sunnuntai 26. kesäkuuta 2022

Kirjabloggaajien kesälukumaraton 16.-17.7.2022

Kirjabloggaajien kesän 2022 toinen lukumaraton pidetään heinäkuun kolmantena viikonloppuna 16.-17.7.!

Kesän ensimmäistä lukumaratonia isännöi Yöpöydän kirjat.

Jos hyvin käy, eli jos vetäjä löytyy, niin lukumaratonia vietetään vielä elokuussakin!

Kirjabloggaajien kesälukumaraton


Lukumaratonin säännöt:

  • Lukuaikaa on maratonille varattu 24 tuntia. Voit pitää taukoja, mutta ne sisältyvät kokonaisaikaan. Muista syödä ja levätä riittävästi, jotta lukuinto säilyy!
  • Maratonin voi aloittaa esimerkiksi jo perjantaina 15.7. tai jatkaa maanantain 18.7. puolelle, kunhan osa maratonista tapahtuu lauantaina tai sunnuntaina.
  • Osallistua voi niin bloggaajana, Instagramissa tai Twitterissä, kuin myös ilman näitä alustoja.
  • Somessa voi julkaista etukäteen lukupinon esittelyn tai fiilistellä maratonin aikana. Kaikki kirjallisuus lasketaan mukaan, niin paperisena kuin elektronisenakin aineistona.
  • Maratonin lopuksi voi julkaista koontipostauksen, josta käy ilmi luettu sivumäärä tai kuunneltu aika, sekä luetut kirjat. Koontipostauksen linkin tai edellä mainitut tiedot voi julkaista maratonia seuraavan tiistain aikana täällä ilmestyvän postauksen kommenttilaatikkoon.
  • Halutessasi voit seurata muiden lukumaratonia. Somessa aihetunnisteena käytössä ovat #lukumaraton ja #kesälukumaraton2022. Maratonpostauksissa voi käyttää tässä julkaisussa olevaa kuvaa.
  • Ja lopuksi, maraton ei ole kilpailu siitä kuka lukee eniten sivuja, vaan lupa upota kirjojen maailmoihin! 

  

Lukuiloa maratonille!

    

Mukana maratonilla:



9 kommenttia:

  1. Kirsin Book Clubin Minna on mukana meille uudella "ihmiskokeella". Lomani alkaa just sopivasti tuona viikonloppuna, ja jätän kuuntelun tauolle vuorokaudeksi (!) ja luen ainoastaan paperilta ja sähkökirjaa.

    Toki tämä on se perinteinen lukumaratontapa, meidän kollektiivi on vaan aiemmin keskittynyt joukkuetulokseen. Jännää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä ihmiskoe kuulostaa onneksi mukavalta - suorastaan houkuttelevalta. Tervetuloa mukaan! ☺️

      Poista
    2. Siltä varalta, etten enää tiistaina muista käydä lisäämässä linkkiä, tässä suora yhteys kokemukseeni: https://kirsinbookclub.com/2022/07/lukumaraton-original-24-tuntia-kirjojen-aaressa/

      Poista
  2. Mukana! Tuloksesta en lupaa mitään, mutta merkittynä kalenteriin :-)

    VastaaPoista