Modernille henkisyyden etsijälle on tarjolla hyvinkin perinteisiä, suorastaan ikiaikaisia, traditioita, joista henkistä ja hengellistä sisältöä elämäänsä voi ammentaa. Noituus on laaja käsite, ja kenties juuri siksi se onkin monen nykyihmisen valinta. Omaa sisäistä noitaansa etsivälle on olemassa hyvinkin erilaisia tieto- ja opaskirjoja aiheen saloista, ja yksi niistä on Noitakirja - Nykynoidat ja noitien historiaa (Into 2021).
Noitakirjan ensimmäisestä puoliskosta on vastannut Heikki Saure, joka on kirjoittanut useammankin tietokirjan - mm. suomalaisista tontuista. Tämä osio kertoo noitien ja noituuden historiasta keskittyen aika paljon Euroopan noitavainoihin. Noitien vainoaminen satoja vuosia sitten on johtanut siihen, että yhä edelleenkin yhteiskunnassamme suhtaudutaan noituuteen jo sanana hyvin nuivasti. Tässä valossa noitavainojen avaaminen on paikallaan - etenkin, kun näen, että ennen kaikkea Noitakirja on tarkoitettu aiheeseen vasta tutustumassa oleville.
Välistä tuntuu kuitenkin - yhtään väheksymättä vainoista aiheutunutta inhimillistä kärsimystä - että noitien (tai noituudesta syytettyjen) kokemaan kurjuuteen on keskitytty hieman liiaksikin. Esiin on nostettu esimerkeistä kaikkein raflaavimmat. Eurooppalaisten noitavainojen sijaan olisin suonut keskityttävän enemmän tarinoihin Suomen kansan noidista ja parantajista, myrryksistä ja tietäjistä.
Kirjan toinen puolisko on YouTubessa nostetta saaneen nykynoita Kupariketun käsialaa. Siinä avataan Kupariketun oman ja muutaman muun nykynoidan esimerkkien avulla sitä tapojen kirjoa, jolla noituutta voidaan harjoittaa.
Ongelmalliseksi tämän osion tekee perinneshoppailu, johon noituudesta kiinnostuneita suorastaan kehotetaan ryhtymään. Tai sinällään tämä on ihan ok: kyllähän itselle mieluisia henkisyyden toteutustapoja saa ja pitääkin etsiä. Mutta kun mennään kulttuurisen omimisen puolelle (esim. hoodoo) omaa oikeutusta lainkaan kyseenalaistamatta, niin lipsahdetaan samalla eettisesti vähintäänkin harmaalle vyöhykkeelle.
Muutamaa hajaääntä lukuunottamatta nykynoitien osuus on Noitakirjassa Kupariketun kertomus omasta noitataipaleestaan. Kuparikettu onkin näkyvä hahmo suomalaisessa noitaskenessä ja tavallaan sitä kautta myös suomalaisen nykynoituuden kasvot (ainakin yhdet niistä). Olisin kaivannut kirjaan lyhyiden luonnehdintojen sijaan syvemmät esittelyt ja analyysit modernin noituuden eri muodoista - myös niistä, jotka eivät Kupariketulle itselleen ole niin tärkeitä tai läheisiä.
Noitakirjan tavoite on hieno: palauttaa noituuden arvo ja arvostus, valistaa ja sivistää noita-akkakuvastoon jumahtaneita nykykansalaisia noituuden tosiasiallisesta luonteesta ja monista muodoista. Tavoite saavutetaankin ainakin osittain, mutta ehkä tietty (itse-)kriittisyys olisi kannattanut pitää mukana työkalupakissa - tai noitapadassa.
Tekijät: Kuparikettu ja Heikki Saure
Teos: Noitakirja - Nykynoidat ja noitien historiaa
Kustantaja: Into 2021
Sivuja: 360
- Viivi
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! 💕