Joonatan Tola: Punainen planeetta

Joonatan Tolan auto- ja biofiktiivinen esikoisromaani Punainen planeetta (Otava 2021) tuskin esittelyä kaipaa - sen verran suurta huomiota kirja ja kirjailija ovat saaneet. Jos on kuitenkin onnistunut välttämään törmäämästä Tolan perheen traagiseen tarinaan, niin tässä kustantajan esittelyteksti:

""Koko planeetta ei ollut synnyttänyt isääni jännittävämpää miestä."

Joonatan saa puhelun Pohjois-Karjalaan: isoäiti vetelee viimeisiään. Joonatan pakkaa autoon isänsä sotakypärän ja ajaa isoäidin luo Töölöön. Isoäiti luulee poikansa Mikon saapuneen. Joonatan muistuttaa Mikon kuolleen ja kysyy, mitä isoäiti muistaa pojastaan. Isoäiti ei halua muistella. Joonatan alkaa tutkia ja kirjoittaa omaa ihmeellistä elämäntarinaansa. Lopputulos on karnevalistisen hurjasti elämää sykkivä sekä samaan aikaan sielua ravistavan traaginen kertomus.

Joonatan Tolan esikoisromaani isästä on kaunokirjallinen sähköisku suoraan aivoihin."

Alkuun hämmennyin vähän siitä, että tarina, josta on medioissa puhuttu aina tosi-sellaisena löytyykin romaanihyllystä. Sittemmin toki ymmärsin, että Tola kirjoittaa asioista, tapahtumista ja perheensä elämästä ajalta, jolloin hän ei ollut vielä edes syntynyt tai jolloin hän oli liian pieni muistaakseen niistä varsinaisesti mitään. Ote on hyvin kaunokirjamainen, on esimerkiksi paljon dialogia, jonka todenperäisyyttä on luultavasti mahdoton todistaa. 

Tarina on kuitenkin tosi. Punainen planeetta on ennen kaikkea kirjailijan isän, Mikko J. Tolan (1954-1989) elämäntarina. Se on tarina sairaasta mielestä ja sairaasta miehestä, jota ei osattu (tai välillä ei ehkä haluttukaan) hoitaa oikein. Siten se on tarina siitä, millainen trauma perheenjäsenen sairaus pahimmillaan on koko perheelle. Se näyttää, kuinka skitsofrenia voi nousta elämän pääosaan, ohi ihmisen, jos sille antaa mahdollisuuden.

Mikko eli elämänsä originellina nälkätaiteilijana, mielensä vankina ja itsemurhayritysten ennätysmiehenä (ainakin oman kertomansa mukaan). Mutta tämä kirja on olemassa siksi, että hän eli myöskin perheenisänä: hänellä oli vaimo ja neljä lasta. Hänellä oli vaimo, joka ei jättänyt häntä. Hänellä oli neljä lasta, joiden normaali oli todella kaukana keskivertolapsen normaalista.

Luin Punaisen planeetan rankan tarinan rinnalla Tove Janssonin ensimmäisiä muumisarjakuvia. Tämä oli täysin sattumaa, mutta jälkikäteen en voi kuin ihmetellä, kuinka niin Muumit kuin Punainen planeettakin veivät minut täysin samojen kysymysten äärelle: Miksi näiden tarinoiden naiset jäävät vastuuttomien, vahingollistenkin miestensä rinnalle? Mikseivät he edes lastensa tähden lähde?

Etenkin ihan ensimmäisissä muumisarjakuvissa ja ihan ensimmäisessä muumitarinassa Muumit ja suuri tuhotulva Muumipappa on edesvastuuton huithapeli, joka on täysin kykenemätön ja haluton arjen pyörittämiseen. Joka elää omassa haavemaailmassaan, ongelmakäyttää päihteitä ja laittaa perheensä välillä pakoilemaan mielensä mörköjä. Ja pakottaa läheisensä muuttamaan kanssaan vaikka luolaan, koska tavallinen elämä on ihan tylsää. Voisin kuvata Mikko Tolaa liki täysin samoin sanoin.

Tavallaan lukiessa oli onnellista tietää, että lukee biofiktiota. Siten tiesi, että Tolan lapsille kävisi edes jotenkuten hyvin: yhdestä tuli menestyskirjailija, toisesta kaikkien tuntema näyttelijä. Joonatan Tolan kuivakka huumori ja lakoninenkin lähestymistapa toimivat niinikään pehmikkeinä. Tarina on traaginen, mutta kirja kaikkea muuta, kuin raskas. Se on ennen kaikkea todella uskottava sairastuneen mielen ja rikotun lapsuuden kuvaus. Se ei pyri pahemmin selittelemään, puolustelemaan tai syyttelemään -  se vain kuvaa ja toteaa raadollisen rehellisesti. Hieno, hieno kirja.

Ps. Hullut ihanat linnut (Otava 2023) jatkaa tarinaa.

Tekijä: Joonatan Tola

Teos: Punainen planeetta

Kustantaja: Otava 2021

Sivuja: 334

Yleisten kirjastojen luokitus: 84.2

Miltähän planeetalta minä olen?!

Viivi