Hei taas!
Edellinen postaus Minna Rytisalon Lempi-romaanista (Gummerus 2016) oli jo teksti, joka meinasi jäädä kokonaan kirjoittamatta. Mutta ei, pakkohan tämäkin kirja on käsitellä täällä blogissa Instagram-huomion lisäksi. Kyseessä on siis yhden lempikirjailijoistani (koska historia), Paula Havasteen, romaani Tuulen vihat (Gummerus 2014), jonka kyydissä pääsee 1100-luvun Suomeen, maailmaan, jossa vallalla ovat vielä taiat ja taikausko, jossa henget elävät rinnan ihmisten kanssa, mutta johon kristinusko on tekemässä tuloaan aika yllättävälläkin tavalla. (Näin sivuhuomiona, että aika moni äskettäin lukemistani romaaneista on ainakin sivunnut kristinuskon saapumista Suomeen, kuten esimerkiksi Päivi Alasalmen Joenjoen laulu (Gummerus 2013) - mielenkiintoinen sattumus!)
Tuulen vihat -romaanin päähenkilö on Kertte, nuori ja erilainen nainen, joka rikkoo perinteisiä rajoja niin tahtoen kuin tahtomattaankin. Henkien ja taikojen maailmaan sukeltaminen on mielestäni kirjan parasta antia: mikäpä hienompaa, kuin tutustua muinaiseen suomalaiseen uskoon, taikoihin ja perinteisiin, jotka ovat valitettavan vieraita tällaiselle nykykansalaiselle. Kerten kerassa matka muinais-Suomeen sujuu rattoisasti, eikä suhteellisen runsas sivumäärä tunnu todellakaan liialta. Nainen itse jättäytyy kuitenkin hieman etäiseksi. Kertestä on aika vaikea saada otetta, ja siksi tarinan lukeminen on välillä aikamoista miihailua; samaistunko tähän hahmoon, vai enkö pidä hänestä ollenkaan?!
Olen pitänyt Havasteen kirjoista eritoten mainion kielen ja vaivattomasti eteen taiotun menneen maailman ansiosta. Siinä mielessä tämä romaaninelikon ensimmäinen osa ei pettänyt. Silti tuntuu, että aivan Lapinmaa-sarjan (Kymmenen onnen Anna, Kotasavun Marja, Lapinmaan Nilla sekä Maaren, samaanien sukua) lumoon tämä Kerten kertomus ei yltänyt. Syitä voi olla monia, myös henkilökohtaisia, sillä luin Tuulen vihoja aikana, jolloin elämäni oli aikalailla myllerryksessä. Tämä uuden sarjan aloitus ei ollut millään tavoin huono, mutta joku aikaisemmista Havasteen kirjoista tuttu tenho jäi lukukokemuksestani uupumaan. En silti voi missään nimessä olla lukematta nelikon loppujakin osia (Maan vihat, Veden vihat ja vasta viime kuussa ilmestynyt Lumen armo), sillä vaikka joku taika puuttuikin, nautin Kerten tarinan lukemisesta suuresti. Viihdyttävyys ja historialliset faktat muodostavat romaanin sivuilla mainion dueton, joka toimii.
Jos rakastaa historiallisia romaaneja, mystiikkaa ja ihmiselämän kiemuroita, suosittelen tarttumaan Paula Havasteen romaaneihin. Ja jos rakastaa yllättävää loppukoukkua, kannattaa ehdottomasti lukea Tuulen vihat. Pääsipä yllättämään minut, mokoma!
Tekijä: Paula Havaste
Teos: Tuulen vihat (Vihat #1)
Kustantaja: Gummerus 2014
Sivuja: 383
Mistä: Kirjastosta
-Viivi
Edellinen postaus Minna Rytisalon Lempi-romaanista (Gummerus 2016) oli jo teksti, joka meinasi jäädä kokonaan kirjoittamatta. Mutta ei, pakkohan tämäkin kirja on käsitellä täällä blogissa Instagram-huomion lisäksi. Kyseessä on siis yhden lempikirjailijoistani (koska historia), Paula Havasteen, romaani Tuulen vihat (Gummerus 2014), jonka kyydissä pääsee 1100-luvun Suomeen, maailmaan, jossa vallalla ovat vielä taiat ja taikausko, jossa henget elävät rinnan ihmisten kanssa, mutta johon kristinusko on tekemässä tuloaan aika yllättävälläkin tavalla. (Näin sivuhuomiona, että aika moni äskettäin lukemistani romaaneista on ainakin sivunnut kristinuskon saapumista Suomeen, kuten esimerkiksi Päivi Alasalmen Joenjoen laulu (Gummerus 2013) - mielenkiintoinen sattumus!)
Tuulen vihat -romaanin päähenkilö on Kertte, nuori ja erilainen nainen, joka rikkoo perinteisiä rajoja niin tahtoen kuin tahtomattaankin. Henkien ja taikojen maailmaan sukeltaminen on mielestäni kirjan parasta antia: mikäpä hienompaa, kuin tutustua muinaiseen suomalaiseen uskoon, taikoihin ja perinteisiin, jotka ovat valitettavan vieraita tällaiselle nykykansalaiselle. Kerten kerassa matka muinais-Suomeen sujuu rattoisasti, eikä suhteellisen runsas sivumäärä tunnu todellakaan liialta. Nainen itse jättäytyy kuitenkin hieman etäiseksi. Kertestä on aika vaikea saada otetta, ja siksi tarinan lukeminen on välillä aikamoista miihailua; samaistunko tähän hahmoon, vai enkö pidä hänestä ollenkaan?!
Olen pitänyt Havasteen kirjoista eritoten mainion kielen ja vaivattomasti eteen taiotun menneen maailman ansiosta. Siinä mielessä tämä romaaninelikon ensimmäinen osa ei pettänyt. Silti tuntuu, että aivan Lapinmaa-sarjan (Kymmenen onnen Anna, Kotasavun Marja, Lapinmaan Nilla sekä Maaren, samaanien sukua) lumoon tämä Kerten kertomus ei yltänyt. Syitä voi olla monia, myös henkilökohtaisia, sillä luin Tuulen vihoja aikana, jolloin elämäni oli aikalailla myllerryksessä. Tämä uuden sarjan aloitus ei ollut millään tavoin huono, mutta joku aikaisemmista Havasteen kirjoista tuttu tenho jäi lukukokemuksestani uupumaan. En silti voi missään nimessä olla lukematta nelikon loppujakin osia (Maan vihat, Veden vihat ja vasta viime kuussa ilmestynyt Lumen armo), sillä vaikka joku taika puuttuikin, nautin Kerten tarinan lukemisesta suuresti. Viihdyttävyys ja historialliset faktat muodostavat romaanin sivuilla mainion dueton, joka toimii.
Jos rakastaa historiallisia romaaneja, mystiikkaa ja ihmiselämän kiemuroita, suosittelen tarttumaan Paula Havasteen romaaneihin. Ja jos rakastaa yllättävää loppukoukkua, kannattaa ehdottomasti lukea Tuulen vihat. Pääsipä yllättämään minut, mokoma!
Tekijä: Paula Havaste
Teos: Tuulen vihat (Vihat #1)
Kustantaja: Gummerus 2014
Sivuja: 383
Mistä: Kirjastosta
-Viivi
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! 💕