Katri Kirkkopelto: Mollin joulu

Katri Kirkkopellon ihastuttavan Molli-sarjan uusimassa, jo 12. osassa Mollin joulu (Lasten Keskus 2022), asioista usein hieman pihalla oleva Molli-otus törmää ensimmäistä kertaa elämässään jouluun - tai joulun käsitteeseen. Kaverit Sisu ja Suttu touhottavat joulun tulosta niin, että eivät hoksaa pysähtyä selittämään asiaa sen tarkemmin pöllämystyneelle karvapallerolle. Molli, tapansa mukaan, tarttuu kuitenkin tuumasta toimeen ja alkaa itsekin valmistautua joulun (tai siis Joulun) saapumiseen. Kukahan se on?!


Mollin jouluvalmistelut ovat hellyttävästi "vähän sinne päin", mutta mitäpä muuta sitä voisikaan odottaa, kun toimii kavereiden kiireessä heittelemien vinkkien varassa. Tästä tosin löysin yhden epäjohdonmukaisuuden: kukaan ei kehottanut Mollia kirjoittamaan joulukortteja, mutta sellaisia mörriäinen kuitenkin alkoi kirjoittaa - tutun omintakeisella tyylillään.

Olisin tosin suonut kirjaan vielä enemmän ajatusta siitä, että kiireen ja paniikin sijaan tärkeintä joulussa on kuitenkin pysähtyminen ja yhdessäolo - nyt ajatus jäi ehkä vähän puolitiehen. 

Kaiken kaikkiaan upeasti kuvitettu ja lämpimällä huumorilla päähenkilöään kohteleva Mollin joulu on ihastuttava tarina jouluun valmistautumisesta. Sen runsaan ja yksityiskohtaisen kuvituksen ja hihityttävänntekstin ääreen on ilo pysähtyä niin ison kuin pienenkin.



Tekijä: Katri Kirkkopelto 

Teos: Mollin joulu

Kustantaja: Lasten Keskus 2022

Sivuja: 34


- Viivi


Kommentit

  1. Jotenkin hämmentää, että en ole Molli-sarjaan tutustunut ollenkaan, vaikka aina ihastelen kaunista kuvitusta, kun Molli jossain vilahtaa. Pitäisi perehtyä vaikkapa juuri tämän kirjan kautta Mollin maailmaan. Kuulostaa viehättävältä!

    VastaaPoista
  2. Ajatella! Jo 12. osa! Muistan, kun ensimmäinen ilmestyi ja se löytyy meiltä myös kirjahyllystä. Luimme sitä lasten kanssa paljon. Molli on ihana hahmo!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! 💕