Hei taas, arvoisa lukijani!
Törmäsin vuoden alussa kirjastossa haahuillessani aivan sattumalta kirjailijaa, josta en ollut koskaan aiemmin kuullutkaan. Kyseessä on Eira Pättikangas, ja mielenkiintoni heräsi. Nappasin tuolloin mukaani kirjan Savilinnun sukua (Karisto 2007), joka vei minut muassaan historialliselle Pohjanmaalle, nuoren Alliisan seuraan. Ihastuin kirjaan ja etenkin rikkaaseen pohjalaismurteeseen niin, että tahdoin tutustua kirjailijan muuhunkin tuotantoon. Ja toki samalla itse kirjailijaan, joka oli minulle tyystin tuntematon.
Kovin montaa blogipostauta en Pättikankaan kirjoista ole löytänyt, mutta muutama nettiartikkeli hänestä löytyy. Näistä yksi on Ylen artikkeli vuodelta 2016, jossa kerrotaan, että Pättikangas oli ainakin vielä viime vuonna monen pohjalaiskirjaston lainatuin tai yksi lainatuimmista kirjailijoista. Muualta maastakin lainakertoja kertyy vuosittain kymmeniä tuhansia. Kyseessä on siis eittämättä "kansan" keskuudessa rakastettu kirjailija, ja siksi koen, että hänen tulisi ehdottomasti saada enemmän huomiota myös kirjablogeissa. Ainakin minun blogissani.
Ylen artikkelissa Pättikangasta nimitetään murrekirjailijaksi, ja sitähän totta vieköön on. Kirjojen repliikit on kirjoitettu elävällä pohjalaismurteella, ja kyllä tällainen pohjoiskarjalainenkin pääsee sisälle oudolta kalskahtavaan kieleen, kunhan vähän ensin tavailee. Pohjalainen mielenlaatukin avautuu aivan uudella tavalla, kun henkilöt puhelevat omaan malliinsa; kieli on tunnetusti olennainen osa ajatteluamme. Ja se puheenparsi muuten tarttuu! Monta kertaa kirjan luvun lomassa huomasin jopa ajattelevani pohojalaasittain.
Luettelo Pättikankaan kirjoista löytyy Kariston sivuilta, ja tähän mennessä teoksia on ilmestynyt jo parikymmentä, viimeisin Myöhään kukkivat kukat tänä vuonna. Paljon on siis luvassa mielekästä luettavaa itsellenikin, sillä näin kahden romaanin huimalla kokemuksella voin sanoa pitäväni Pättikankaan teoksista. Pohjalaisuuden lisäksi Pättikankaan teoksissa viehättää historia, joka jaksaa kiinnostaa minua aina vain (täällä blogissakin olen tainnut lähinnä käsitellä historiallisia romaaneja - hups!).
Juuri lukemani Punainen silkkinauha (Karisto 2005) sijoittuu 1800-luvun Pohjanmaalle, aiempi tuttavuus Savilinnun sukua vielä kauemmas historiaan. Juoniin mahtuu paljon suuria tunteita ja rakkautta, vahvoja naisia, vastoinkäymisiä - ja lopulta onnellinen loppu. Tämän vuoksi miellän Pättikankaan teokset turvalliseksi luettavaksi: melkolailla ennakoitaviksi, helppolukuisiksi ja -tajuisiksi, viihdyttäviksi ja kuitenkin sivistäviksi (arjen historiaan tutustuminen on aina hienoa). Tässä varmasti syy näiden pohjalaiskirjojen suosioon.
Kyllä, Punaisen silkkinauhankin juoni oli melko ennalta-arvattava, ja havaittavissa oli oikeastaan kaksi tuttua teemaa: ryysyistä rikkauksiin ja se tavallinen tarina. Kaikkia ennakoitavuus ei välttämättä miellytä, sen ymmärrän, mutta ainakin itse kaipaan välillä luettavaa, joka ei niinkään haasta, vaan lähinnä viihdyttää olematta kuitenkaan tylsää tai typerää. Punainen silkkinauha ei tylsistytä, vaan nuoren Leenan tarina kerjuulta kauppaneidiksi jaksaa pitää otteessaan. Ryysyläis- ja rakkaustarinan lisäksi romaanin parasta antia on pienen ihmisen elämän kuvaus - arjen ja naisen historian esiin loihtiminen ja eloon puhaltaminen. Siinä Pättikangas on todella taitava. Sekä vahvojen naishahmojen luomisessa.
Suosittelen ehdottomasti tutustumaan Pättikankaan teoksiin, jos niihin ei vielä ole törmännyt, ja jos rakastaa historiallisia romaaneja ja ihmiskohtaloiden kuvauksia. Omassa lukupinossani odottaa peräti kolme Eira Pättikankaan teosta: Helmisimpukka (Karisto 1999), Paulapolku (2002) ja Aurinkokello (2004) - romaanisarja, joka vie aina 1300-luvulle asti. En malta odottaa!
