Täytyy sanoa, vaikka kuinka kulunut sanonta onkin, että pitkästä aikaa tuli vastaan kirja, jota en millään malttanut laskea käsistäni. Jeanine Cumminsin Amerikan maa (Sitruuna 2022) on ristiriitainen teos, mutta problemaattisuudestaan huolimatta se tarjosi hienon lukukokemuksen.
Amerikan maa kertoo meksikolaisen Lydian ja tämän pojan, Lucan, hurjasta pakomatkasta pakoon kaikkialle lonkeronsa kietonutta huumekartellia karkuun. Lydian toimittajamies ja liki koko perhe murhataan miehen kirjoittaman paljastusjutun jälkeen. Huumekartellin pomo, jota juttu koskee, sattuu tietenkin vielä kaiken hyvän lisäksi olemaan Lydian kirjakaupan vakiasiakas: charmantti älykkö, joka on suorastaan ihastunut Lydiaan.
Kun viranomaisiin ja lain toteutumiseen ei voi luottaa, äidin ja pojan on pakko paeta. Ja koska on pysyttävä piilossa, on käytettävä kaikkein vaarallisinta pakoreittiä, joka mahdollistaa nimettömyyden: junien katolla matkustamista laittomina siirtolaisina.
"Älkää meidän hyvinvoinnistamme piitatko", Lydia tokaisee. "Murehtikaa mieluummin sitä, toteutuuko oikeus."
(s. 28)
Romaanin kerronta vaihtaa näkökulmia ja aikatasoja hämmästyttävällä notkeudella, jonka ansiosta tuloksena on eheä, uskottava kokonaisuus, jossa äänen ovat saaneet ne, joille sitä ei useinkaan anneta. Tarina on riipaiseva, raaka ja raju, mutta kuitenkin syvän inhimillinen. Lukiessa toivoo - turhaan - että luettu ei olisi totta. Mutta se on. Vaikka ei tietenkään olekaan. Mutta voisi olla.
Kirjan tarina kulkee, pitää otteessaan. Suomennos toimii. Ainoa rakenteessa töksähtävä elementti on repliikkien sekaan pirskotellut espanjankieliset sanat, jotka ovat jo alkutekstin ongelma: on varmaankin haluttu luoda vähän väliamerikkalaista tunnelmaa puheeseen, mutta lopputulema on vain ontuva. Miksi dialogin kaikkia sanoja ei olisi käännetty (jos edes olisi käännetty, mutta todellisuudessahan kirja on kirjoitettu englanniksi)?
Miksi kirja siis on ristiriitainen? Monen muun lukijan kanssa jouduin miettimään aika-ajoin kirjailijan oikeutta kirjoittaa tätä kirjaa - teoksen ympärillä on ollut keskustelua kulttuurisesta omimisesta; kenen tarinoita kukakin saa kertoa? Cummins ei ole meksikolainen, ei siirtolainen (vaikka aiemmista polvistaan sellaisiakin löytyy). Jättääkö valkoisen amerikkalaisen kertoma tarina varjoonsa niitä tarinoita, jotka olisivat siirtolaisten itsensä kertomia?
Näitä pohdintoja enemmän vaakakupissani kuitenkin painaa se, että on ylipäänsä tärkeää, että nämä tarinat tulevat päivänvaloon ja yleiseen tietoisuuteen. Kirja on hienosti kirjoitettu ja taidokkaasti suomennettu. Cummins on eittämättä taustatyönsä tehnyt; riittääkö se autenttisen kuvaan, en tiedä. Kirjassa raflaavaa tarinaa olennaisempaa on lukijalle syntyvä ymmärrys siitä, mitä Amerikan maaperällä tapahtuu - ja se on aika karua.
Tekijä: Jeanine Cummins (suom. Elina Salonen)
Teos: Amerikan maa (American Dirt)
Kustantaja: Sitruuna 2022 (2019)
Sivuja: 440
- Viivi
Olen nähnyt tämän kirjan siellä täällä, mutta enpä yhtään tiennyt, että millaisesta kirjasta on kyse! Tuo on kyllä mielenkiintoinen ja hankala aihe, että kuka saa kirjoittaa mistäkin aiheesta. Ymmärrän syytökset kulttuurisesta omimisesta, toisaalta tuntuu, että on tärkeintä, että tällainenkin teos on kirjoitettu.
VastaaPoistaOlen aika lailla samaa mieltä: tällaiset tarinat ovat tärkeitä, kirjoittipa ne kuka vaan ☺️
PoistaOlen nähnyt tämän juonen aiemminkin ja vaikka tuo kirjakauppatwisti on kiinnostava, niin mulle sana huumekartelli on niin totaalinen no no, etten tule tähän tarttumaan.
VastaaPoistaTuo mistä saa kirjoittaa, voi herran tähden, eiköhän jokainen saa kirjoittaa ihan mistä haluaa. Ihan siinä missä suomalainen kirjailija voi kirjoittaa dekkarin joka sijoittuu Norjaan tai historiallisen romaanin Virosta tai Antiikin Kreikasta. Kirjoita mistä itseäsi kiinnostaa.