keskiviikko 6. marraskuuta 2019

Reetta Laitinen (toim.): Sisaret 1918

Ai se kansalais-/sisällis-/veljes-/sisarussodan muisteluvuosi meni jo?! Onkohan tämä sitten enää lainkaan relevantti postaus...

Kirjallinenkin maailma kohisi viime vuonna sadan vuoden takaisten tapahtumien muisteloiden tiimellyksessä. Muistojuhlaksi tätä tuskin voi sanoa, mutta oli tietenkin verrattaen raflaavaa, että Suomi 100 -juhlahumu vaihtui yhdessä yössä kansakunnan tragedian muisteluksi. Että ah ihanaa itsenäisyyttä, mutta kallis hintalappu sille tuli.

Minä seurailin vuoden 2018 kirjamaailman avauksia aiheesta tarkoituksellisen syrjästä. En ehkä uskaltanut tutustua Suomen sisällissotaan ja sen tarinoihin, sillä liikutun ja järkytyn vähemmästäkin - vaikka aihe kyllä kiinnostaa kovastikin. Ja olen toki Pohjantähteni aikoinaan lukenut. 

Alkuvuodesta törmäsin Sarjakuva-Finlandia-ehdokkaisiin tutustuessani niin mielenkiintoiseen albumiin, että lopulta minun oli pakko lainata se kirjastosta. Monta kertaa se meinasi tarttua luettavakseni, mutta jokin minua hillitsi kuukausia. Hillitsi, vaikka kirja nappasi koko Sarjakuva-Finlandian voitonkin siinä empiessäni. Nyt vuoden pimeimpänä hetkenä olin kai sitten valmis sukeltamaan yhteen Suomen pimeimmistä ajanjaksoista. Siispä luin Sisaret 1918.


Reetta Laitisen toimittama Sisaret 1918 (Arktinen banaani 2018) ei olekaan mikä tahansa sarjakuvakokoelma; se tuo julki 10 naisen arkistojen kätköistä löydetyt tosikertomukset Suomen sisällissodan kokemuksista. Jokaisen 10 tarinaa on sarjakuvamuotoon laatinut 10 nais(-oletettu-)sarjakuvataiteilijaa. Lisäksi kirjasta löytyy Laitisen laatima esipuhe ja tarinoiden taustoitusalustukset, jotka avartavat vuoden 1918 tapahtumia myös niille, jotka niitä eivät vielä niin hyvin tunne.

Teoksen tekijöistä löytyy sellaisia nimiä, kuin Reetta Niemensivu (hänen sarjakuviinsa olen täysin hullaantunut), Annukka Leppänen, Aino Sutinen ja Emmi Nieminen. Se, että jokainen erilainen tarina on saanut oman erilaisen toteutuksensa, on mielestäni erittäin toimiva ja vaikuttava ratkaisu, vaikka täytyy myöntää, että toiset toteutukset ovat onnistuneet toisia paremmin. Osa tarinoista jää valitettavasti turhan kolkoiksi pintaraapaisuiksi, kun taas osa onnistuu luomaan lukijan verkkokalvoille liki eläviä sisaria, sydäntä raastavia tunteita ja taistelun jylyä. Tosin, uskoisin tämän "epätasaisuuden" johtuvan sarjakuvataiteilijoiden erilaisten ilmaisutapojen ja -kykyjen lisäksi myös siitä, että pohjana toimivat arkistojen tarinat vain ovat erilaisia, erilaisten naisten kertomia, erilaisissa tilanteissa talletettuja. Pohja-aineiston "laatu" tuskin on kovin yhtenäistä.


Vaikuttavimmiksi kokemukseksi itselleni nousivat  Mari Ahokoivun (Oksinsa on ihana) Toini, Tiitu Takalon Ida ja Helena Richertin Katri: Toini katsoo sotaa lapsen silmin, Ida taas on punaisten naiskaartilainen ja Helena valkoisten huoltojoukoissa. Tästä otannasta jo huomaa, kuinka monenlaiset naiskasvot albumi piirtää - jos sodalla nyt on naisen kasvoja... Sisaret 1918 käsittää nuorten ja vanhempien, punaisten ja valkoisten, aktivistien ja ajautuneiden tarinoita, ja kuljettaa rintamalta kotiin ja sieltä käsittämättömiin vankileirioloihin. 

Kokonaisuus on vaikuttava. Ja ehdottomasti Sarjakuva-Finlandiansa ansainnut.


