tiistai 28. elokuuta 2018

Paula Havaste: Pronssitähti (Vilja ja Villem #1)

Tuulenvireenraikasta syksyn alkua!

Yli neljä kuukautta on kulunut edellisestä blogipostauksestani, ja noihin neljään kuukauteen on mahtunut aikamoisen synkkiä säveliä aina loppuunpalamisesta ahdistukseen ja romahduksesta masennukseen. Ei siis mikään helpoin kesä, eikä siis myöskään mikään ihme, että blogi sai suosiolla jäädä tauolle - etenkin, kun se aiheutti keväällä minulle todella paljon stressiä ja paineita. Nyt syksyn korvilla olen pikku hiljaa kokeillut taas lukemista ja myös kirja-arvostelujen tekemistä Instagramin puolella. Leppoisasti, rauhallisesti, paineettomasti. Toivottavasti saan jatkettua samaa linjaa! Tuntuu, kuin kokeilisin nyt jäätä varovasti varpaillani: ritiseekö, kestääkö, uskallanko ottaa askeleen, vai humahdanko takaisin suorittamisen hyiseen syleilyyn?

Paula Havaste: Pronssitähti

Yksi romahduksesta seuranneen lukujumin selättäjistä oli kirjasyksyn uutuus, Paula Havasteen Pronssitähti (Gummerus 2018). Havasteen Vihat-sarjan kaksi ensimmäistä osaa eivät saaneet minua aivan yhtä haltioihini (lue arvostelut tästä ja tästä), kuin Lapinmaa-sarja aikoinaan, mutta voin kuitenkin sanoa, että Havaste on yksi lempikirjailijoistani. Siksi tartuinkin uutuuskirjaan innoissani, varmana siitä, että tulisin kirjasta nauttimaan. Samaan aikaan olin kuitenkin hieman huolissani, sillä siinä missä aiemmin lukemani Havasteen kirjat sijoittuvat kaukaiseen, mystiseen historiaan, Pronssitähti kertookin 1940-luvun lopun Neuvosto-Virosta.

Onneksi huoleni oli turha, sillä Pronssitähdessä on siinäkin Havasteelle tunnusomainen, minuun vetoava lämmin, taianomainen tunnelma. Kirja on kompakti kurkistus neuvostoajan Viroon, murrosaikaan, jossa vanha kiellettiin väkivalloin ja uusi todellisuus pakotettiin omaksumaan. Murros, muutos, pelko, salaisuudet, muistot. Sikailu, vodka, luokkaerot, krapula, koneisto. Ajankuva on aika stereotyyppinen, mutta kenties myös ihan korrekti. Havasteen romaaneista tuttua taikauskoa on ripoteltu nuoren Viljan myötä pitkin tarinaa, ja niinikään kirjailijalle tunnusomaisia vahvoja naishahmojakin löytyi kaksin kappalein Viljan ja Anna-tädin muodossa. Vaikka romaani periaatteessa kertookin Viljan miehen Villemin matkasta Tallinnaan noutamaan kunniamerkkiä, jonka tämä sai runokilpailun voiton johdosta, niin hömelö nuori mies jää kirjassa sivuosaan. Pääosaa esittävät niin miehiä hiljaa ja vakaasti kannattelevat naishahmot kuin murroskin. Ja mehiläiset.


En ole häpeäkseni juurikaan tutustunut Virosta kertovaan kirjallisuuteen, mutta sujuvakielinen, imuvoimainenkin Pronssitähti sai minut kiinnostumaan aiheesta. Kirja muistutti myös tarttumaan Havasteen aiempiin teoksiin, ja niinpä vieressäni odotteleekin Vihat-sarjan kolmas osa Veden vihat (Gummerus 2016). Pronssitähti on isoista teemoistaan huolimatta kepeä, kaunis tarina. Tuntuu, että ainesta olisi ollut enempäänkin, pidempään teokseen. Pronssitähti on aika kompakti paketti, mutta toisaalta virkistävä sellainen!


Tekijä
Paula Havaste
Teos: Pronssitähti (Vilja ja Villem #1)
KustantajaGummerus 2018
Sivuja: 208
Mistä: Kirjastosta

Helmet 2018 35. Entisen itäblokin maasta kertova kirja

-Viivi 


4 kommenttia:

  1. Kaikkea hyvää päiviisi ja lukuiloa <3

    VastaaPoista
  2. Viivi

    Onko lukukuilua olemassa: http://hikkaj.blogspot.com/2018/10/ikapolvien-lukukuilu.html
    Vertailussa kahden eri-ikäisen lukukokemusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti on kuiluja, mutta niin kuin tekstissäsi ja kommenttikentässä jo oli pohdittu, niin enemmän on varmaankin kuiluja erilaisten ihmisten välillä ikään katsomatta, kuin suoranaisesti ja automaattisesti eri sukupolvien välillä. Näin luulen...

      Poista