Tekijä: Eira Pättikangas
Teos: Punainen silkkinauha
Kustantaja: Karisto 2006
Sivuja: 263
Mistä: Kirjastosta
-Viivi
Törmäsin vuoden alussa kirjastossa haahuillessani aivan sattumalta kirjailijaa, josta en ollut koskaan aiemmin kuullutkaan. Kyseessä on Eira Pättikangas, ja mielenkiintoni heräsi. Nappasin tuolloin mukaani kirjan Savilinnun sukua (Karisto 2007), joka vei minut muassaan historialliselle Pohjanmaalle, nuoren Alliisan seuraan. Ihastuin kirjaan ja etenkin rikkaaseen pohjalaismurteeseen niin, että tahdoin tutustua kirjailijan muuhunkin tuotantoon. Ja toki samalla itse kirjailijaan, joka oli minulle tyystin tuntematon.
Kovin montaa blogipostauta en Pättikankaan kirjoista ole löytänyt, mutta muutama nettiartikkeli hänestä löytyy. Näistä yksi on Ylen artikkeli vuodelta 2016, jossa kerrotaan, että Pättikangas oli ainakin vielä viime vuonna monen pohjalaiskirjaston lainatuin tai yksi lainatuimmista kirjailijoista. Muualta maastakin lainakertoja kertyy vuosittain kymmeniä tuhansia. Kyseessä on siis eittämättä "kansan" keskuudessa rakastettu kirjailija, ja siksi koen, että hänen tulisi ehdottomasti saada enemmän huomiota myös kirjablogeissa. Ainakin minun blogissani.
Ylen artikkelissa Pättikangasta nimitetään murrekirjailijaksi, ja sitähän totta vieköön on. Kirjojen repliikit on kirjoitettu elävällä pohjalaismurteella, ja kyllä tällainen pohjoiskarjalainenkin pääsee sisälle oudolta kalskahtavaan kieleen, kunhan vähän ensin tavailee. Pohjalainen mielenlaatukin avautuu aivan uudella tavalla, kun henkilöt puhelevat omaan malliinsa; kieli on tunnetusti olennainen osa ajatteluamme. Ja se puheenparsi muuten tarttuu! Monta kertaa kirjan luvun lomassa huomasin jopa ajattelevani pohojalaasittain.
Luettelo Pättikankaan kirjoista löytyy Kariston sivuilta, ja tähän mennessä teoksia on ilmestynyt jo parikymmentä, viimeisin Myöhään kukkivat kukat tänä vuonna. Paljon on siis luvassa mielekästä luettavaa itsellenikin, sillä näin kahden romaanin huimalla kokemuksella voin sanoa pitäväni Pättikankaan teoksista. Pohjalaisuuden lisäksi Pättikankaan teoksissa viehättää historia, joka jaksaa kiinnostaa minua aina vain (täällä blogissakin olen tainnut lähinnä käsitellä historiallisia romaaneja - hups!).
Juuri lukemani Punainen silkkinauha (Karisto 2005) sijoittuu 1800-luvun Pohjanmaalle, aiempi tuttavuus Savilinnun sukua vielä kauemmas historiaan. Juoniin mahtuu paljon suuria tunteita ja rakkautta, vahvoja naisia, vastoinkäymisiä - ja lopulta onnellinen loppu. Tämän vuoksi miellän Pättikankaan teokset turvalliseksi luettavaksi: melkolailla ennakoitaviksi, helppolukuisiksi ja -tajuisiksi, viihdyttäviksi ja kuitenkin sivistäviksi (arjen historiaan tutustuminen on aina hienoa). Tässä varmasti syy näiden pohjalaiskirjojen suosioon.
"Mä en laukkuryssistä tykkää - - - Ne lirkutteloo ku alakukesän satakielet pajupuskas ja saa akkaan pöntöt hujahrokses sekaasin. En oo koskaa ymmärtäny, minkä tähäre täysijärkiset naiset sillä lailla villaantuu. Äireelläs oli tuuria, Sannalta vietihin vain karvat päästä, sulta meinatahan ottaa enemmän."
(s. 172)
Suosittelen ehdottomasti tutustumaan Pättikankaan teoksiin, jos niihin ei vielä ole törmännyt, ja jos rakastaa historiallisia romaaneja ja ihmiskohtaloiden kuvauksia. Omassa lukupinossani odottaa peräti kolme Eira Pättikankaan teosta: Helmisimpukka (Karisto 1999), Paulapolku (2002) ja Aurinkokello (2004) - romaanisarja, joka vie aina 1300-luvulle asti. En malta odottaa!
Tekijä: Eira Pättikangas
Teos: Punainen silkkinauha
Kustantaja: Karisto 2006
Sivuja: 263
Mistä: Kirjastosta
-Viivi
Kuulostaa ihan mielenkiintoiselta kirjailijalta ja kirjat tietysti kiinnostavat, koska niissä on historiaa.
VastaaPoistaTuon kirjan kansikuva on hieno.
Suosittelen tutustumaan! Ja kansi on tosiaan ihana, jotenkin koskettava.
Poista