Olen kirjablogin myötä alkanut lukea enenevissä määrin myöskin runoutta, joka on ollut, myönnettäköön, minulle erittäinkin vieras laji lukemistossani. Hauskaa sinällään, että omia tekstejäni luodessani runo on ollut se selvästikin omin ja luontevin tekstityyppi. Kun nyt alettiin puhua minusta (tai siis: kun aloin tehdä tässä tunnustuksia kenenkään erityisesti pyytämättä), niin myönnettäköön, että kaikenlaisen herkistelyn lomassa olen aina välissä intoutunut runoilemaan myöskin vähän alaluokkaisempaa kamaa, josta en koskaan uskonut kenenkään olevan kiinnostunut - eli jonka en koskaan olisi voinut kuvitellakaan ylittävän julkaisukynnystä.
No, voihan se olla, että omat huumorirunoni eivät edelleenkään ylitä mitään kynnyksiä, vaan tupsahtavat kaikessa alhaisuudessaan nenälleen kulttuurin rappusten juurelle jonkun taiteilijan oksennukseen... Mutta joittenkin kirjoittajien alapäähuumorirunot ne vain pääsevät kansienkin väliin ja tällaisten kirjabloggareiden ihasteltavaksi (ja ymmärtääkseni faneja on paljon). Eikä loppujen lopuksi ole mikään ihme, että tällainen kirjoittaja on Antti Holma.
Holman loihtima runokokoelma Kauheimmat runot (Otava 2015) esittelee meille neljä (tarkoituksellisestikin) unohtunutta runoilijapienuutta, Reino Leinon, Sirsi Sunnaksen, Karin Toisiks-Parasken ja Edith Södermalmin, joiden nimet ja runotyylit saattavat tuoda mieleen muutaman suomalaisen runouden suurhenkilön erottuen kuitenkin ratkaisevasti aihepiirien ja etenkin asioiden ilmaisutapojen suhteen. Kuten jo aiemmin sanoin, runojen tematiikka ja sanasto liikkuu aika pitkälti alapään ympärillä. Onko tämä nyt sitten soveliasta? Ei tietenkään ole, ja juuri siksi tällä runokirjalla on ehdottomasti paikkansa suomalaisessa kirjallisuusskenessä!
"Rakkaus
Odotin tähtien syntyä,
liekkejä, unta,
maan lämpöä, lämmenneestä
liejusta kasvavaa
puuta,
lehtien läpi murtautuvaa valoa
huumaa, huumaa
kevään viileässä illassa.
Tätä minulle lupasivat
imettäjien kertomukset
sadut, laulut.
Odotin, en saanut.
Mutta rakkaus tuli
hiljaisuuden turvin.
Se oli ivan poissaoloa:
Minä nukahdin käsivarsillesi
etkä sinä pilkannut minua,
kun heräsin
omaan pieruuni,
luulin sitä tervehdykseksi
ja tervehdin takaisin.
- Edith Södermalm"
(s.112-113)
"Runo pakkaselle
Kasvoilla kuoleman käy hymy haljennut hallan:
hangessa mierollekin voi tie olla suora.
Polveni painuvat voimasta pakkasen vallan.
Haudassa jäisessä päättelen: talvi on huora.
- Reino Leino"
(s. 23)
Kirosanoihin, alapäähän ja muihin törkeyksiin kiinnittää toki ensimmäisenä huomionsa (kannattaa kiinnittää myöskin huomiota Elina Warstan oivaltavaan kansitaiteeseen), kun Kauheimpia runoja alkaa lukea. Mutta lukukokemus ei jää siihen, jos sen ei tahdo siihen jäävän. Ja vaikka sinne alhaiseen alamaailmaan tekeekin ehkä mieli jäädä elostelemaan (tai no pyh, elämäähän se vain on!), niin tässä tapauksessa ainakin suosittelen katsomaan vähän syvemmälle - tai no siis kaiken tuon rietastelun ja kökköhuumorin taakse. Sieltä löytyy itse asiassa nerokasta sanankäyttöä, oivaltavuutta ja äärimmäisen taidokasta erilaisten tyylilajien omaksuntaa ja hallintaa - sen lisäksi, että Toisiks-Parasken käyttämä murre on peräti itse keksittyä. Runoissa on paljon kauneutta, elämän makua ja tuttua arjen haisua. Holmahan on taitava, äärimmäisen taitava! Ettenkö sanoisi melkein, että nero. No, ehkä vain melkein... Ja kyllä, tämän kaiken voisi toki nähdä suurten runoilijoittemme pilkkaamisena; tai sitten tämän voisi nähdä (kenties kyseenalaisena) kunnianosoituksena heille.
Nyt suosittelen ehdottomasti hölläämään sitä puristavaa pipoa ja lukemaan näitä runoja. Paheksunta on täysin turhaa, sillä eihän tässä runokokoelmassa mennä sen kauemmaksi kuin ihmisyyden ja inhimillisyyden puhtaaseen ytimeen. Välillä takakautta.
"Hääpäivän iltana
Aijai, älä-ai
ai hullu, ai hui-hai
Voi ei, hei ei hei
lopeta hei HEI.
Äi-äi, älä-aissaa
äy-häy, apua, hää
Au-ai, au-huu-hoo,
ou nou jes nou JOO
Pienen tauon jälkeen
huokaus oikein syvä.
Viimeisenä kuulaan:
Kiitos.
Ole hyvä.
- Sirsi Sunnas"
(s. 73)
"rakkaus
rakkaus o
se ko pan nenä toise
solisluu
ja miätti siin
et kui mää ole
enne
osan eres
hengittä
- Karin Toisiks-Paraske"
(s. 111)
Tekijä: Antti Holma
Teos: Kauheimmat runot
Kustantaja: Otava 2015
Sivuja: 192
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! 💕