TekijäReetta Laitinen (toim.)
Teos: Sisaret 1918 
Kustantaja: Arktinen banaani 2018
Sivuja: 112
MistäKirjastosta


-Viivi 

12 kommenttia:

  1. Haha, minä olen ainakin ihan onnettoman huono pysymään perässä näissä teemapäivissä, -viikoissa ja vuosissa! :) Silloin kun "kaikki muut" lukivat sisällissodasta, minäkin kyllä ihan vilpittömästi aioin - ja olen aikonut siitä asti! Tämäkin kirja oli muuten minulla lainassa viime kesänä, mutta en sitten edelleenkään saanut itseäni sotavireeseen :) No, eiköhän se sieltä joskus vielä tule! Lahtarit minulla on omassa hyllyssä, ja se kiinnostaisi ihan siksi, kun olen itsekin eteläpohjalainen. Tällainen sarjakuvateos olisi kyllä myös kiva lukea sitten kun joskus innostun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä sarjakuvakirja tuntui aika hyvältä laskeutumiselta aiheen pariin. Tarinat eivät (toimittajan tietoisesta päätöksestä) olleet niitä kaikkein kauheimpia. Tämä sytytti kiinnostuksen tutustua aiheeseen lisää!
      Hih, ja onneksi en ole ainoa, joka ei pysy perässä..! 🤭

      Poista
  2. Tämä on minullakin lukulistalla ja tekijälista on vaikuttava. Ja kun sarjakuvia pitäisi lukea lisää, tämä on mitä mainioin teos lukulistalle. Samoin, herkistyn vuoden 1918 tapahtumista ihan hirveästä, etenkin näistä tytöistä/naisista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin, uskaltaisinko lukea jonkin romaanin aiheesta - vieläpä naisnäkökulmasta. Kovin kiinnostaa, mutta tuleekohan romaani jo liian iholle...

      Poista
  3. Oli mukava lukea tämä postaus, koska sarjakuvat ovat itselleni hyvin vierasta alaa nykyisin. Nostin heti peukkua, kun luin, että Mari Ahokoivu on ollut mukana tekemässä kirjaa. Hänen kuvittamaansa Ihme ilmat! -tietokirjaan tutustuin vastikään Helsingin kirjamessujen tiimoilta. Nainen osaa kyllä piirtää taitavalla tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toden totta! Saman kirjan kuvitusta ihastelin minäkin! Ja Ahokoivun Oksi on upea 😍

      Poista
  4. En ole tätä lukenut, vaikka vähän selailin tätä kirjastossa. Sisällissota-aihe (tai sotakirjat ylipäänsä) ei oikein puhuttele tärkeydestään huolimatta ja jossain vaiheessa tuntui, että sisällissotaa tulee juhlavuoden kunniaksi joka tuutista kyllästymiseen asti. Sarjakuvaformaatti tekee tästä kyllä kiinnostavan kirjan kaikesta huolimatta, ja kirja on tosi näyttävä pikaisen selailun perusteella. En silti taida itse innostua tätä lukemaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja on kyllä jotenkin näyttävä kokonsa ja näkönsä puolesta!

      Poista
  5. Minulle taas kävi niin, että katsoin kyllä silmä tarkkana lukuisat sisällissatavuoden dokumentit, mutta kirjojen pariin en jotenkin ehtinyt ollenkaan. Olen itsekin herkkä lukija, mutta kartan lähinnä psykologisia trillereitä. Sotateoksia luen mielelläni, mutta sarjakuvien aloittaminen on aina jotenkin hankalaa. Tämä on kyllä ehdoton teos lainauslistalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en osannut lukea sarjakuvia ollenkaan, kunnes kerran uskaltauduin kokeilemaan. Ja niinhän siinä kävi, että kun antoi pikkusormen... :D

      Poista
  6. Minä taas olen lukenut aika paljonkin kansallissotaan tai toiseen maailmansotaan sijoittuvia romaaneja ja mulla on nytkin kesken sellainen, Terhi Rannelan uusin Kiivaat sijoittuu jatkosodan Tampereelle, missä joukko kommunistinuoria tekee sodanvastaista toimintaansa oman aatteensa puolesta. Minua tällaiset eivät ahdista, koen ne sivistävinä, haluan tietää mitä tapahtui puolin ja toisin.

    Taidanpa lainata tuon Sisaret kirjastosta. Liian vähän tulee luettua sarjakuvaa ja aihe sekä näkökulma kiinnostavat.

    VastaaPoista