Radclyffe Hall: Neiti Ogilvy löytää itsensä

Radclyffe Hall (1880-1943) on LGBTQ+-kirjallisuuden merkkihenkilöitä, queer-kirjallisuuden uranuurtaja ja siksi maailmalle tärkeä hahmo. Siksi onkin todella hienoa, että hänen teoksiaan suomennetaan: tänä vuonna suomeksi ilmestynyt Neiti Ogilvy löytää itsensä -novellikokelma (Oppian 2023; suom. Anna Laine) on vallan tärkeä kulttuuriteko siis.

Suomenkielinen Neiti O. sisältää kolme pitkähköä novellia. En päässyt pienellä googlauksella ihan perille siitä, kuinka alkuperäinen englanninkielinen teos on julkaistu. Kulttuuritoimituksen arviossa kuitenkin sanotaan, että alkuperäisteoksessa olisi ollut viisi novellia. Mielenkiintoista, mikäli näin on; miksi kaksi on jätetty suomenkielisestä pois? 

(Mikko Saaren Kulttuuritoimitukseen kirjoittama arvio on kyllä niin hieno, että mietin, onko minun sanomisillani kummoistakaan arvoa, mutta kirjoitetaan nyt kuitenkin...)

Kokoelman alusta löytyy Tuomas Kilven alkusanat, joissa hän valottaa Hallin työtä ja persoonaa. Tämä on ihan tarpeellinen lisä, joka antaa lukijalle hieman perspektiiviä ja työkalujakin novellien ymmärtämiseen.

Varoituksen sanana, että novelleja on hankala käsitellä ilman juonipaljastuksia. Niitä siis tulee!

Niminovelli Neiti Ogilvy löytää itsensä kertoo - hehheh - neiti Ogilvystä, joka löytää itsensä. Neiti Wilhelmina O. on ilmiselvästi syntynyt väärään kehoon. Hän ei ole koskaan ollut kuin muut tytöt, vaan on aina ollut (halunnut olla) maskuliininen. Hän on jopa vaatinut lapsena, että häntä kutsuttaisiin Williamiksi. 1800- ja 1900-lukujen taitteessa tällainen on tietenkin ollut omiaan aiheuttamaan kanssaihmisissä hämminkiä, ja neiti O. onkin jäänyt vaille perheensä tai muiden kanssaihmisten ymmärrystä.

"Sillä neiti Ogilvy oli elämänsä varrella huomannut, että tässä  maailmassa on parempi kuulua laumaan, että maailma ei halua ymmärtää niitä, jotka eivät sovi sen stereotyyppiseen malliin."

(s. 15-16)

Novellin ensimmäinen puolikas keskittyy aika tiiviisti neiti O:n sukupuolen kokemukseen, jopa kehodysforiaan - ja sitä kautta myös yksinäisyyteen ja rakkauden ja ymmärryksen puutteeseen. Koin, että itsekin kovin maskuliininen ja homoseksuaali Hall on peilannut paljon itseään ja kokemuksiaan Ogilvyn hahmoon. Ensimmäinen maailmansota(!) on tarjonnut neiti O:lle hetkeksi jotakin, mitä hän on kaivannut: hän on päässyt rintamalle, kerrankin miesten joukkoon miesten töihin. Sitä suurempi on siis tyhjyyden tunne, kun sota loppuu ja on palattava takaisin vanhaan kapeaan rooliin. Hän ei ole varmasti ainoa kokemuksensa kanssa.

"--- noina vuosina neiti Ogilvy unohti sen kehnon pilan, jonka luonto näytti hänelle tehneen."

(s. 21)

Neiti O. saa tarpeekseen kaikesta, matkustaa saarelle ja löytää muinaisuutensa. Tämä novellin toinen puolisko on tyyliltään aivan erilainen, kivikautisen(?) miehen ja naisen välisen kanssakäymisen ja rakkauden kuvaus - neiti O:n entisen elämän kuvaus. Primitiivisten ihmisten kertomus muuttuu tyyliltäänkin sangen primitiiviseksi, ja on, kuin lukisi aivan eri novellia, kuin kielessään jopa nokkelaksi heittäytyvä alkuosa. Mikko Saari käyttää omassa arviossaan sanaa "paleofantasia", ja sitä tuo novellin loppu tosiaan on. Neiti O:n entinen minä on voimakas, suurikokoinen, komea soturimies, joka rakastaa pientä sievää naistaan. Pointti olisi voinut tulla selväksi vähän hienovaraisemminkin. Mutta toisaalta: ihmisen kaipuu yhteyteen toisen ihmisen kanssa on primitiivinen tarve, luulen, ja sen Hall saa kyllä todistetuksi. Ihminen on rakastanut, vaikka hänellä ei vielä olisi ollut sanojakaan sille.

Toinen novelli, Lepokuuri, kertoo Herra Duffellista, jonka bisnekset ovat ensimmäisen maailmansodan(!) seurauksena ajautuneet pahoihin vaikeuksiin. Perheyrityksen perijänä herra D. on syntynyt ja kasvatettu olemaan yrityksen johdossa, mutta nyt uupunut, unettomuudesta kärsivä herra haluaisi olla jossakin ihan muualla - jotakin ihan muuta. Vaikkakin eri syistä, myös tämän novellin päähenkilö kokee suurta tuskaa siitä, että hän on syntynyt siksi joka on. Herra D. saa pahimmanlaatuisen burn outin, lähtee lomalle ja sekoaa matkalla lopullisesti. Hän ei halua enää olla minä, hän on itselleen jatkossa SE. Hän yrittää häivyttää itsensä hyvin radikaalein keinoin, mutta valitettavasti hänelle käy vallan selväksi, että ihmisyydestään ei voi irtisanoutua.

