Luin Tommi Kinnusen Pimeät kuut (WSOY 2022) viime vuoden puolella ihan sopivasti vuoden pimeimpänä aikana. Ensimmäinen Kinnuseni (kyllä, en ole aiemmin hänen kirjojaan lukenut, vaikka kirjastostakin olen useamman kappaleen kotiin vuosien saatossa rahdannut) osoittautui odotusteni arvoiseksi, vaikka ei ihan odotuksia vastannutkaan.
Pimeät kuut on saanut alaotsikokseen: "Talvikirja" - ja sitähän se on. Se on romaani ikääntyneen opettajaneidin ehkä - toivottavasti - viimeisestä talvesta opettajan toimessa surkeassa erämaakoulussa, Kainuun perukoilla vuonna 1947. Se on kirja väsymyksestä, pimeydestä, uupumuksesta. Ajatuksista, joita syntyy, kun keho ei tottele ja mieli on turtumuksesta samea.
Elna Suorajärvi on saanut lukuvuoden pestin syrjäisestä koulunrähjästä, jonka resurssit eivät riitä mihinkään. Pimeät kuut onkin suurelta osin kirja resurssipulasta - siitä, kun ei ole aikaa, ei materiaaleja, ei tiloja, ei henkilökuntaa, ei voimia - ja silti opettajan odotetaan pystyvän ihmeisiin sodan traumatisoimien korven lasten kanssa.
Totta kai Pimeät kuut on opettajana työskenelevän Kinnusen kannanotto koulujen ja opetuksen nykytilaan. Me emme ole Toisen maailmansodan runtelemia, mutta silti nykyhetkessä on paljon samaa. Oppi revitään taas lasten päähän opettajien selkänahasta. Ja päättäjät ovat kuin Kainuun salokylien isännät: eivät lainkaan ymmärrä, kuinka tärkeästä asiasta on kyse. Kuinka on kyse koko yhteiskunnan tulevaisuudesta.
Isännät tietävät koulutetun opettajan hinnan, mutteivät ymmärrä arvoa. (s. 26-27)
Opettajuuden epäkiitollisen taakan lisäksi Elna kantaa muassaan paljon muutakin. Elna on väsynyt. Sairas. Opettajaneidillä on kalvava tauti, joka kaataa tämän oppituntien ajaksikin vuoteeseen. Välit ovat menneet poikki äkkipikaisen Salli-siskon kanssa. Tulevaisuus on epävarma taas lukuvuoden päätyttyä, kun pesti on päättynyt ja kun ei ehkä ole enää kotiakaan sisaren luona. Ja sitten on Niilo, jota Elna yksinäisyydessään miettii ja puhuttelee selvittäen pikkuhiljaa lukijallekin menneisyytensä kipukohdan.
Moni lukija on arvioinut Elnan ja kirjan olevan sangen synkkiä. Minä kuulen Elnan kertojanäänessä kuitenkin, kaiken uupumuksen ja kovuuden taustalla, ilahduttavan itseironisen sävyn. Elna puhuu itsestään rutikuivalla huumorilla, mikä tuo kirjaan - kaikesta väsyneestä ja kipeästä huolimatta - tietynlaista lämpöä. Vaikka vietinkin Elnan seurassa kokonaisen koulutalven, täytyy sanoa, että hän jää kuitenkin etäiseksi, ristiriitaiseksi ja vieraaksi hahmoksi, josta en onnistu muodostamaan kokonaista on ihmisen kuvaa. Tosin: Elna miettii itsekin, kuka on opettajuutensa takana.
Pimeät kuut on monin tavoin taidokas ja viisas kirja, jossa on paljon upeita ajatuksia. Aivan en viiden tähden verran lämmennyt - mutta voiko Talvikirjalta sellaista odottaakaan?!
Ei luopuminen ole häviämistä, vaan viisautta. Jos koko elämänsä katsoo maailmaa samanlaisin ajatuksin, pn hukannut mahdollisuutensa jotakin oppia. (s. 280)
Tekijä: Tommi Kinnunen
Teos: Pimeät kuut - Talvikirja
Kustantaja: WSOY 2022
Sivuja: 285
- Viivi
Kinnunen on puolestapuhuja ihmisille ja ihmisryhmille, jotka tarvitsevat sitä. Meillä kaikilla on ihmisarvo. Ihmisarvoa on joidenkin helppo polkea. Tässä kirjassa vakavasti sairasta ihmistä kohtelivat huonosti hänen siskonsa ja ns. kunnan edustajat sekä virkamiehet.
VastaaPoistaSuosittelen lukemaan teoksen Ei kertonut katuvansa. Se kertoo naisista, jotka lähtivät saksalaisten matkaan, mutta joutuivat palaamaan takaisin. Minusta Kinnusen paras teos.
Kiitos kirjasuosituksesta! Kinnusen muihin teoksiin on ehdottomasti tartuttava etenkin nyt, kun tämä Pimeät kuut osoittautui niin mainioksi lukukokemukseksi 😊
PoistaMinä pidin Pimeistä kuista todella paljon! Erityisesti viehätyn siitä, miten todentuntuisesti ja koskettavasti romaani kuvaa koulumaailmaa – yhtymäkohtia löytyy myös nykyaikaan. Elna ei ole maailman rakastettavin romaanihahmo mutta monin tavoin ymmärrettävä ja inhimillinen.
VastaaPoista"Inhimillinen" onkin oiva sana kuvaamaan Elnaa: ei yksin hyvä, ei pahakaan, kaikkea muuta kuin täydellinen - silti ja siksi samaistuttava.
PoistaOlen lukenut kaikki edeltävät Kinnuset ja suuresti vaikuttunut sieltä Neljäntienristeyksestä alkaen (Pintti ei ollut niin minun juttu, mutta ihan ok sekin), mutta tämän meinaan jättää väliin. Vakavasti sairas ihminen pääosassa ei ole kirja jota tällä hetkellä pystyn lukemaan.
VastaaPoistaAihe on tietenkin hankala, mutta se sanottakoon, että en kokenut sairauden kuvausta mitenkään raskaaksi, sillä tavallaan asiantila tuntui olevan Elnan hyväksymä 😊
PoistaOlin viikko sitten Kinnusen synnyinsijoilla Kuusamossa ja ihan harmitti,etten hoksannut varata hänen kirjaansa matkalukemiseksi. Toisaalta tämän kirjan aihe tuntuu hirveän synkältä, mikä toki ei ole huono asia, mutta viime aikoina on tehnyt mieli pikemminkin kiertää kaikki työelämän raskautta kuvaavat kirjat. Liian monta vuotta tuli itsekin paahdettua töitä liikaa ja omien voimavarojen rajoilla. Vaikka nyt on asiat paljon paremmin, en ehkä vieläkään jaksa lukea aiheesta. Mutta pidän todella tärkeänä, että Kinnunen on aiheesta kirjoittanut ja muutenkin julkisesti puhunut. Tällaisia puheenvuoroja tarvitaan!
VastaaPoistaKinnunen on aina lukulistallani, mutta luvattoman pahasti on jäänyt tarttumatta. Vasta yksi on luettuna, vaikka kaikista olen lukenut kiinnostavia tekstejä. Tätäkään en ole lukenut.
VastaaPoista