain Tuomas Kailan Lähettiläät (Kulttuurivihkot 2017) pdf-muotoisena kustantajalta, aivan kuten aiemmin arvioimani Johan Alénin Alukseni, kirkas -runoteoksenkin. Lähettiläät ei tosin ole runoteos, vaan takakantta lainatakseni "sysimustan humoristista lyhytproosaa, jossa keskiöön nousee maailmalla heiluvien diplomaattien nyrjähtänyt, päänsisäinen maailma". Huumori on vaikea laji - sysimusta eritoten - joten täytyy myöntää, että teokseen tarttuminen hieman arvelutti. Jälkikäteen tämä tarttuminen (aka lukeminen) kylläkin lähinnä hykerryttää: hyvä, että tämä novellikokoelma tuli luettua!

Pituutensa puolesta suurin osa Lähettiläiden novelleista on välipaloja: maksimissaan muutaman sivun mittaisia tarinoita diplomaattien ja muidenkin maahanmuuttajien maailmasta. Mutta koska nimenomaan ollaan maahanmuuton, yhteiskunnan, eriarvoisuuden, kulttuurien ja uskontojen kimpussa, on kyseessä kaikkea muuta, kuin kevyt kattaus välipaloja. Kieltämättä "yhteiskunnallinen kirjallisuus" (mitä se nyt sitten ikinä onkaan) on minulle sangen vieras laji, eikä Lähettiläät päästänyt minua siksi(-kään) helpolla, mutta oli oikeastaan ihan hauskaa vaihtelua haastaa itseään haastavalla tekstillä. Mukavuusalueelta pois hyppääminen on aika pirun antoisaa, vaikka sanattomuus vähän vaivaakin.

"Nyt kun oltiin eurooppalaisten kesken ja hiukan maistissa, herroista oli hauskaa kusta komeassa kaaressa päivän mittaan lausumiensa korulauseiden päälle."
(s.17)

Kuten jo sanoin, Lähettiläät käsittelee aikamoisen isoja aiheita sarkasmin ja satiirin avulla. Kukaan tai mikään ei oikeastaan säästy ryöpytykseltä, vaan kulttuurit, ihmiset ja etenkin arvomaailmat pannaan polvilleen, potkaistaan munille ja nauretaan päälle. Groteskia, mutta toimii. Alussa lukeminen takkuili vähän väliä sen takia, että jumituin miettimään, pitäisikö minun paheksua lukemaani, mutta jossain välissä ymmärsin, että se olisi aivan turhaa, ja annoin tekstin imaista mukaansa. Lukeminen takkuili myös sen takia, että jumituin pohtimaan, pitäisikö minun paheksua itseäni, kun hykertelin (ja nauroin jopa ääneen) nasautuksille, jotka ovat hyvinkin arveluttavia, mutta silloin muistutin itseäni siitä, että satiirille nauraminen ei ole huono asia, jos vain suinkin ymmärtää, että vitsailun kohde on rivien välissä tai peilin kääntöpuolella, ei itse mustassa valkoisella.


Rasismi, kolonianismi, seksuaalinen hyväksikäyttö, alistaminen ja ihmiskauppa, rikollisuus, kulttuurinen, kielellinen, yhteiskunnallinen ja sukupuolinen eriarvoisuus, yhteiskunnan harmailla alueilla keikkuminen ym. ovat vaikeita aiheita, ja niiden käsittely on riskaabeliakin. Stereotypioilla leikkiminen ja yhteiskunnallisten rakenteiden kärjistetty maalailu on vaikea laji. Riskaabeliudesta ja vaikeudesta huolimatta koen, että Kaila on onnistunut Lähettiläissä sanomaan sanottavansa (jos nyt tulkitsen tarkoitusperät oikein, tulkintahan on aina tulkintaa). Aiheiden käsittely ei ole kaunista, vaan suorastaan vähäeleisen poleemista, karua, mutta se vetää. Se vetää etenkin kielen vuoksi. Vaikka välillä teki mieli jättää kirja kesken, en yksinkertaisesti pystynyt. Jouduin välillä jopa hillitsemään itseäni, etten hotkisi novelleja, sillä niiden välissä tulee mielestäni hengähtää ja pureskella lukemaansa rauhassa. Ja täytyy sanoa, että itselleni ehdottomasti hienoimmaksi novelliksi kohosi muita novelleja huomattavasti pidempi valkovenäläisten tarina (novellithan on muuten hauskasti nimetty päähenkilöiden kotivaltioiden lipuilla) - lukisinkin mielelläni Kailalta myös pitempää proosatekstiä.

"Burma on laboratorio, jossa Kiina, tietorikas kulttuurikansa, tutkii pintaan noussutta kuohua kuin Pasteur. Silmät sirrissä (no pun intended) he kirjaavat kaikki mullistuksen muuttujat ylös, hiivan, sokerin ja pieneliöiden määrän."
(s.86)

Taitavan kertojan taika on siinä, että kielen saa tuntumaan tavattoman vaivattomalta. Sanoisin, että Kaila on taitava kertoja, jonka teksti ei turhia krumeluureja sisällä, eikä niitä kaipaakaan. Silti se sisältää hauskoja oivalluksia, hiottuja lauseita ja itseäni suuresti ilahduttavaa nasautteluhuumoria. Kombo toimii etenkin, kun aiheisto on niin sangen synkkää ja välillä jopa kuvottavaa, että sen käsittely oikeastaan jopa vaatii huumoria ja kepeyttä, jotta lukukokemus ei olisi liian raskas ja luotaantyöntävä. Toki tämä soljuvan kielen, huumorin ja (välillä itselleni liiankin) rankkojen aiheiden kombinaatio on toisaalta myös haastava, vaikeakin, eikä se ihan aina toimikaan, mutta kaiken kaikkiaan päällimmäiseksi fiilikseksi minulle jäi tästä teoksesta ilahtunut sanattomuus: kaikesta en ehkä nauttinut, mutta paljosta pidin.


TekijäTuomas Kaila
Teos: Lähettiläät
KustantajaKulttuurivihkot 2017
Sivuja: 102
Mistä: Kustantajalta

Helmet 2018  17. Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa

-Viivi

2 kommenttia:

  1. Tämä oli huikea kirja, Kaila on taitava tarinan kertoja. Musta huumori, sarksasmi ja satiiri vetosivat minuunkin, samanlaisia hykerryksiä kuin sinulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva tietää, että muihinkin on vedonnut! Nimittäin Kaila on minunkin mielestäni oikeasti taitava kirjoittaja ja kertoja. Haluan lisää!

      Poista