Miikka Tamminen: Keskiajan hirviöt

Keskiajan hirviöt (Gaudeamus 2021) on Miikka Tammisen tietokirja keskiaikaisista luonnollisista (siis: ei-yliluonnollisista) hirviöistä. Se on tietokirja lähinnä länsieurooppalaisista hirviöuskomuksista, jotka värittivät (siis: loivat) aikalaisten maailmankuvaa - ja myös kuvasivat sitä.

Kirjassa esitellyt hirviöt ovat mielikuvituksellisuudessaan äärimmäisen mielenkiintoisia. Alkuperäisistä kuvalähteistä koostuva kuvitus takaa sen, että kirja ei todellakaan jää kuivaksi (vaikka vallan vertaisarvioitu onkin): tahatonta hilpeyttä se kyllä herättää. 

Miikka Tamminen: Keskiajan hirviöt (Gaudeamus 2021)


Kiinnostavinta on se, kuinka hirviömyyttien takaa kaivautuu esiin keskiaikaisen ihmisen maailma, joka oli vielä monin paikoin tutkimaton, tuntematon - ja siksi pelottavakin paikka (vähän niinkun avaruus meille nykyihmisille). Kaukomaille sijoitettiin mitä mielikuvituksellisimpia hirvityksiä, mutta myös läheltä löytyi hirviöitä, mikä on myös todella surullista. Erilaisuus oli pelottavaa, ja siksi myös epätavallisen näköiset (esimerkiksi vammaiset tai vammautuneet) ihmiset saivat osansa hirviövihasta ja -pelosta - ja kirkko lisäsi vettä myllyyn.

Teos on saanut jonkun verran kritiikkiä listamaisuudeestaan/luettelomaisuudestaan, mutta itseäni se ei juurikaan häirinnyt. Erittäin mielenkiintoinen kurkistus entisajan eurooppalaiseen maailmaan! 


Tekijä: Miikka Tamminen 
Teos: Keskiajan hirviöt
Kustantaja: Gaudeamus 2021
Sivuja: 262
Yleisten kirjastojen luokitus: 49



Nykyajan hirviöitä miettien,
Viivi

Kommentit

  1. Mielenkiintoista! Hirviöt itsessään, ja erityisesti niiden merkitys ja paikka keskiajan ihmisten maailmankuvassa. Kuunteluun!
    /KBC

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kuunnellessa pitää painettu tai e-kirja vierellä, niin voi katsoa kuvat 😊 Kuvitusta on kirjassa runsaasti.

      Poista
  2. Tästä tuli mieleen Pasi Klemettisen Kansanuskon yöpuoli, joka käsittelee kotimaisia hirvityksiä. En ole tosin kirjaa itse lukenut, mutta kuuntelin Klemettisen esitystä viime vuoden Kirjakantissa. Oli kiinnostava, varmasti myös kirja on. Tällaiset uskomuksiin paneutuvat kirjat ovat kyllä kiinnostavia monella tasolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi Kansanuskon yöpuoli onkin lukulistalla, odottelee hyllyssä ja on viime aikoina huudellut ahkerasti, että ois aika tarttua 😁

      Poista
  3. Väistämättä tulee miettineeksi, mitkä ovat nykyajan ”hirviöitä” ja minkälaisille meidän aikamme asenteille joskus tulevaisuudessa naureskellaan ja pudistellaan päätä. Kiinnostavalta kuulostaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, samaa mietin! Mitä ja ketä meidän ajan ja kulttuurin hirviöt oikein ovat?
      Menneiden aikojen hirviöuskomuksiin tutustumalla oppii varmasti jotain nykyihmisenkin mielestä. Meillä on taipumus pelätä vierasta ja outoa, luulen.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! 💕