"SE, joka olen minä, on ystävällisempi kuin Jumala..... SE ei olisi koskaan luonut maailmaa ollenkaan..."

(s. 64)

Jäin miettimään, onko Herra Duffellin nimellä jokin merkitys. Duffell - duffeli - duffelitakki - päällystakki - päälle heitetty rooli..? Valitettavasti kykyni ymmärtää tai selittää symboliikkaa on täysin riittämätön, mutta heitinpä nyt tällaisenkin ajatuksen ilmoille.

Viimeinen novelli on nimeltään Fräulein Schwartz - ja sen nimihenkilö on myös novellin pääosassa. Saksalainen Fräulein Schwartz asuu Briteissä rouva Raymondin täysihoitolassa, antaa saksan tunteja ja on vallan yksinäinen. Jostakin syystä kukaan ei halua ottaa hänen ystävällisyyttään ja rakkauttaan vastaan - saati antaa hänelle sellaista takaisin... tätä kuviota en ihan tavoittanut.

"Fräulein Schwartz oli koko maailman ystävä, mikä luonnollisesti sai hänet tuntemaan itsensä yksinäiseksi, sillä maailmalla ei ollut aikaa Fräulein Schwartzille eikä se ollut ilmaissut pienintäkään halua hänen ystävyydelleen."

(s. 73)

 

Fräulein S. löytää itselleen kissan, josta tulee hänelle, ymmärrettävästi, todella rakas ja tärkeä. Ja sitten syttyy ensimmäinen maailmansota(!), ja maailma keikahtaa päälaelleen. Saksalaisista tulee brittien vihollisia, eikä Fräulein S:kään ole turvassa epäluuloilta, jotka alkavat kalvaa täysihoitolan asukkaiden mielissä. Myös täysihoitolan toinen asukas, nuori herra Winter, saa osakseen epäluuloa ja nyrpistelyä, sillä herkkänä ja sairaalloisenakin miehenä hän ei todellakaan koe paikkansa olevan eturintamassa. Vihanpito kissa. päättyy lopulta siihen, että Fräulein S:ltä viedään väkivalloin se kaikkein tärkein: hänen rakastamansa ja häntä rakastanut.

"--- valitettavasti tässä maailmassa on harvoin viisasta näyttää miekan terän sijasta ristin kahvaa."

(s. 99)

Kaikissa novelleissa ensimmäinen maailmansota näyttelee suurta roolia: se on se suuri murros, joka potkaisee päähenkilöiden elämät päälaelleen - ja harvemmin hyvällä tavalla. Sota on varmasti ollut kirjailijan sukupolven kokemus, joka on jättänyt jälkensä jokaiseen ajan kokeneeseen - on silti aika jännää, että Hall on kerta toisensa jälkeen valinnut nimenomaan sota-ajan siksi tärkeäksi tapahtumaksi, joka ajaa hänen henkilönsä tajuamaan, että maailmassa ei ole mitään järkeä, ja että heille ei tosiaankaan löydy sieltä paikkaa sellaisina, kuin he ovat. Kenties se on ollut helppo ratkaisu. Kenties sota-aika on tehnyt Hallille saman.

Yksinäisyys ja ulkopuolisuus ovat teemoja, joita Hall niinikään käsittelee jokaisessa kokoelman novellissa. Niin hän tekee myös kuuluisimmassa teoksessaan, aikansa kohuromaanissa Yksinäisyyden kaivo (1928), jonka muuten muistan lukeneeni joskus nuoruudessani. Siinä missä Yksinäisyyden kaivon Stephen Gordon ja novellin neiti Ogilvy ovat homoseksuaaleja ja maskuliinisia naisia, ovat kahden muun novellin päähenkilöt ulkopuolisia ja yksinäisiä eri syistä: Duffell on hautautunut työhönsä ja Fräulein Schwartz on ensin turhan  rakkaudenkipeä(?) ja sitten leimattu kansakunnan viholliseksi. Kukaan novellien päähenkilöistä ei saa onnellista loppua. Myös tietynlainen hengellinen vire löytyy kaikista novelleista.

Paljon ajateltavaa Radclyffe Hall antaa - vaikkakin täytyy sanoa, että hän on aika paljon ajatellut lukijan puolesta. Hänen tyylinsä on aika alleviivaava ja suoran toteava, kyyninenkin. Onneksi tekstissä on kuitenkin myös hieman lakonista huumoria keventämässä tunnelmia.

Suomennoksesta täytyy todeta se, että siinä olisi ollut jonkun verran hiottavaa - tai ainakin oikoluettavaa. Etenkin, kun kirja on sangen hintava kokoisekseen - jopa vajaa 50 e - voisi odottaa, että laatu olisi priimaa. Näin ei ihan valitettavasti ole.

Muutoin sanoisin, että Hallin tuotantoon kannattaa ehdottomasti tutustua - samalla kun tulee sivistettyä itseänsä tutustumalla LGBTQ+-kirjallisuuden pioneeriin.

Tämä postaus on osa kirjablogien naistenviikon haastetta, jota emännöi Tuijata.

Tekijä: Radclyffe Hall (suom. Anna Laine)

Teos: Neiti Ogilvy löytää itsensä (Miss Ogilvy Finds Herself)

Kustantaja: Oppian 2023 (1934)
Sivuja: 112

Yleisten kirjastojen luokitus: 84.2

Välillä yksinäinen ja ulkopuolinen,

Viivi