Sateensumuttamaa syyskuunloppua!
 |
| Paula Havaste: Lumen armo (Gummerus 2017) |
Sain vihdoin, vuosi ensimmäisen osan lukemisesta, päätökseen Kerten pakomatkoista kertovan Paula Havasteen Vihat-sarjan. Täytyy sanoa, että Lumen armo (Gummerus 2017) osoittautui sarjan arvolle sopivaksi päätökseksi. Voimakkaan naisen pakomatkat päätyvät vihdoin takaisin oman maan mantereelle, takaisin ensimmäisen miehen, Larrin luo. Mutta paluu ei ole helppo, eikä pakeneminen ota loppuakseen. Mitä loppujen lopuksi paetaan enemmän - ulkopuolisia vihollisia vai itseään ja menneisyyttään?
Kolme lastaan hylännyt Kertte joutuu jatkuvasti kohtaamaan menneisyydessään tekemänsä virheet katsoessaan pientä tytärtään silmiin. Mutta joutuupa tämä kohtaamaan silmästä silmään myös vuosia takaperin hylkäämänsä perheen: veljensä, tyttärensä ja miehensä. Paluu kotiin on kaikkea muuta, kuin helppo, ja jännitteitä tarinassa riittää. Eipä ihme: itsekkyydellä on hintansa, jota joutuu maksamaan pitkään ja runsaiden korkojen kera.
Omien mörköjensä kanssa painimisen lisäksi Kertte joutuu useamman kerran silmätyksin miehensä menneisyyden mörököllien kanssa. Kuinka jatkaa siitä, mihin kaikki vuosia sitten jäi, kun välissä on tapahtunut liian paljon? Mistä löytyy armo, kun unohdus on mahdotonta?
 |
| Paula Havaste: Lumen armo (Gummerus 2017) |
On mielenkiintoista pohtia, onko voimakas nainen kuitenkaan niin peloton ja vahva, kuin mitä kova ulkokuori antaa helposti ymmärtää. Vaikuttaa siltä, että Kertte onnistuu aina löytämään pakomatkoilleen oikeutuksen, ulkoisen pakon. Mutta onko pako lopulta pakollinen? Ovatko Kerten seikkailut loppujen lopuksi enemmän heikkouden, kuin vahvuuden osoituksia? Milloin on heikkoa liha, milloin entisessä kotituvassa on liian tukalaa menneisyyden virheiden kirkuessa joka nurkasta.
Vihat-sarja paranee mielestäni osa osalta, ja tämä viimeinen kruunaa koko sarjan upealla voimalla. On jännitystä, on toimintaa, on vauhtia ja sisäistä ja ulkoista myllerrystä, eikä aiempia kirjoja ajoittain vaivanneesta liiasta pysähtyneisyydestä ja toistosta ole tietoakaan. Romaanissa vaikutti olevan aiempaa vähemmän kansanuskon, kuten loitsujen ja taikojen kuvausta, ja sitä jäin kaipaamaan. Tarinassa mukana kulkevat vanhat laulut ja runot ovat kuitenkin hieno kuriositeetti. Tarina kulkee Kerten mukana jouhevasti, ja kieli on tuttua Havastetta; vaikeista teemoistaan huolimatta kirjaa on äärimmäisen miellyttävä lukea. Kuten olen aiemminkin sanonut: Havasteen lukeminen on kuin kotonaan olisi. Tätä kirjasarjaa tulee ikävä!
Aiempien Vihat-kirjojen arviot:
Tuulen vihat (#1)
Maan vihat (#2)
Veden vihat (#3)
Vihat-sarja paranee mielestäni osa osalta, ja tämä viimeinen kruunaa koko sarjan upealla voimalla. On jännitystä, on toimintaa, on vauhtia ja sisäistä ja ulkoista myllerrystä, eikä aiempia kirjoja ajoittain vaivanneesta liiasta pysähtyneisyydestä ja toistosta ole tietoakaan. Romaanissa vaikutti olevan aiempaa vähemmän kansanuskon, kuten loitsujen ja taikojen kuvausta, ja sitä jäin kaipaamaan. Tarinassa mukana kulkevat vanhat laulut ja runot ovat kuitenkin hieno kuriositeetti. Tarina kulkee Kerten mukana jouhevasti, ja kieli on tuttua Havastetta; vaikeista teemoistaan huolimatta kirjaa on äärimmäisen miellyttävä lukea. Kuten olen aiemminkin sanonut: Havasteen lukeminen on kuin kotonaan olisi. Tätä kirjasarjaa tulee ikävä!
Aiempien Vihat-kirjojen arviot:
Tuulen vihat (#1)
Maan vihat (#2)
Veden vihat (#3)
Tekijä: Paula Havaste
Teos: Lumen armo (Vihat #4)
Kustantaja: Gummerus 2017
Sivuja: 455
-Viivi
Ja täältä löytyi Viha -sarjan järjestys. Kiitos jälleen!
VastaaPoista